Ruutiukkojen kevätretki Kangasalle

Ruutiukot tekivät keskiviikkona 25.5.2022 lähikevätretken Kangasalle. Huikeisiin hämäläisiin kulttuurimaisemiin. Linja-autokin oli kangasalalainen.

Käytiin hienossa emeritus pankinjohtaja Erkki Frickin arboretumissa, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka kenelle tahansa. Käytiin Kangasalan karjalaisten kulttuurikeskuksessa Juhlatalo Äijälässä, jossa Mäkimaan Irma oli loihtinut TOSIHERKULLISTA Karjalan paistia ja vispipuuroa. Ruoan jälkeen kiivettiin Äijälän yläkertaan tutustumaan näyttelyyn, joka kertoi Talvisodan jälkeisestä maan kehityksestä ja toki Karjalan kulttuurista.

Käytiin päiväkahvilla ruutiveli Markku Meurmanin ja puolisonsa kartanossa Liuksialassa Roineen rannalla. Ihasteltiin Markun esittelemiä museaalisia esineitä - mm. Karin Månsdotterin, tiedättehän - aitoja lautasia. Kalle Virtapohja avasi kirjansa kautta Liuksialan historiaa.

GRANDE FINALE: Lauloimme 50 hengen kuorossa Jokisen Jussin johdolla Roineen rannalla "Kesäpäivä Kangasalla"-laulun kolme säkeistöä. Läsnäolijoiden rinta pakahtui maakuntalaulun säkeistä ja sanoista.

Oli hieno retki, oli hieno päivä 21 astetta celsiusta umpihämäläisessä maisemassa ja tosihyvässä seurassa.

RUUTIUKOT - AINA AJAN HERMOLLA