Jyrki Iivonen

11.12.2022

HAASTEIDEN VUOSI 2022 ON KOHTA OHI

Kulunut vuosi 2022 on kohta päättymässä – ja hyvä niin. On kiistatonta, että se tulee jäämään historiaan yhtenä viimeisen sadan vuoden kehityksen käännekohtana. Suurin syy tähän on pian 300 päivää jatkunut Venäjän kaikkia kansainvälisen oikeuden periaatteita ja solmittuja sopimuksia rikkova sota Ukrainassa. Merkittävää on ollut erityisesti se, että Venäjä on tässä ns. erikoisoperaatiossaan epäonnistunut surkeasti. Sen tarkoituksena oli valloittaa Ukraina kymmenessä päivässä ja asettaa Kiovaan Venäjälle myötämielisempi hallinto. Ukrainalaiset olivat asiasta kuitenkin eri mieltä. Heidän vastarintansa ja rohkeutensa on saanut kansainvälisen yhteisön laajan ihailun.

Venäjän johdon surkea epäonnistuminen ei ole näkynyt vain sodan rintamalla. Se on tullut eristetyksi kansainvälisesti lähes koko kansainvälisestä yhteisöstä. Sen tukijoiksi ovat jääneet vain Valko-Venäjän, Pohjois-Korean, Eritrean ja Nicaraguan kaltaiset diktatuurit. Niiden varaan Venäjä ei siis voi paljoakaan laskea. Länsimaiden asettamat ja koko ajan tiukentuvat taloudelliset pakotteet ovat syöksemässä Venäjän kansantalouden syöksyyn, joka alkaa vaikuttaa siellä myös tavallisten kansalaisten asemaan. Suomessa Ukrainan sota on merkinnyt sitä, että kansalaisten ja poliitikkojen aikaisempi hyvin epäröivä suhtautuminen kansainväliseen puolustusyhteistyöhön on päättynyt ja olemme nopeassa aikataulussa hakeutumassa Naton jäseneksi yhdessä Ruotsin kanssa.

Olen käsitellyt kuluneen vuoden aikana Venäjän toimia ja Ukrainan tilannetta useaan otteeseen tällä palstalla. Siihen on tietenkin ollut omat syynsä, onhan kyseessä kannaltamme äärimmäisen merkittävä asia; Ukraina taistelee tällä hetkellä koko vapaan maailman puolesta. Maailmassa on kuitenkin muutakin tärkeää kuin Venäjän johdon toiminta. Siksi on paikallaan tarkastella myös maailman merkittävimmän talous- ja sotilasmahdin Yhdysvaltojen nykyistä poliittista tilannetta ja sen tulevaisuudennäkymiä viime kuussa järjestettyjen välivaalien jälkeen.

Kerrattakoon vielä kerran kyseisten vaalien tulos, muistaen että seuraavat presidentinvaalit ovat vasta kahden vuoden päässä. Vaalitulos ei ollut mitenkään odottamaton. Republikaanit saivat enemmistön edustajainhuoneeseen, joskin pienemmällä marginaalilla kuin mitä oli odotettu. Kun senaatin avoinna olleet 35 paikkaa oli täytetty, kävi sen sijaan niin että demokraattien asema jopa vahvistui hieman. Puolueella on siellä nyt 51 paikkaa aikaisemman 50 sijasta (sitoutumattomaksi juuri julistautunut entinen demokraattisenaattori on ilmoittanut, että ei tule tukemaan republikaaneja). Edustajainhuoneeseen saamansa niukan enemmistön turvin (alle 10 paikkaa) republikaanit voivat jonkin verran rajoittaa presidentti Joe Bidenin politiikkaa, mutta ei kuitenkaan täysin lamaannuttamaan sitä.

Seuraavat kaksi vuotta tulevat joka tapauksessa olemaan äärimmäisen tärkeät Yhdysvaltain tulevaisuuden kannalta. Maan poliittinen järjestelmä on perustaltaan hyvin presidenttikeskeinen, joten vuoden 2024 vaaleissa on paljon pelissä, sillä presidentti määrää pitkälle sen, millaista politiikkaa maassa harjoitetaan. On hyvä muistaa myös se, että Yhdysvallat on kohta kymmenen vuoden ajan ollut poliittisesti äärimmäisen kahtia jakautunut, mikä on heijastunut sekä presidentin asemaan ja kongressin toimintaan. Lisäksi presidentinvaaleja koskeva asetelma on edelleen jossain määrin epäselvä.

