Jyrki Iivonen

USKOKAA JO, VANHA SUOMEN MALLI EI EDELLEENKÄÄN SOVI RATKAISUKSI UKRAINALLE

Ukrainan ja Venäjän edustajat tapasivat aikaisemmin tässä kuussa Turkissa, ensimmäisen kerran sitten sodan puhkeamisen yli kaksi vuotta sitten. Tapaaminen jouduttiin toki toteuttamaan suunniteltua alemmalla tasolla, koska Venäjän presidentti Vladimir Putin ei kokenut vaivan arvoiseksi lähteä tapaamaan kasvokkain ukrainalaista kollegaansa Volodymyr Zelenskya. Siitä syystä tapaamiseen ei liittynytkään mitään suurempia odotuksia. Venäjä on päinvastoin jatkanut aseellisia iskuja ukrainalaisiin siviilikohteisiin ja antanut näin ymmärtää, että se ei ole edelleenkään kiinnostunut neuvotteluratkaisun löytämisestä maiden väliseen sotaan.

Turkki ansaitsee kansainvälisen yhteisön kiitoksen siitä että se on yrittänyt saada sodan osapuolet neuvottelupöydän ääreen. Ukraina olisi tapaamiseen suostunut, mutta Venäjä ei. Putin ja muut Venäjän johtajat tuntuvat päinvastoin ajattelevan, että he tekevät sen ja Ukrainan välisiä suhteita koskevat ratkaisut suoraan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa ja että Ukrainalle ei näissä pöydissä ole tarpeellista antaa minkäänlaista roolia. Yhdysvaltain johdon lähettämät monin tavoin ristiriitaiset viestit ovat tekemässä Putinin toiminnan tällä hetkellä mahdolliseksi. Presidentti Zelenskyn ala-arvoinen kohtelu Valkoisessa Talossa aikaisemmin tänä vuonna on yksi konkreettinen esimerkki siitä miten hankalaksi pienten valtioiden asema voi tämän päivän maailmanpolitiikassa muodostua.

Ajatus Ukrainan ohittamisesta sen tulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa ei ole kuitenkaan mitenkään uusi, päinvastoin. Siitä lähtien kun Venäjä vuonna 2014 valtasi Krimin ja aloitti hyökkäyksen Donetskin, Luhanskin ja Hersonin alueilla, ollaan joillakin tahoilla oltu sitä mieltä että tällainen toiminta jotenkin selitettävissä ja jopa ymmärrettävissä sillä, että lännessä ei olla riittävässä määrin otettu huomioon Venäjän oikeutettuja etuja. Että Venäjällä ajatellaan tällä tavoin, ei ole mitenkään odottamatonta. Suurempaa huolta herättää sen sijaan se, että Yhdysvalloissa tällainen ajattelutapa näyttää olevan voimissaan myös Trumpin omassa lähipiirissä ja että Trump itse on poikkeuksellisen ymmärtäväinen Putinin harjoittamasta retoriikasta.

Tässä suhteessa menneisyyden kaiut yli kymmenen vuoden takaa ovatkin nousseet vaarallisen profetaalisina esiin. Trumpin lähipiiri ei suinkaan ole ollut ainoa taho, jossa tällä tavoin on ajateltu. Viime vuosikymmenen alussa tätä samaa ”Suomen mallia” tarjosivat ratkaisuksi Ukrainalle niin presidentti Nixonin taustalla vaikuttanut turvallisuuspoliittinen ajattelija ja entinen ulkoministeri Henry Kissinger sekä Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Jack F. Matlock. Kirjoitin kohta yksitoista vuotta sitten pyynnöstä heidän Suomen mallia ylistävän kolumnin Kiovassa edelleen toimivalle Ukrainan kriisiviestinkeskukselle (Ukrainian Crisis Media Center). Silloinen kolumnini on osoittautunut edelleen yllättävän ajankohtaiseksi, joten julkaisen sen ohessa uudelleen. Alkuperäinen kolumnini ilmestyi 6.7.2014 ukrainaksi, venäjäksi ja englanniksi em. keskuksen verkkosivuilla.

