Ruutiukot & Timo Siukosaari: Maljapuhe NATOlle 3.4.2023

TIMO SIUKOSAAREN MALJAPUHE NATOLLE RUUTIKOKOUKSESSA 3.4.2023

Arvoisa Sadanpäämies, hyvät ruutiveljet,

kun minä synnyin vuonna 1931, oli Suomen itsenäisyysjulistuksesta kulunut 13 vuotta. Olen siis elänyt kaikkien itsenäisen maamme presidenttien paitsi K.J. Ståhlbergin aikana. Tähän voisi lisätä, että yhtä tapausta lukuunottamatta meillä on ollut erinomainen “herraonni” saada maamme johtoon kuhunkin ajankohtaan sopivat presidentit. Itsenäistymisvaiheessa käytyjen kiistojen jälkeen Ståhlberg laati maalle perustuslain ytimenään se, tuleeko Suomesta kuningaskunta vai tasavalta. Se oli siinä vaiheessa tärkeä tehtävä.

Seuraava presidentti Lauri Kristian Relander oli vallassa sellaisena aikana jolloin ei yhteiskunnassa suurempia tapahtunut. Hän teki matkan Tukholmaan ja sai siitä nimen Reissu-Lasse mutta muuten hän mielestäni epäonnistui sikäli, että ulkomaan suhteet jäivät hoitamatta. Toisiaan seuranneet Svinhufvud, Kallio ja niin edelleen ovat erinomaisella tavalla hoitaneet maan asioita.

Olen lukioajoista saakka ollut kiinnostunut historiasta, varsinkin Suomen historiasta, ja ehkä perhetaustastani johtuen myöskin politiikasta. En varsinaisesti puoluepolitiikasta mutta politiikasta yleensä. Se kuinka nyt olemme runsaan vuoden ajan seuranneet puolustusliitto Naton jäseneksi pääsemisen historiaa on tarina sinänsä enkä siihen puutu muuta kuin toteamalla, että valitettavasti tämä jäsenyytemme toteutuu suurelta osin ukrainalaisten kustannuksella. Heidän kärsimyksensä ja verenvuodatuksensa oli ja on edellytys sille, että jäsenyyttä lähdettiin hakemaan. Jollei venäjä olisi raukkamaisesti hyökännyt Ukrainaan runsas vuosi sitten, ei Suomen kansa olisi ollut valmis liittymään Natoon eikä näin ollen valtiojohto olisi varmastikaan sitä esittänyt. Vanha meno olisi jatkunut: Olisi Rosatomin kanssa tehty voimalaitosta Pohjanlahden rantaan, olisi ostettu kaasua, olisi ostettu öljyä ja eletty muutenkin niin kuin Moskovassa haluttiin. Onneksi meille, olemme nyt pääsemässä puolustusliitto NATOn jäsenyyteen.

Mikä sitten muuttuu? Siitä varmasti olisi Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltola parempi henkilö kertomaan mutta sen voin minäkin sanoa, että koko aikuisikäni olen elänyt tietyllä tavalla Moskovan varjossa. Alkuun mainitsemani Suomen itsenäisyysjulistus ehti olla voimassa vajaat kaksi kuukautta, jonka jälkeen bolsevikit ryhtyivät sitä itsenäisyyttä hävittämään. Eivät siinä onnistuneet mutta onnistuivat Ukrainassa. Tässä on jälleen yhteytemme Ukrainaan, valitettava yhteys. Joulukuussa 1939 Raatteen tiellä tuhotut puna- armeijan divisioonat olivat pääasiassa ukrainalaisia. Juuri sen takia että Ukraina, joka julisti itsenäisyytensä vuonna 1918, menetti sen heti kahden vuoden kuluttua vuonna 1920 kun maa ei onnistunut taistelussa bolsevikkeja vastaan niinkuin meidän hallituksemme joukot onneksi onnistuivat. Ja jolleivat olisi onnistuneet ei olisi 1939 ollut mitään puolustettavaa vaan meidän asekuntoiset miehemme olisi viety puna-armeijan mukana valloittamaan Puolaa ja siitä edelleen toiseen maailmansotaan. Nämä kaksi yhteyttä Ukrainan ja Suomen välillä ovat historiallisia tosiasioita.

Näin itse olen ajatellut koko tämän prosessin aikana. Niinkuin sanottu, nyt voimme kaikki olla todella iloisia pääsystämme liittokunnan jäseneksi. Joku on jopa esittänyt, että tätä lopullista sopimuksen solmimispäivää voitaisiin viettää uutena itsenäisyyspäivänä. Siihen en nyt ole valmis yhtymään mutta olisi se varmasti parempi päivä kuin YYA-sopimuksen solmimispäivä, jota Eino Uusitalo - muistaakseni ministerinäkin toiminut ja vara-Kekkoseksikin nimitetty - muistini mukaan aikanaan esitti uudeksi itsenäisyyspäiväksemme. Kyllä tämä nyt edessä oleva päivä varmasti parempi olisi.

Näillä ajatuksilla, hyvät veljet, ehdotan, että nostamme maljan Natolle, Ukrainalle ja hyvälle Isänmaallemme.

Timo Siukosaari
Ruutiukko, Vapaussodan Perinneliitto ry:n kunniapuheenjohtaja