Jyrki Iivonen

13.12. 2023

UUSI VUOSI TUO SUOMELLE UUSIA HAASTEITA MUTTA MYÖS UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

Vuosi 2023 tulee jäämään Suomen poliittiseen historiaan yhtenä maailmansodan jälkeisen kauden merkittävimmistä. Suomen jäsenyys Natossa vahvistettiin jo vuoden alkupuolella. Kuten ounasteltiinkin, ärsytti Suomen ratkaisu Venäjää, joka on kostanut päätöksemme erilaisin ei-sotilaallisin keinoin. Maamme vastaus Venäjän hybridihyökkäyksiin on ollut harkittu ja oikea-aikainen. Se on osoittanut, että otamme jäsenyytemme liittokunnassa vakavasti ja että olemme valmiita täyttämään kaikki sen kautta syntyvät sotilaalliset velvoitteet.

Kulunut vuosi on osoittanut, että kansainvälisen järjestelmän rakenteessa on tapahtunut merkittäviä, epävakautta lisääviä muutoksia. Venäjän kohta kaksi vuotta jatkunut hyökkäyssota Ukrainassa (ja kyseessä totisesti on ollut sota eikä mikään erikoisoperaatio) ei ole edennyt Venäjän johdon toivomalla tavalla, olkoonkin että myös Ukrainan on ollut viime aikoina vaikea saavuttaa omia tavoitteitaan. Mitään nopeaa ratkaisua sotaan ei ole toistaiseksi näköpiirissä. Venäjä on joutunut maksamaan toiminnastaan joka tapauksessa korkean hinnan sekä kansantaloudellisesti että kaatuneiden ja haavoittuneiden määrän suhteen. On myös ilmeistä, että totaalisesta indoktrinoinnista huolimatta kansalaisten luottamus presidentti Putiniin ja koko sotilasjohtoon on horjumassa.

Venäjän johto on yrittänyt kaikin keinoin käyttää hyväkseen olettamiaan lännen heikkouksia. Sen osoittama yhtenäisyys ja päättäväisyys on tullut Venäjälle yllätyksenä. Se on pyrkinyt lietsomaan erimielisyyksiä lännen sisälle, se on käyttänyt erilaisia informaatiovaikuttamisen keinoja ja yrittänyt rakentaa tuekseen – tosin suhteellisen heikolla menestyksellä – laajempaa kansainvälistä liittoutumaa. Venäjän tukijoita on kuitenkin vähän. Edes Kiina ei ole asettunut tukemaan Venäjää kovin voimakkaasti; pikemminkin se pyrkii vain hyötymään Venäjän heikkoudesta sekä taloudellisesti että poliittisesti. Venäjän kannalta olisikin erityisen suuri riski, jos Kiina ja Yhdysvallat onnistuisivat ratkaisemaan keskinäiset erimielisyytensä.

Lähi-idässä kaksi kuukautta sitten käynnistynyt laajamittainen Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen aseellinen konflikti Gazan alueella on sekin uusi haaste kansainväliselle yhteisölle. Useissa länsimaissa – myös meillä Suomessa – on reagoitu sotaan myös tavoilla, joissa on kiistattomia antisemitistisiä piirteitä. Israelin sotilaallisen toiminnan arvostelu ja vaatimukset siviilien aseman paremmasta huomioimisesta ei sellaisenaan tietenkään ole antisemitismiä. Mutta vastuun sysääminen sodasta pelkästään Israelille ja sen unohtaminen, että Hamas oli se, joka aloitti tämän uuden yhteenoton, on kiistattomasti antisemitismiä, joka ei millään muotoa sovi valistuneeseen maailmanaikaan ja demokraattiseen ajatteluun. Suomen ulkopoliittinen johto on onneksi tehnyt lausunnoissaan täysin selväksi, että myös Israelilla on oikeus itsepuolustukseen.

Miltä maailma sitten näyttää vuonna 2024? Lopullisen vastauksen tähän kysymykseen tiedämme luonnollisesti vasta vuoden kuluttua. On silti paikallaan pohtia, mihin suuntaan kansainvälinen järjestelmä on mahdollisesti kehittymässä ja millaisia haasteita se voi Suomelle asettaa.

