Klubin näyttelyt

Klubimme tiloissa kolmannessa kerroksessa on satunnaisesti näyttelyitä, joita tilaamme tai toteutamme yhteistyössä. Näyttelyn avajaisissa on mahdollisuus kuulla kulloisenkin näyttelyn taustoista, tavoitteista sekä usein kiinnostavia anekdootteja nähtävillä olevista asioista. Näyttelyn aihepiiri liittyy toisinaan kuukausikokousten tai kerhojen ohjelmien teemoihin, jolloin aihepiiri monipuolistuu ja syvenee.

Alla on esimerkkejä toteutetuista näyttelyistä.

2021 Alpi ikäheimosen näyttely

Tamperelaisia ja pispalalaisia kuvia sekä ikonivedoksia Raja-Karjalasta. 15.2.–31.3.

nayttokuva_2021-2-11_kello_19_01_02.png

2020 Bertel Strömmerin talvisota Tampereella-kuvat.

Näyttelyssä oli valokuvia Tampereelta talvisodan päivinä.


2019 Evakko-näyttely

Näyttelyssä esiteltiin vuosien 1939-44 karjalaisista evakoista koottu näyttely avattiin talvisodan päättymisen muistopäivänä, keskiviikkona 13.3 klo 12. Karjala-lehti oli koonnut näyttelyn SA-kuvista, ja esillä oli ajan henkeen liittyvää esineistöä Karjalaisseurojen Tampereen piiriltä.


2018 Vesilinnun kansa – Lennart Meri ja suomalais-ugrilaiset filmivaellukset.

Viron presidentti (1992–2001) ja sukukansojen tutkija Lennart Meren elämäntyöstä kertova laaja ja monipuolinen näyttely saatiin Viro-instituutilta.


2017 Sotalapset

Sotalapset-näyttelyssä syksyllä 2017 Sointu Lanki ja Pirkanmaan Sotalapset ry:n puheenjohtaja Alli Mikkolainen. Pöydällä ja taustalla on näyttelyn aineistoja.


2016 Julistenäyttely Tuntematon sotilas -elokuvasta

Näyttelyssä oli ainutlaatuisia ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ulkomaisia julisteita Arto Huhtisen kokoelmasta.
.

2011 Kenttäpostia

näyttely esitteli Tampereen Filatelistit ry:n jäsenen Uolevi Vapaan vuosien aikana keräämää kenttäpostimateriaalia viime sotiemme ajalta. Kokoelma on palkittu useissa alan tapahtumissa.


2009 Lapin retkeily harrastuksena

Näyttely esitteli ruutiukkojen Yrjö Suuniittu, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa yhteensä vuosikymmeniä kestänyttä Lappi-harrastusta. Klubilla oli esillä mittava määrä retkeilyvarusteita, karttoja ja kirjallisuutta.


2009 Vapaussoturi-lehden kansia

näyttely esitteli lehden 50-vuotisjuhlan kunniaksi 80 lehden kantta. Kansien aineiston oli lehden toimitus koonnut vapautta ja itsenäisyyttä kuvastavista piirroksista, postikorteista, maalauksista jne.

Tilaa Vapaussoturi-lehti. Suojeluskunta- ja lottahistorian asiantuntijalehti. 29 € vuosi.
Yritykset, järjestöt: Tästä Vapaussoturi-lehden mediakorttiin.


2008 Heraldiikka harrastuksena

Näyttely esitteli tekijänsä ruutiukko, metsänhoitaja Matti Ponsin heraldiikkaharrastusta. Ponsi suunnitteli lukuisille yhteisöille ja yksilöille vaakunoita, lippuja, standaareita, mitaleita ym. ym.