KLUBIN JA RUUTIUKKOJEN TOIMINNAN KESKEYTYS GLOBAALISTI LEVINNEEN KORONAPANDEMIAN TAKIA

Hyvät Suomalaisen Klubin jäsenet,

Kuten aikaisemmasta viestinnästä olette havainneet, on yhteiskuntamme elämää vakavasti järkytetty. Ihmisiä on pyydetty pysyttäytymään kotona ja välttelemään toisiaan, jotta koronavirus ei leviäisi. Klubin ajatus on pikemminkin koota ihmisiä yhteen kuin erottaa heitä ja siksikin tämä on hämmentävää.

Tänäkin aikana tarvitsemme toisiamme. Kaikilla ei ole lähellä omaisia, jotka huoltaisivat esimerkiksi käymällä kaupassa tai apteekissa. Jotta voisimme varmistua, että klubilaiset voivat mahdollisimman hyvin, tiedustelemme teiltä tarvetta organisoida tukitoimia, kuten kauppa- tai asiointiapua. Myös Klubin Ravintolamme toimii normaalisti ja pyrkii pitämään keittiönsä auki viranomaisten sen mahdollistaessa. Ravintolan tiedote alla.

Toivomme, että lähetätte sähköpostin, tekstiviestin tai soitatte, mikäli teillä ei ole lähiomaisia teitä huoltamassa ja on tarve asiointiavulle. Toisaalta ne, jotka kokevat, että voisivat olla tällä tavalla avuksi, ilmoittautukaa tekin. Jos tiedätte klubilaisen, jota sähköposti ei tavoita, välitättehän tiedon hänelle.

Toivomme ilmoittamisia avun antamisesta tai avun tarpeesta 20.3.2020 mennessä osoitteeseen: sihteeri@tampereensuomalainenklubi.fi tai tekstiviestillä/puhelimella

Pasi-Heikki Rannistolle 040 557 8981 tai Timo Tulosmaalle 040 744 0565.

Koska vielä emme tiedä avun tarvitsijoiden määrää tai avun luonnetta, emme myöskään voi tietää, miten ja kuinka voimme auttaa. Pyrimme kuitenkin varmistamaan, ettei yksikään klubisisko tai -veli joudu hätään avun puuttuessa.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja kun aika on, tervetuloa takaisin Klubille!

Pasi-Heikki Rannisto