Jyrki Iivonen

24.5.2023

YHDYSVALTAIN YLIN JOHTO IKÄÄNTYY EIKÄ MUUTOSTA PAREMPAAN OLE NÄKÖPIIRISSÄ

MTV:n ja Yleisradion kirjeenvaihtajana vuosikymmenen ajan Washingtonissa työskennellyt Mika Hentunen esitelmöi 17.5.2023 Tampereen Suomalaisen Klubin ja Tampereen Suomi-Amerikka-yhdistyksen yhteistilaisuudessa Yhdysvaltain poliittisesta tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Hän on myös kirjoittanut äskettäin kokemuksistaan kirjan Trumpin perintö (Docendo, 2021). Hänen esityksensä oli erityisen ajankohtainen siksi, että Yhdysvalloissa järjestetään marraskuussa 2024 poikkeuksellisen merkittävät presidentin- ja kongressivaalit, joiden globaali merkitys on kasvamassa erittäin suureksi. Hentusen esiintymisensä antoi aiheen pohtia tarkemmin Yhdysvaltain nykyhaasteita.

Siitä saakka kun republikaanien Donald Trump marraskuussa 2020 hävisi presidentinvaalit selvällä erolla (hän hävisi sekä äänmimäärässä että valitsijamiesten määrässä) demokraattien Joe Bideniin, on Yhdysvaltain poliittinen elämä ollut harvinaisen ja harmillisen sekavassa tilassa. Trump ei koskaan hyväksynyt vaalitulosta, vaikka lukuisissa selvityksissä todettiin yksiselitteisesti, että vaalit olivat olleet täysin rehelliset ja niiden lopputulos kiistaton. Trumpin tukijat ovat hyväksyneet hänen selityksensä ja yrittivät tammikuussa 2021 jopa estää valitsijamiesten kokoontumisen tunkeutumalla väkivalloin kongressirakennukseen Washingtonissa. Noihin tapahtumiin liittyneet oikeudenkäynnit ovat jatkuneet tähän päivään saakka.

Mutta jotta voitaisiin ymmärtää Yhdysvaltain politiikan nykyisiä haasteita, meidän täytyy aloittaa tarkastelu viidentoista vuoden takaisista tapahtumista. Barack Obaman voitto vuoden 2008 presidentinvaaleissa uskottiin alkusoitoksi uudelle aikakaudelle maan politiikassa. Kyse ei ollut vain siitä, että hän oli ensimmäinen presidentiksi valittu ei-valkoinen ehdokas. 1960-luvulla syntyneenä hän edusti myös kokonaan uutta politiikan sukupolvea, jonka uskottiin olevan aikaisempia liberaalimpi ja demokraattisempi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Obama onnistui kyllä toimimaan virassaan täydet kaksi kautta, mutta muissa suhteissa hänen politiikkansa ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Obama nautti suurta suosiota Yhdysvaltain rannikkoalueiden nuorten äänestäjien keskuudessa heidän ihonväristään riippumatta. Hänen valintansa ei kuitenkaan johtanut uuden sukupolven nousemiseen politiikan keskiöön. Kävi päinvastoin. Yhdysvaltain pääpuolueita johtanut vanhempi sukupolvi ei ollut valmis luovuttamaan valtaansa. Nuorten äänet kyllä kelpasivat, mutta heidän vaikutuksensa politiikan sisältöön haluttiin pitää rajallisena. Lisäksi maailmanpolitiikan ja maailmantalouden kovat lait rajoittivat Obaman toimintamahdollisuuksia: sotaa terrorismia vastaan oli pakko jatkaa, Venäjä aiheutti koko ajan lisää ongelmia, ja Kiina nousi uhkaamaan Yhdysvaltain taloudellista hegemoniaa. Kaikesta tästä seurasi varsinkin taloudessa uusia ongelmia. Ja kuten Yhdysvaltain politiikasta tiedetään, paikalliset taloudelliset ongelmat ovat käyneet aina suurten kansainvälisten linjanvetojen edellä.

