Ruoveden kirkkovenereitit 1800/1900 -lukujen vaihteessa

Seppo Kangasniemi Ruoveden Joulu-lehdessä 1962.

VENELAHKOT



Timo Ikkala piti tähän kirjoitukseen perustuvan esitelmän Klubin kirkkovenekerhon tapaamisessa syksyllä 2011.

Uskonnollisen elämän elpyminen ja herännäisyys aiheuttivat 1800-luvun puolivälin tienoilla vilkkaampaa kirkossakäyntiä maassamme. Tämä herännäisyys näkyy kirkkovenekulttuurin alalla erikoisesti, sillä Ruovedelläkin venelahkojen (”veneosuuskuntien”) määrä lienee noussut tuona aikana 50:een. Voidaan siis puhua todellisesta venekulttuurista.

Sunnuntain kirkkomatka muodosti koko viikon kohokohdan kaikkine edeltävine valmisteluineen. Koko veneen hoito perustui talkootoimintaan, ja niinpä venelahkoja voidaan pitää yhtenä osuustoiminnan kantamuotona. Keväällä veneet tervattiin miehissä ja pohja piti saada ”liukkaaksi kuin mateen nahka”, kuten vanhaisäntä Kalle Virta kertoi olleen sanontatapana. Tervaus ja pohjan rasvaus merkitsivätkin paljon tulevissa kilpasouduissa, jotka kuuluivat erottamattomana osana kirkkomatkoihin. - Myöskin veneen rakentaminen oli yhteistä. Yksi talo hankki puut, toinen vedätti ne paikalle ja kukin lahkokunnan talo auttoi parhaansa mukaan. Veneen teon johtaminen annettiin sitten jonkun ”mestarin” haltuun. Ruovedellä teki eniten veneitä Särki-Seppä, 1. Särkis-Pekka, (kansa tuntee hänet monella nimellä). Tämä seppä oli hyvin arvonsa tunteva mies, jolle piti osoittaa aina suurta huomaavaisuutta. Kansa muistaa hänen sanontatapansa ”yht' hyvää, yht' hyvää”. Kerrankin hän oli loukkaantunut huonosta ruoasta - talojen piti rakentamisen aikana antaa hänelle muonitus ja viinat. Silloin hän oli jättänyt jonkin osan huonolle teolle ja lausunut: ”Yht' hyvää, sauna siitä tuli.” Veneestä olikin tullut hyvin raskassoutuinen ja se sai nimekseen tosiaan ”Sauna”. Monet muut tarinat kuvaavat Särki-Sepän arvontuntoa ja leikkisyyttä, ja olihan hänellä syytäkin olla vaatelias, sillä niin monta hyvää venettä hän rakensi. Kuuluisa vene ”Eeva” on myös hänen rakentamansa, ja nimensä se on saanut sepän vaimon mukaan.

Veneiden koko riippui tietysti lahkokunnan suuruudesta. Suurimpia veneitä on 15- hankainen ”Eeva”, joka ainakin nykyään on Ruoveden tunnetuin vene. Pituutta sillä on 20,3 m. Väkeä siis mahtui paljon, koska jokaisen airon varteen mahtui kaksi soutajaa, ja kun vene lastattiin oikein täyteen, sopi siihen useinkin 70-80 henkeä. Suurina juhlapyhinä veneet olivat täynnä ja kilpailumieli oli tietenkin entistä vireämpi. Jo viikolla saatettiin haastaa jokin lahkokunta voimien mittelyyn ja sitten sunnuntaina varustauduttiin huolella matkaan. Soutamiseen ottivat kaikki osaa, jotka vain vähänkin jaksoivat. Veneen voitto riippui myös paljon peränpitäjästä, joka useimmiten oli vanha ja arvossapidetty, vesistöt tunteva isäntä.