Istuva presidentti Joe Biden täyttää ensi vuonna 80 vuotta eli hän on Yhdysvaltain historian kaikkien aikojen vanhin presidentti. Hänen fyysinen kuntonsa ja henkinen vireytensä ovat jo nyt herättäneet runsaasti keskustelua ja spekulaatioita. Vuoden 2020 vaalit hävinnyt Donald Trump ei toisaalta ole kuin muutaman vuoden Bidenia nuorempi; lisäksi hänen persoonaansa liittyy koko ajan enemmän kysymysmerkkejä. Peruskysymys on, voiko sellainen presidentti, joka on yrittänyt laittomin voimakeinoin kumota presidentinvaalien lopputuloksen, tulla valituksi kyseiseen tehtävään uudelleen. Useimpien mielestä vastaus tähän kysymykseen on ehdoton ”ei”.

Tilanne on tällä hetkellä se, että sen enempää Biden kuin Trumpkaan eivät ole kansalaisten keskuudessa kovinkaan suosittuja. Biden nauttii kyllä laajaa kansainvälistä arvovaltaa, mutta on hyvä muistaa, kuten Yhdysvalloissa sanotaan, että ”all politics is local”. Sen mukaan ihmiset äänestävät lähiympäristönsä tilanteen mukaan. Tärkeitä heille ovat talouteen, koulutukseen ja arjen turvallisuuteen liittyvät asiat, eivät suuret globaalit kysymykset kuten suurvaltasuhteet tai ilmastonmuutos. Jos ihmisten poliittiset valinnat perustuisivat Yhdysvaltain kansainvälisen aseman pohdintaan, Bidenin asema olisi erittäin vahva. Näin ei kuitenkaan näytä olevan asianlaita.

Trumpin kansansuosio on toisaalta ollut jo pitkään laskussa, olkoonkin että hänellä on omat fanaattiset kannattajansa. Useimmat analyytikot ovat siksi suhteellisen varmoja siitä, että hänen voitonmahdollisuutensa olisivat varsin marginaaliset, varsinkin kun hän on sotkeutunut moniin juridisiin haasteisiin jotka vähentävät hänen uskottavuuttaan kansalaisten silmissä. Siksi voidaan pitää melko varmana, että mikäli republikaanit asettavat Trumpin ehdokkaakseen tämän toiveiden mukaisesti, demokraatit päätyvät osaltaan valitsemaan Bidenin. Pitäisin siinä tapauksessa varsin todennäköisenä sitä, että tämä maan sisäisistä ongelmista huolimatta tulisi tällöin valituksi toiselle kaudelle.

Tilanne muuttuu kuitenkin huomattavasti ja mahdollisesti jopa ratkaisevasti, jos republikaanit eivät valitsekaan Trumpia ehdokkaakseen. En lisäksi usko siihen, että Trumpilla on halua tai kykyä asettua joksikin kolmanneksi puolueen tai ryhmittymän ehdokkaaksi. Lisäksi republikaaneilla on riveissään tällä hetkellä Yhdysvaltain politiikan kenties valovoimaisin nouseva tähti, Floridan kuvernööri Ronald DeSantis. Hän on republikaanien tiukan linjan edustaja, mutta Trumpiin verrattuna huomattavan salonkikelpoinen. DeSantis on opiskellut oikeustiedettä Harvardin ja Yalen yliopistoissa, ei ole sotkeutunut mihinkään skandaaleihin ja on lisäksi sekä Trumpiin että Bideniin verrattuna varsin nuori, vasta 44-vuotias.

Niinpä olenkin valmis tekemään seuraavan ennustuksen. Jos presidentinvaaleissa ovat vastakkain Biden ja Trump, Biden tulee voittamaan sen suuremmalla enemmistöllä kuin vuonna 2020. Toisaalta on täysin mahdollista, että jos Trump lopulta vetäytyy ehdokkuudesta, saattaa myös Biden tehdä samoin. Jos Biden kuitenkin on ehdokkaana ja republikaanit päätyvät DeSantisiin, on kilpailuasetelma Bidenin kannalta erittäinhuono, koska vastakkain olisivat silloin suhteellisen epäsuosittu 81-vuotias istuva presidentti ja tämän 46-vuotias nuori haastaja. Ja koska demokraateilla ei ole näköpiirissä DeSantisin kaltaista nuorempaa haastajaa, voi seuraavissa vaaleissa olla edessä jopa todellinen maanvyörymävoitto republikaaneille, voitto jonka vain Trump retoriikallaan ja populismillaan voi siis estää.