Yhdysvaltain talouden vauhti hyytyi jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Varsinkin maan perinteiset teollisuusalueet sekä maatalousvaltaiset osavaltiot ajautuivat suuriin vaikeuksiin. Ja tätä muutosta ei maan demokraattijohtoisessa hallinnossa osattu huomioida riittävästi. Taloudellisesta asemastaan perustellusti huolestuneet teollisuustyöläiset ja maanviljelijät alkoivat asteittain menettää uskonsa hallinnon kykyyn ratkaista maan ongelmat. Tähän väliin pääsi myös republikaanien kärkinimeksi noussut Donald Trump iskemään. Hän onnistui syrjäyttämään yksi kerrallaan republikaanien potentiaaliset presidenttiehdokkaat omalla julkean aggressiivisella retoriikallaan, joka ei tarjonnut ratkaisua ihmisten ongelmiin vaikka toikin konkreettisella tavalla esille heidän huolensa ja hätänsä.

Paitsi että demokraattien puoluejohdossa ei ymmärretty tämän sosioekonomisen muutoksen vakavuutta, siellä ei myöskään ymmärretty riittävästi nuorempien sukupolvien tarpeita ja toiveita. Tämä piittaamattomuus johti siihen, että demokraattisen puolueen johto runnoi vuonna 2016 presidenttiehdokkaakseen Hillary Clintonin. Hänen ehdokkuuttaan perusteltiin ainutkertaisella mahdollisuudella rikkoa lasikatto ja saada Yhdysvaltoihin historian ensimmäinen naispuolinen presidentti. Clinton oli kuitenkin poliittisesti kiistanalainen henkilö, joka ei pystynyt vastaamaan Trumpin esittämään retoriseen haasteeseen. Monien järkytykseksi Trump sai taakseen valitsijamiesten enemmistön, vaikka Clintonin kokonaisäänimäärä oli tätä hieman korkeampi.

Myös Trumpille itselleen täytyi olla melko selvää, että hän ei pystyisi täyttämään kaikkia vaalilupauksiaan. Siksi hän joutui turvautumaan siihen ainoaan taktiikkaan joka hänellä oli käytettävissään. Vuoden 2016 vaalit olivat vahvistaneet merkittävästi Yhdysvaltain politiikan kaksinapaistumista. Trump jatkoi osaltaan tuota kahden leirin kaivautumista omiin poteroihinsa syventämällä kahden ryhmittymän välistä kahtiajakoa. Trumpin politiikan kaikki epäonnistumiset selitettiin vastapuolen vilpillisyydellä ja tietoisella kapuloiden heittämisellä rattaisiin. Lisäksi Trump pyrki – ja teki varsin onnistuneesti – oman poliittisen kultin rakentamista. Sekä hänen kannattajansa että vastustajansa olivat yhtä intohimoisesti omiensa puolella. Hänen presidenttikautensa aikana Yhdysvaltain sisäinen dialogi jähmettyi tästä syystä lähes kokonaan.

Trump ei kuitenkaan onnistunut aivan kaikessa vaan pikemminkin syvensi kansan kahtiajakoa. Marraskuun 2020 vaaleissa hän hävisi vastaehdokkaalleen, tuolloin jo 77-vuotiaalle Joe Bidenille, ennen muuta siksi että toisin kuin neljä vuotta aikaisemmin, demokraattien ehdokas onnistui voittamaan ne vaa’ankieliosavaltiot jotka Trump oli voittanut vuonna 2016. Hävittyään vaalit Trump teki kuitenkin jotakin sellaista, mitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin Yhdysvaltain historiassa: hän kiisti vaalituloksen laillisuuden ja alkoi mobilisoida kannattajiaan estämään Bidenin nimityksen vahvistamisen kongressissa. Yritys epäonnistui, mutta silti Trumpin saaminen lailliseen edesvastuuseen näyttää äärimmäisen vaikealta.