Varsinaisina juhlapyhinä; juhannuksena, kirkastussunnuntaina ja Mikonpäivänä olivat kaikki matkaan kykenevät mukana. Tällöin kaikki sonnustautuivat parhaimpiinsa. Naiset ottivat kirkkovaatteet nyyttiin mukaan, etteivät ne rypistyneet soudussa. Puutarhuri Ahto Luutonen kertoi kahdesta Pohjaslahden tytöstä, joilla aina oli erikoisen hienot ja leveät hameet. Heidän ”kunniakseen” Ruoveden ensimmäinen luotsi piirsi tunnetut kuvat ”Vanhainpiikain kallioon” Korpulanvuolteessa.

Venematkoja ja satamia

Pisimmät soutumatkat oli Vilppulan reitin, Visuveden, Pohjaslahden ja Muroleen seudun veneillä. Tosin kaikkein pitkämatkaisimmat tekivät kirkkomatkoja vain juhlapyhisin. Monella kyläkunnalla oli taivallettavana pitkä matka jo ennen kuin päästiin itse veneelle. Esim. Kekkosen peräkunnan lahko (kartalla 26) joutui ensin kävelemään pitkän taipaleen lsojärven rantaan, josta soudettiin ”Pikku-Karhulla” järven poikki ja taas käveltiin Pekkalan lahteen, jossa päävene ”Iso-Karhu” oli.

Pitäjässämme oli suuriakin venevalkamia. Tuuhoskylässä Salmian ja Kangasniemen (9 ja 10) rannat olivat useamman venelahkon satamia. Suurin veneranta oli Vastalahdessa (17), jossa parhaina aikoina oli yhdeksänkin venettä. Samoin suurempia satamia olivat Väärinmajan Enolahti (19) ja Muroleessa Palojoen suu (31). Näissä satamissa oli useita koppeleita, joista nykyään ei liene jäljellä montakaan. Ainoastaan ”Eevan” koppeli, ”Hirven” koppeli Ruoveden kirkkorannassa, samoin kuin Seurasaaressa olevan veneen koppeli, joka on tehty toimittaja Lauri Merisalon kertoman mukaan Väärin veneiden ”Hirven” ja ”Hypylän” koppeleiden mallien jälkeen, niin näiden lisäksi ei monia muita taida olla jäljellä.

Kirkkosatamiin saapuminen

Jo kirkkoon mennessä käytiin ankaria soutukilpailuja. Niinpä kerran Vääristä tulleessa Nenosen veneessä oli ollut KaitaMonni-niminen mies, joka ei olisi tahtonut muiden voittaa omaa venettä ja siksi ponnisti voimansa niin äärimmilleen, että kuoli. Hänet kannettiin Kotvion hiedasta suoraan ruumishuoneelle.

Matkoilla ei pelkästään harjoitettu kilpasoutua, vaan usein laulettiin virsiä, joka varmasti teki mielet hartaiksi jonakin tyynenä, säteilevänä sunnuntaiaamuna.

Kirkkosatamiin saavuttiin hyvissä ajoin, että saatiin kaikki kuntoon. Itse satamia oli neljä. Pohjoisesta tulleet veneet ryhmittyivät nykyisen kirkkorannan (kartalla A) paikalle tai lähellä Ulonsaarta olevaan Vasikkaniemeen (B). Nykyiseen kirkkorantaan saapuivat Salmian, Kangasniemen ja Syvingin seudun veneet; Vasikkaniemeen Vilppureitin ja Vastalahden veneet. - Juhlapyhinä, kun veneitä oli enemmän, oli usein ahdasta ja harvemmin kulkevat veneet saivat etsiä sijansa sieltä, missä tilaa oli eniten. Rannalle päästiin ”petäjänpallakeita” ”pitkospuita” myöten, jotka oli asetettu veteen sillaksi.

Kaikki Väärinmajan veneet saapuivat Kotvion hietaan ja Kautun eteläpuolen veneet Pakan rantaan, josta ihmiset kävelivät kirkkoon. Tästä johtuu nykyäänkin tunnettu nimitys ”Kirkkokanqas”.

