LYHYTFILMI "PETSAMO EILEN JA TÄNÄÄN".

Suomen valtioon vuosina 1921–1944 kuulunut Petsamon alue, Korvatunturista Kalastajasaarennon pohjoiskärkeen, syntyi Venäjän ja Norjan viimeisestä yhteisalueesta vuosien 1826 ja 1849 rajankäyntien tuloksena. Alkuperäisväestönä aluetta asuttivat kolttasaamelaiset, jotka harjoittivat puolipaimentolaista elämäntapaa kolmen kylänsä alueilla. Ortodoksinen munkkiluostari, joka oli ollut Petsamossa jo 1550-luvulla, perustettiin uudelleen 1800-luvun lopulla.

Petsamon liittämisestä itsenäiseen Suomeen sovittiin Tarton rauhassa vuonna 1920. Petsamon kysymyksen historiallisena taustana olivat Suomen Lapin asukkaiden perinnäiset kalastusoikeudet Jäämeren rannalla, suomalaisten siirtolaisuus alueelle 1800-luvun loppupuolella sekä 1. maailmansodan suurvaltapolitiikka ja suomalaisten suunnitelmat maantien rakentamiseksi Ivalosta Petsamoon.

Petsamo muodosti oman lääninsä vuonna 1921. Sen jälkeen Petsamo oli Oulun lääniin ja vuodesta 1938 Lapin lääniin kuuluva kunta ja kihlakunta. Kihlakuntaan kuuluivat vuosina 1936–1944 Petsamon lisäksi Inari ja Utsjoki. Vuodesta 1922 Petsamon tärkein valtionhallinnon virkamies oli kihlakunnan kruununvouti. Hän hoiti myös henkikirjoittajan tehtävät ja vuoteen 1936 asti nimismiehen tehtävät apunaan Petsamon rajavartiosto (v:sta 1926 Lapin rajavartiosto), jolla oli puolestaan pitkään tulli-, posti- ja muita tehtäviä. Tullikamari ja varavankila perustettiin vuonna 1934.

Petsamon kunnallishallinnon tärkeimmät tehtävät olivat köyhäinhoito, työttömyyden hoito ja terveydenhoito. Kansakoulut olivat sen sijaan valtion hallinnoimia. Valtio myös omisti puolet Oy Petsamo Ab:sta, joka perustettiin vuonna 1921 järjestämään Petsamon kalastusoloja ja vähittäiskauppaa. Yhtiön toiminta jäi lyhyeksi ja sen korvasivat vuosikymmenen loppupuolella paikallisten perustamat yhteisöt, ennen muuta Petsamon Kalanmyyntiosuuskunta ja Petsamon Osuuskauppa.

Ehdolle Petsamon tärkeimmäksi elinkeinoksi kalastuksen oheen nousi 1930-luvulla kaivosteollisuus. Englantilais-kanadalainen yhtiö suunnitteli Kolosjoelle nikkelikaivosta, mutta 2. maailmansota keskeytti hankkeen. Talvisodan jälkeen suomalainen tytäryhtiö Petsamon Nikkeli Oy teki malmintoimitussopimuksen saksalaisten kanssa. Tuotanto käynnistyi vuoden 1943 alussa.

Talvisodan edellä Valtiollinen poliisi pidätti kymmeniä petsamolaisia epäiltynä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Tapahtumasarja kuulusteluineen, maanpetostuomioineen ja kuolonuhreineen tunnetaan Petsamon suurena vakoilujuttuna, jossa monet kysymykset odottavat edelleen vastausta.

Talvisodassa Petsamossa käytiin taisteluja erityisesti Jäämerentien suunnalla. Väestöä evakuoitiin Inariin ja Tervolaan, osa pakeni kaaoksessa, osa jäi vangiksi. Välirauhansopimuksessa Suomi sai pitää osapuilleen koko Petsamon. Jälleenrakennus alkoi ja pääosa evakoista palasi. Välirauhan aikana Liinahamarin satama toimi Suomen ja Ruotsin tärkeänä huoltoreittinä ja vilkkaana kauttakulkupaikkana.

Jatkosodan alussa Saksan Norjan armeija aloitti Petsamosta käsin hyökkäyksen kohti Murmanskia. Siviilihallinto pysyi suomalaisten käsissä. Syyskuun alussa 1944 Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa ja Petsamo evakuoitiin. Lokakuussa neuvostojoukot valtasivat alueen. Pääosin petsamolaiset siirrettiin Kalajoen kuntaan ja asutettiin maanhankintalain nojalla seuraavina vuosina Tervolaan.

Maanhankintalakia ei sovellettu kolttasaamelaisiin, joilta jäi Petsamoon paitsi maat ja kalavedet myös porokarja. He asettuivat ensin Nellimiin ja vuosikymmenen lopulla Lapin maatalousseuran asutussuunnitelman mukaisesti myös Näätämöön. Vasta vuoden 1955 kolttalaki ratkaisi kolttasaamelaisten maanomistuskysymyksen.