Aloitetaan Ukrainan sodasta, jossa aivan viime päivinä ja viikkoina on ilmaantunut joitakin huolestuttavia piirteitä. Pahansuovan politiikan kohteeksi joutuneen Ukrainan vastahyökkäys ei ole edennyt toivotulla tai odotetulla tavalla. Toki Venäjäkään ei ole onnistunut etenemään, mutta tosiasia on, että Ukrainan sotilaallinen onnistuminen on täysin riippuvainen siitä, millaista tukea se saa demokraattiselta maailmalta. Venäjä taas on siirtynyt sotatalouteen ja pystyy siksi tuomaan uusia joukkoja rintamalle ja varustamaan ne myös sotilaallisesti. Erityisen huolestuttavaa Ukrainan kannalta on se, että Venäjä on onnistunut horjuttamaan rajatusti lännen yhtenäisyyttä veljeilemällä esimerkiksi Unkarin kanssa tavalla, jota esimerkiksi Euroopan unionin on ollut täysin mahdoton hyväksyä.

Tällä hetkellä ei vaikuta myöskään todennäköiseltä, että tavalliset venäläisen nousisivat ratkaisevalla tavalla omaa johtoaan vastaan. Historia on opettanut, että totalitaristisia hallintoja on vaikea kukistaa sisäisen kumouksen kautta. Toisessa maailmansodassa esimerkiksi natsien kukistaminen ei tapahtunut saksalaisten toimesta vaan vuosia jatkuneen maailmanlaajuisen sodan jälkeen. Tämän päivän maailmassa ei kuitenkaan ole mahdollista ryhtyä ratkomaan erimielisyyksiä Venäjän kanssa laajamittaisen sodan kautta; siinä määrin hillitsevä vaikutus on ydinaseiden omistuksen kautta syntyvä ns. kauhun tasapaino. Taloudellinen sanktiointi onkin hitaampi mutta kansainvälisen turvallisuuden kannalta ainoa mahdollinen vaihtoehto. Lohdullista joka tapauksessa on se, että yksittäisistä ajoittaisista ongelmista huolimatta kansainvälisen yhteisön tuki Ukrainalle on edelleen jatkumassa. Maailma ei yksinkertaisesti voi sallia sitä, että Venäjä jäisi tuossa sodassa voitolle.

Yksi ensi vuoden merkittävimmistä koko maailmaa koskevista tapahtumista on Yhdysvalloissa ensi marraskuussa järjestettävät vaalit, joissa valitaan sekä presidentti että kolmasosa senaatista sekä koko edustajainhuone. Vaalien lopputulosta on vielä tässä vaiheessa täysin mahdotonta ennustaa. Se on kuitenkin selvää, että 80 vuoden rajapyykin jo ohittaneet presidentti Joe Bidenin ja koko demokraattisen puolueen asema on harvinaisen heikko. Ilmeisen vastaehdokkaan, edellisen presidentin, 77-vuotiaan Donald Trumpin asema on juuri nyt poikkeuksellisen vahva. Ennusteiden mukaan on täysin mahdollista, että republikaanit saavat ensi syksynä värisuoran eli enemmistön kongressin molemmissa kamareissa sekä Trumpin takaisin presidentiksi. Maan nykyinen sisäinen kaaos on tappio molemmille puolueille ja voi siis johtaa vakaviin poliittisiin seurauksiin.

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista paneutua tarkemmin siihen, miksi Trump ja koko republikaaninen puolue on päässyt niin vahvaan asemaan. Sen voi kuitenkin sanoa, että Trumpin sinänsä vastenmielisen retoriikan kauhistelu ei ole hedelmällinen tapa arvioida tulevia tapahtumia, vaan kyse on laajemmista koko amerikkalaista yhteiskuntaa koskevista kehityskuluista. Suomen lähtökohta on ollut kuitenkin selvä; meidän intresseissämme on ylläpitää hyviä suhteita Yhdysvaltain hallintoon riippumatta siitä, ketkä siellä kulloinkin käyttävät valtaa. Tämä politiikka näkyi selvästi esimerkiksi Nato-prosessimme aikana. Se onnistui hyvin myös Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella (2017 - 2021), joten sinänsä ei ole mitään esteitä sille, etteikö vastaava yhteydenpito onnistuisi myös vuodesta 2025 lähtien, mikäli tämä voittaisi ensi syksyn vaalit.