Suomen malli ei ole ratkaisu Ukrainalle

Henry Kissinger ja Jack Matlock, kaksi merkittävää amerikkalaista diplomaattia ja kansainvälisten suhteiden asiantuntija ehdottivat maaliskuussa tänä vuonna (2014), että ratkaisu Ukrainan ja Venäjän väliseen kriisiin Krimin liittämisen jälkeen tulisi perustua ”Suomen malliin”. He ilmeisesti uskoivat, että Venäjä voisi olla luotettava neuvotteluosapuoli ja että kriisin eskaloituminen olisi näin estettävissä.

Kysymys on kuitenkin siitä, mitä Kissinger ja Matlock tarkoittavat ”Suomen mallilla”. Tässä käsitteellä on perinteisesti kuvattu kylmän sodan aikaista Suomen ja Neuvostoliiton välistä suhdetta, jolloin Suomi hyväksyi tiettyjä rajoituksia itsenäisyyteensä erityisesti turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueilla. Näistä rajoituksista johtuen Suomi ei liittynyt mihinkään läntisiin sotilasliittoihin ja sillä oli jopa vaikeuksia päästä jäseneksi erilaisiin eurooppalaisiin talousjärjestelmiin.

”Suomen malli” perustuu kahden osapuolen väliseen hierarkkiseen suhteeseen. Heikompi osapuoli on pakotettu hyväksymään, että vahvempi osapuoli saa vallan määritellä sen, mitä heikompi osapuoli kykenee tai saa tehdä. Säilyttääkseen demokraattisen poliittisen järjestelmänsä ja markkinatalouden Suomella ei kylmän sodan vuosina ollut täyttä autonomiaa ulkopolitiikassa. Malli edellytti myös sitä, että Suomi tunnusti julkisesti tämän mallin ja ylisti suhteidensa hyvää luonnetta itäisen naapurinsa kanssa.

Ei ole mitenkään yllättävää, että Neuvostoliitto oli tyytyväinen tähän järjestelyyn. Virallisissa suomalais-neuvostoliittolaisissa kommunikeoissa tätä järjestelyä kuvattiin ”positiiviseksi esimerkiksi kahteen eri yhteiskuntajärjestelmään kuuluvan valtion välisestä rauhanomaisesta rinnakkainolosta”. Tässä muotoilussa ei koskaan mainittu tämän suhteen hierarkkista suhdetta, vaikka siitä varmuudella olikin kyse. Suomen vapaus ja liikkumavara olivat rajoitetut ja niihin sisältyi velvoite huolehtia siitä että mitään tyytymättömyyttä neuvostojärjestelmää kohtaan ei päässyt syntymään. Kun nyt Suomen mallia esitetään ratkaisuksi Ukrainalle, kuusi tärkeää pointtia tulee ottaa huomioon.

Ensinnäkin, malli perustuu kylmän sodan aikaisiin rakenteisiin. Sen tarkoituksena on sementoida olemassa olevat rakenteet ja estää kaikki kontrolloimattomat ja ei-halutut muutokset.

Toiseksi, malli on hierarkkinen ja pitää sisällään sen että osapuolet eivät ole keskenään tasavertaiset. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa valtioiden välisten suhteiden tulisi kuitenkin perustua tasavertaisuuteen, vastavuoroisuuteen ja vapaaehtoiseen hyväksyntään.

Kolmanneksi, uusi eurooppalainen järjestelmä on rakennettu uusien monenkeskisten järjestelyjen sekä Euroopan kaikkien valtioiden suostumuksen varaan. Jos tuon järjestelyn mikään osapuoli rikkoo nämä säännöt, ei tilannetta voida hyväksyä pelkkänä tosiasioiden tunnustamisena.

Neljänneksi, vakaat ja vastavuoroisesti hyväksytyt järjestelyt hyödyttävät pitkällä tähtäimellä kaikkia osapuolia. Vastakkaisissa tapauksissa vaikutus on kaikkien osapuolien kannalta kielteinen.

