Sotaveteraani, ruutiukko Timo Salokannel täytti 12.7. 100 vuotta

Julkaistu:

Sotaveteraani, ruutiukko Timo Salokannel vietti 12.7. Kangasalan Pirtillä 100-vuotis merkkipäiväänsä. Ruutiukot kävivät onnittelemassa päivänsankaria ja rouvaa.

Sadanpäämies Jukka Sola: Arvoisa sotaveteraani, Ruutiukkoveli Timo ja Arvoisa rouva Salokannel

Meillä Ruutiukkotoimikunnan jäseninä on suuri ilo ja kunnia saada olla edustettuina juhlimassa arvokasta merkkipäivää. Sata vuotta on vaiherikasta elämää takana. Miten maamme on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt? Siitä voidaan joitakin seikkoja mainita. Parin vuoden takaisessa, itsenäisyyspäivän 2021 STT:n haastattelussa siteerasit muun muassa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia hänen toteamuksestaan, että Suomi on hyvä ja puolustamisen arvoinen maa. Toiveenasi oli tuossa haastattelussa, että Hitlerin ja Stalinin tapaisia hirmuhallitsijoita ei enää tulisi ja että te, Sinun sukupolvesi, olisitte viimeiset sotaveteraanit Suomessa; ja että tämän maan puolustuskyvystä huolehdittaisiin aina. Ne ovat painavia sanoja.

Totean lyhyesti, että minulla oli kunnia tavata jalkaväenkenraali Ehrnrooth Kakskerrassa hänen kodissaan vuonna 2000. Veimme hänelle ns. Vapauden viestikapulan numero 1, minkä viestin ajatuksen sain työpaikallani Kalevan lukiossa yhdessä veteraani Aslak Heikelin kanssa. Professori Raimo Seppälä muotoili viestin tekstin ja Suomen sotaveteraaniliiton silloinen toiminnanjohtaja oli neljän hengen seurueessamme, kun viestin jalkaväenkenraalille toimitimme. Ajattelin, että vierailu 95-vuotiaan Ehrnroothin luona ei kestäisi kauaa, mutta hän pitikin lähes tunnin kiitospuheen ja kertasi siinä oman ja Suomen historian tuolloin viimeisen lähes sadan vuoden ajalta vuodesta 1905, syntymästään alkaen.

Vapauden viestimme oli tervehdyksemme jalkaväenkenraalille ja samalla viesti nuorisollemme siitä, miksi tänä päivänä elämme vapaassa maassa. Levitimme sittemmin tämän viestin noin 200 lukioon.

Ruutiukkoveli Timo. Sinulla on myös tavattoman pitkä elämänkokemus. Kun ajatellaan, miten maamme on kehittynyt tuon menneen sadan vuoden aikana, niin myönteinen kehitys on ollut valtavaa. !920 – ja -30-luvun sosiaalilainsäädäntömme muokattiin lähes tyhjästä. Viime sotien jälkeisenä aikana tuo myönteinen kehitys jatkui pääosin 1980-luvun lopulle saakka. Sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 1950 10 prosenttia ja vuonna1985 noin 25 prosenttia. Suomi muuttui muiden Pohjoismaiden tavoin hyvinvointivaltioksi.

Tuokin kehitys rakentui keskeisesti edustamasi ikäluokan varaan. Ensinnäkin ikäluokkasi taisteli nuorena maamme vapauden ja itsenäisyyden turvaamiseksi raskaat sotavuodet ja oli keskeisesti rakentamassa tätä maata vielä monet vuosikymmenet sotiemme jälkeen. Sinullakin työvuosia kertyi Lokomon konepajalla metallurgian opintojen jälkeen nelisenkymmentä. Sodat kokenut ikäpolvi, niin lotat kuin rintamamiehetkään eivät saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta vuosikymmeniin sotiemme jälkeen. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja tänä päivänä osataan arvostaa niitä ihmisiä, joiden ansiosta elämme itsenäisessä, vapaassa Suomessa. Itse asiassa, vaikka maailmanpoliittinen tilanne on varsin arvaamaton ja kireä, voimme kuitenkin ensi kerran ainakin itsenäisessä maassamme tuntea, että me emme ole yksin, jos meitä uhattaisiin. Voimme luottaa yhteistyön voimaan.

Toivotan päivänsankarille ja rouva Salokanteleelle kaikkea hyvää myös tulevaisuudessa!

Teksti Jukka Sola
Kuvta Markku Rauhalahti, Timo Tulosmaa

Asiasanat