Trumpin kyky selviytyä pahoistakin vaikeuksista on osoittautunut ilmiömäiseksi. Hänen vanhat kannattajansa ovat osoittautuneet hyvin uskollisiksi, mikä näkyi jo viime vuoden välivaaleissa, kun republikaanit saivat enemmistön edustajainhuoneessa ja lisäsivät kannatustaan senaatissa. Trumpin ilmoitus halukkuudesta asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa on saanut republikaanien enemmistön kannatuksen – tosin kukaan ei ole vielä uskaltautunut hänen vastaehdokkaakseen, joten tilanne voi vielä muuttua. Myös istuva presidentti on ilmaissut kiinnostuksensa asettua uudelleen ehdolla 81 vuoden iästään huolimatta.

Yhdysvaltain poliittinen ilmapiiri onkin tällä hetkellä varsin kummallinen ja muun maailman kannalta huolestuttava. Obaman kaudella alkanut nuorempien sukupolvien astuminen poliittisesti vastuullisiin tehtäviin on pysähtynyt. Ikääntyneiden presidenttiehdokkaiden (vaalien aikaan 81 ja 78 vuotta) ohella senaattorien keski-ikä on kohonnut jo yli 65 vuoteen ja edustajainhuoneen jäsenten 58 vuoteen. Kummankin puolueen johto on sulkenut nuoremmilta jäseniltään pääsyn keskeisempiin tehtäviin, jolloin nämä eivät pääse kasvamaan uuteen vastuuseen. Nykyinen varapresidentti Kamala Harris on tästä hyvä esimerkki. Erittäin suositusta paikallisen tason poliitikosta on tullut uudessa roolissa näkymätön toimija, jonka kannatus on jäänyt 20 - 30 prosenttiin.

On koko ajan ilmeisempää, että vuoden 2024 presidentinvaaleista tulee edellisten vaalien toisinto. Se tarkoittaa myös sitä, että Yhdysvaltoihin valitaan presidentiksi jo seitsemännen kerran 1940-luvulla syntynyt henkilö (sitä ennen Bill Clinton kahdesti, George W. Bush kahdesti, Donald Trump kerran ja Joe Biden kerran). Se tarkoittanee sitä, että vuoden 2028 vaaleissa valta saattaa hyvin siirtyä jo 1970-luvulla syntyneille, jolloin 1950- ja 1960-luvuilla syntyneet poliitikot jäävät pysyvästi vallan ulkopuolelle, poikkeuksena vain 1960-luvulla syntynyt Obama.

Menneinä vuosina monet olivat sitä mieltä, että Suomessa ollaan aivan turhan kiinnostuneita Yhdysvaltain vaaleista. Tällainen välinpitämättömyys ei kuitenkaan ole paikallaan. Yhdysvallat on edelleen maailman merkittävin globaali suurvalta, jonka poliittiset ratkaisut heijastuvat kaikkialle maailmaan. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Yhdysvaltain merkitys on kasvanut entisestään samalla kun Venäjä on jäänyt eristyksiin ja siksi sivurooliin. Yhdysvaltain ja Kiinan välinen suhde on muuttunut maailman tärkeimmäksi kahden valtion väliseksi suhteeksi.

Suomelle Yhdysvaltain vaalit ovat tärkeät erityisesti nyt kun meistä tuli viime kuussa Naton 31. jäsenmaa. Suomi tekee tällä hetkellä tiivistä sotilaallista ja poliittista yhteistyötä Yhdysvaltain ja muiden Nato-maiden kanssa. Suomen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta Yhdysvaltain merkitystä ei voi vähätellä. Juuri siksi on tärkeää, että meillä annetaan erityisen suuri paino suhteiden ylläpitämiselle ja kehittämiselle Yhdysvaltain kanssa. Yhtä lailla tärkeää koko Euroopalle on, että valta Yhdysvalloissa säilyy niillä henkilöillä ja toimijoilla, jotka ymmärtävät demokraattisen liberaalin maailman yhteistyön tärkeyden ja ovat valmiita työskentelemään sen hyväksi.

Jyrki Iivonen