Yksi Trumpin ensimmäisen kauden kritiikin kohteista oli se, että hän katsoi Naton eurooppalaisten liittolaisten tekevän liian vähän yhteisen puolustuksen hyväksi. Venäjän hyökkäyksen jälkeen tällaiselta kritiikiltä on kuitenkin pudonnut pois pohja. Tämä näkyy erityisen selvästi Suomen tapauksessa. Olemme kasvattaneet merkittävällä tavalla omaa puolustusbudjettiamme (paljon yli Naton/Yhdysvaltain asettaman 2 %:n BKT-tason). Lisäksi olemme vielä ennen joulua allekirjoittamassa Yhdysvaltain kanssa kahdenvälisen DCA-sopimuksen, joka on omiaan tiivistämään entistään maittemme kahdenvälistä puolustusalan yhteistyötä, jolla sinänsä on jo pitkä, aina 1990-luvulle ulottuva historia. Yhdysvalloilla on vastaavanlainen sopimus myös Norjan ja Ruotsin kanssa, ja se sitoo sen entistä tiiviimmin Naton pohjoisen sivustan turvaamiseen. Lisäksi Suomi pitää jatkossakin kiinteitä yhteyksiä Yhdysvaltain hallinnon ja maan kummankin puolueen kanssa tavanomaisia diplomaattisia kanavia pitkin.

Suomi on ollut aktiivinen toimija myös Euroopan Unionissa. Jäsenyytemme on runsaan vuoden kuluttua jatkunut jo 30 vuotta ja sen kannatus on viime vuosina vain kasvanut. EU on monella tapaa tärkeä järjestö Suomen kannalta. Erityisen tärkeää olisi siksi se, että yksituumaisuus sen sisälle jatkuisi eikä sitä koskevia näkemyseroja käytettäisi lyhytaikaisten poliittisten ja taloudellisten etujen hankkimiseen tai suoranaiseen kiristykseen. Joidenkin vuosien takainen brexit oli Unionin kannalta takaisku jonka toivon mukaan ei tarvitse enää koskaan toistua. Suomen tulee olla lisäksi aktiivisesti mukana myös Unionin laajentumisessa. Ensi vuonna kysymys Serbian, Moldovan ja Ukrainan jäsenyydestä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä nousemaan entistä voimakkaammin esille.

Sisäpolitiikan alueella on Suomessa omat haasteensa. Kireä kansainvälinen turvallisuustilanne huomioon ottaen on tärkeää, että meidän perinteinen vahvuutemme, ns. konsensuspolitiikka, jatkuisi myös ensi vuoden aikana. Nato-jäsenyytemme saama varsin laaja kannatus tarjoaisi tälle hyvät lähtökohdat. Sisäpolitiikkaa koskevat erimielisyydet ovat sen sijaan tällä hetkellä varsin suuret, eikä mitään lientymistä ole tässä suhteessa näköpiirissä. Poliittinen taktikointi tuntuu ohittavan pyyteettömän toiminnan suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ja yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. On siksi varsin selvää, että talous- ja sosiaalipolitiikkaa koskevat erimielisyydet olisi pystyttävä ratkaisemaan rakentavalla tavalla, siinä määrin vaikeista ongelmista ja ratkaisuista tälläkin sektorilla on kuitenkin kyse.

Monista kansainvälisen tason haasteista huolimatta maamme tulevaisuus näyttää suhteellisen vakaalta. Meidän on siitä huolimatta oltava valmiina myös ikävien tapahtumien ja kriisien varalta. Erityinen huomio tulee kiinnittää turvallisuutemme kaikinpuoliseen vaalimiseen, onhan meillä tällä alueella jo varsin pitkät perinteet.

Käytän tässä tilanteessa hyväkseni mahdollisuutta toivottaa kaikille Tampereen Suomalaisen Klubin jäsenille oikein hyvää joulua sekä rauhallista ja turvallista uutta vuotta 2024.

Jyrki Iivonen