Tällaisesta läpikulusta eivät maiden omistajat oikein pitäneet. Puutarhuri Ahto Luutonen kertoi, että Ritoniemen silloinen isäntä ei pitänyt varsinkaan talvella siitä, että vääriläiset kulkivat hevosineen suoraan hänen peltojensa yli kirkkoon. Kerran hän olikin kaivauttanut ojan, johon hevoset kompastuivat. Samoin puutarhuri Luutonen kertoi Pekkalan silloisen isännän pakottaneen Kekkosen peräkunnan lahkolaiset kävelemään veneelleen ison mutkan kautta, koska he tallasivat Pekkalan peltoja kulkiessaan Isojärveltä suoraan Pekkalan lahteen.

Paluumatkat

Todellinen kilpasoutu alkoi vasta paluumatkalla. Kirkossa käynnin aikana tehtiin monesti kiusaa kilpaveneen soutajille. Kerran, kuten vanhaisantä Kalle Virta kertoi, eräs vilppulalainen suutari oli rasvannut toisen veneen hangat niin, että ne luiskahdellessaan hidastivat paljon soutua. Tästä teostaan mies sai nimityksen ”rasva-suutari”. - Vanhaisäntä Janne Kangasniemi kertoi, että varsinkin vilppulalaisten kanssa oli jatkuvasti kilpasoutua Mustalleselälle saakka, jossa nämä sitten kääntyivat Vilppureitille ja aloittivat syömisen. Ruovesiläisillä olikin sen tähden tapana huutaa: ”Ottakaa nyt loukkolaiset ne talkkunapötkynne esille!”

Paluumatkalla haastettiin taas seuraavaksi sunnuntaiksi jokin lahko uuteen kilpasoutuun. Samoin päätettiin veneen kunnostamisesta ja muista kylän yhteisistä asioista. Veneitähän käytettiin moniin tarkoituksiin, kuten Tampereelle markkinoille ja yhteisiin myllymatkoihin.

Puutarhuri Luutosen muistiinpanojen mukaan rupesi tamä kirkkovenekulttuuri vähitellen sammumaan 1800-luvun loppupuolella. Syinä hän mainitsee olleen tukkipuiden myynnin, joka alkoi 1870-luvulla. Tällöin ei rakennusainetta saatu enää veneisiin. Samoin paremmat kulkuyhteydet maateitse, kuten Visuvedeltä, syrjäyttivät veneellä kulun. Vuosisadan vaihteessa rupesivat laivat kulkemaan vakituisesti. Tosin veneillä kuljettiin vielä 1900-luvun alussakin, mutta kuitenkin ”kulttuurin” valta-aika oli jo mennyt. - Aika on lahottanut veneen ja koppelit; niitä on käytetty rakennusaineiksi moneen tarkoitukseen. Ainoastaan museonähtävyys ”Eeva”-vene kertoo meille kilpasouduista ja ”siitä vanhasta hyvästä ajasta”, jolloin ihmisillä oli aikaa ja reipasta talkoohenkeä. Pysähtykäämme hetkeksi ”Eevan” luokse - siirtykäämme aikaan, jolloin kymmenet veneet lipuivat sunnuntaiaamuisin kirkkorantaan Ulonsalmesta - tämän kaiken »Eeva» kertoo meille kiireisen atomiajan, moottorien valtakauden hermostuneille ihmisille.

Seppo Kangasniemi

Luettelo tehty etupäässä opettaja Heikki Mäen tutkielman ”Ruoveden rnyöhäisintä kirkkovenekulttuuria” pohjalla. Osaksi muistitietoon perustuen. Ajallisesti voi eri lahkoilla olla eroa paljonkin, mutta tarkempaa selvitystä ei voi saada muistin pohjalta.

Tulosatamat

A. Nykyinen kirkkoranta: Tuuhosen, Kangasniemen ja Syvingin seudun veneet.
B. Vasikkaniemi (uimalaitokselta Ulonsaareen päin): Vastalahden ja Vilppureitin veneet.
C. Kotvion hieta: Väärinmajan ja Virkasen hiedan veneet.
D. Pakan ranta: Kautun alapuolen veneet, Murole ym..