Viidenneksi, normaaleja naapuruussuhteita ei saada aikaisiksi jos toiselta osapuolelta kielletään oikeus päättää asioista jotka kuuluvat sen valtaan itsenäisenä valtiona. Esimerkiksi jäsenyys NATO:ssa tai Euroopan Unionissa ei voi eikä saa olla esteenä normaaleihin suhteisiin Venäjän kanssa.

Kuudenneksi, Suomella on tänään normaalit poliittiset ja taloudelliset suhteet Venäjän kanssa. Mutta on häiritsevää, että sen ylimmän valtiojohdon vakuutuksista huolimatta Venäjällä on ääniä jotka haluavat tässä suhteessa rajoittaa Suomen oikeuksia. Venäjä on myös osoittanut, että se ei halua suoda tällaisia oikeuksia joillekin naapureilleen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ehdotettu ”Suomen malli” on ratkaisu joka kuuluu menneisyyteen eikä ratkaise kriisiä Ukrainan ja Venäjän välisissä suhteissa. Ukraina voi rakentaa hyvät suhteet Venäjään. Se ei edellytä muuta kuin että Venäjä hyväksyy ne ehdotukset, joita Ukrainan johto on äskettäin esittänyt. Se olisi myös Venäjän etujen mukaista.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana tilanne Ukrainassa ei ole kehittynyt parempaan suuntaan. Venäjä ei ole perääntynyt vuonna 2014 tapahtuneesta Krimin miehityksestä tai eräiden Itä-Ukrainalle kuuluvien alueiden miehittämisestä. Se on jatkanut hyökkäystään siitäkin huolimatta että se on ajanut itsensä poliittiseen ja taloudelliseen paitsioon erityisesti suhteissa läntiseen demokraattiseen maailmaan.

Mielestäni on huolestuttavaa, että Venäjällä on edelleen omat liittolaisensa, joita löytyy jopa Euroopan Unionin ja Naton sisältä. Tarkoitan tässä erityisesti Unkaria ja Slovakiaa, jotka kylmän sodan aikana olivat kokeneet Neuvostoliiton hallinnan erityisen hankalaksi. Ongelmaksi voidaan kokea myös Kiinan Venäjälle osoittama hieman epämääräinen mutta kuitenkin jatkuva tuki. Sen Ukrainan sotaan omaksuma linja on kuitenkin puhtaasti taktinen. Niin kauan kuin Yhdysvallat painottaa vastakkainasetteluaan Kiinaan, niin kauan tämä kieltäytyy ryhtymästä ohjaamaan Venäjää Ukrainan kysymyksessä toisenlaiseen suuntaan. Silti on kiistatonta, että kriisin ratkaisun avaimet ovat monella tapaa juuri Kiinan taskussa.

Suomen kuvaa on Venäjällä yritetty jo vuosien ajan muokata toisenlaiseksi. Haaste ei kuitenkaan ole helppo, sillä vaikka venäläisten usko oman maansa johdon kaikkivoipaisuuteen on edelleen horjumaton, kovin monilla heistä on omakohtaisia ja lähtökohtaisesti myönteisiä kokemuksia Suomen suhteen. Juuri se selittää sen, että Venäjän mediassa esiintyy toistuvasti henkilöitä, jotka arvostelevat hyvin kärkevästi maamme liittymistä Natoon sekä aktiivista rooliamme Ukrainan tukemisessa. Paluuta Venäjällä yhä esille tuotuun kylmän sodan aikaiseen vanhaan ”Suomen malliin” ei kuitenkaan ole enää olemassa. Tämän päivän Suomen malli on kiinteä integroituminen osaksi läntistä yhteisöä, sisältäen jäsenyydet niin Natossa kuin Euroopan Unionissa. Se on se ”Suomen malli”, jonka haluamme osaksi myös Ukrainan tulevaisuutta.

Jyrki Iivonen