Yhdysvaltain poliittisessa kahtiajakautumisessa ei ole kyse kuitenkaan vain Trumpin tai Bidenin persoonista, vaan taustalla ovat varsin suuret amerikkalaisen yhteiskunnan sosiaaliset, poliittiset ja väestölliset muutokset. Trumpin voitto vuoden 2016 vaaleissa ei johtunut tämän leiskuvasta persoonallisuudesta, vaan yhteiskuntarakenteen suurista muutoksista, ennen muuta siirtymisestä jälkiteolliseen yhteiskuntaan siirtymisen synnyttämistä poliittisista ja taloudellisista paineista. Ihmisten huoli tulevaisuudesta Amerikan sydänmailla on ollut kasvussa jo vuosien ajan, ja vuonna 2016 trumpilaisuus tuntui tarjoavan sille vihdoin sopivan purkautumiskanavan.

Yhdysvaltain demokraattien hallitsemat rannikko-osavaltiot sekä idässä että lännessä ovat erottautuneet koko ajan enemmän niiden väliin jäävästä pinta-alallisesti suuremmasta mutta väestöllisesti pienemmästä republikaanien alueesta. Myös etniset erot eri alueiden välillä ovat kasvaneet. Väli-Yhdysvaltain valkoinen työväenluokka loi perustan kasvaneelle trumpilaisuudelle samalla kun suurten kaupunkien ei-valkoiset ryhmät (mustat ja latinot) ovat löytäneet poliittisen kotinsa demokraattien luota. Syrjäytymisvaarassa olevat ja jo syrjäytyneet ihmiset ovat taas uskoneet löytäneensä uuden poliittisen kodin ja pelastuksen radikalisoituvista liikkeistä republikaanipuolueen sisältä.

Trumpin ja Bidenin ulkopoliittiset linjanvedot ovat olleet erilaiset. Trumpin hallinnon harjoittama ulkopolitiikka herätti vuosina 2016 - 2020 suurta huolta Yhdysvaltain eurooppalaisten liittolaisten keskuudessa. Kritiikitön suhtautuminen Venäjän harjoittamaan voimapolitiikkaan, vastakkainasettelun lisääntyminen suhteessa Kiinaan, Euroopan maiden usein perusteeton arvostelu ja taloudellisen kilpailun lietsonta sen kanssa sekä Iranin kanssa sovitun rauhanprosessin ajaminen karille olivat kuitenkin enemmän Trumpin kuin republikaanien politiikkaa, kaukana siitä poliittisesta realismista jota esimerkiksi Henry Kissingerin kaltaiset republikaaniteoreetikot ovat viime vuosikymmeninä menestyksellä edustaneet.

Kaksi vuotta voi olla kansainvälisessä politiikassa jo pitkä aika. Sen suuret muutokset ovat useimmiten melko hitaita, olkoonkin että Venäjän toiminta Ukrainan suhteen on ollut ristiriidassa tällaisen näkemyksen kanssa. Yhdysvaltain kehityksessä on pitkällä aikavälillä tapahtunut suhteellisen hitaita muutoksia. Niinpä voidaan olettaa, että vaikka republikaanit saisivatkin vuoden 2024 vaaleissa värisuoran (presidentti+kongressi), eivät muutokset välttämättä ole kovinkaan suuria. Selvää on, että Kiinasta on tullut Yhdysvaltain päähaastaja niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Tässä suhteessa tilanne tuskin muuttuu. Venäjä on vastaavasti menettänyt paikkansa sen politiikan pääkohteena; näin siinäkin tapauksessa että sota Ukrainassa jatkuisi vielä pitkään. Myös suhteissa maan eurooppalaisiin liittolaisiin jatkuu yhteistyön ja kilpailun rinnakkainolo – turvallisuuspolitiikkaa leimaa yhteistyö ja taloudellisia suhteita kilpailu.

Yhdysvaltain sisällä vuoden 2024 vaaleilla voi olla suurempi joskaan ei kovin pitkäaikainen vaikutus. Trumpin kaudella vanhoilliset ajatukset saivat ylivalta-aseman mm. korkeimman oikeuden nimitysten kautta. Myös ympäristöpolitiikan alueella tapahtuvat takaisinvedot tulevat mitä ilmeisimmin palaamaan takaisin. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että viime vuosien kehitystä leimannut maan sisäinen kahtiajako tulee jatkumaan ainakin vielä jonkin aikaa. Muutos tässä suhteessa tapahtuu vasta sitten kun Yhdysvaltoihin kohdistuvat erilaiset ulkoiset paineet kasvavat niin suuriksi että se pakottaa maan ryhtymään tosissaan uuden kansallisen yhtenäisyyden luomiseen.

Kiitän kaikkia klubilaisia menneen vuoden yhteistyöstä. Toivotan teille kaikille rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2023.

Jyrki Iivonen