PIETARI
Tavoitteemme on päästä Nevajoen varteen Pietarin Jokisatamaan hieman kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella. Ajan antaessa myöten etsimme reittimme Pietarin Neva-keskustan kautta. Leveä joki on upea, sen rannalla olevat vanhat rakennukset samoin. Pelättyä iltapäiväruuhkaa ei näy missään.

Ajamme joen rantaa laajassa kaaressa, näemme temppeleitä ja palatseja sekä viimein Jokisataman. Kun aikaa edelleen on, palaamme takaisin päin kahvitauolle Hotelli Moskovaan aivan Nevski Prospektin alkupäähän Aleksanteri Nevskin ratsastajapatsaan viereen. Osa joukosta käy ottamassa tuntumaa patsasaukion vieressä olevaan hautausmaahan.

NEVA
Neva antoi tuntumaa tuleville päiville: Rauhallisesti virtaava leveä joki. Rantatöyräillä oli asutusta Laatokan puoleisessa suussa olevaan Pähkinälinnaan saakka. Oli vanhempia taloja, jotka synnyttivät muistumia ja mielikuvia aiemmasta Neuvostoliitosta mutta oli myös näyttäviä uusia "omakotitaloja", jotka kertoivat, että tässä maassa myös menestytään.

Risteilyalus m/s Vissarion Belinskij'lla oli kuusi kantta. Kahden hengen hyttejä, iso ravintola, kummassakin päässä baareja useammassakin kerroksessa, ylimpänä konferenssisali ja avonainen aurinkokansi. Alukselle saapui kaikkiaan vajaa 300 henkeä.

Vissarion Belinskij oli Viaporissa 1811 syntynyt laivaston lääkärin poika, joka sittemmin löysi uransa kirjallisuuskriitikkona, esseekirjailijana ja sosiaalisena ajattelijana.

Lue lisää Vissarion Belinskij'stä tästä

Neva alkaa Laatokasta, jonka rannattomuuden auetessa ohitimme linnoitetun saaren, Pähkinälinnan. Sen suojissa tehtiin vuonna 1323 - lähes 700 vuotta sitten - Pähkinäsaaren rauha.
Lue lisää Pähkinäsaaren rauhasta tästä

LAATOKKA
Laatokka on Euroopan suurin järvi, Ääninen on toiseksi suurin. Purjehdimme siis "on the Great Lakes of Europe". Aluksen keulan suunnassa ei todellakaan rantaa näkynyt. Kohta ei muissakaan suunnissa.

Pähkinälinnasta Vissarion Belinskij'n keula suunnattiin yötä myöten jokseenkin tasan pohjoiseen. Seuraava kohteemme Valamon luostarisaari, sijaitsee Laatokan pohjoispäässä. Aamusella aurinkoon herätessä olimme Niikkananlahden laiturissa.
Lue lisää Laatokasta tästä

VALAMO
Valamon luostarin perustivat vuonna 992 kreikkalaissyntyinen munkki Sergei ja karjalainen munkki Herman.

Valamon pääluostarin edustalla olevaan kapeaan lahteen matkattiin Niikkananlahdelta pienemmällä aluksella. Tunnetut Valamon luostarin ja sen skiittojen kullatut tornit välähtelivät aamuauringossa sumun keskeltä.

Suomenkieliset oppaat ottivat meidät suojelukseensa ja kuljettivat läpi puistikon, ohi muistomerkkien aina sisään "Pyhästä Portista" luostarin sisäpihalle, jossa pääkirkko sijaitsi. Valokuvaaminen oli täällä ankarasti kielletty, naisilla tulee olla hiukset peitettyinä.

Näimme alakirkon, näimme yläkirkon, kuljimme läpi heikkokuntoisimpien asuinrakennusten pimeiden käytävien takapihalle, jossa mittavat halkopinot kertoivat millä luostarirakennuksia

lämmitetään. Piipahdimme luostarin vanhalla hautausmaalla, jossa tarun mukaan lepää luostariveljestöön liittynyt Ruotsin kuningas.

Valamon luostari on mittava kokonaisuus, jonka entistäminen on ollut ja tulee vielä olemaan iso ja rahaa vaativa urakka. Entistämisestä huolehtii moskovalainen säätiö, joka saa varoja niin Venäjän valtiolta kuin Venäjän Ortodoksiselta kirkoltakin.

Valamo-retkemme toinen osa oli kävelyretki Öljymäellä seisovaan skiittaan ja näköalapaikalle, josta avautui auringonkirkas näkymä Laatokalle. Täällä virittäytyi melkein itsestään "Kesäpäivä Kangasalla".

Kuvia Valamosta Sortavala-säätiön sivuilta täällä
Lue lisää Valamon saarista tästä
Vanhan Valamon luostarista tästä

M/s Vissarion Belinskij irrottautui laiturista ja suuntasi keulansa kaakkoon kohti Syväri-virran laskusuuta halki täysin tyynen Laatokan. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tässä kohden Lulu Tanhuanpää viritti haitarillaan yläkannelle ad hoc-tanssiaiset.

Miettikää: Tanssiaiset keskellä tyventä Laatokkaa pilvettömän taivaan alla.

LOTINANPELTO, ALEKSANTERI SYVÄRILÄISEN LUOSTARI
Aamulla herätessä alus oli kiinnittynyt Lotinanpellon laituriin. Kaupungista on sota-ajalta lukuisia kertomuksia. Me emme olleet liikkeellä yhtä kiihkeästi.

Lotinanpelto oli alukselta katsottuna kovin vaatimattoman näköinen. Taloudellisen kehityksen laineet eivät kovasti olleet vielä ehtineet tänne. Osa matkustajista lähti kuudella todellakin parhaat päivänsä nähneellä bussilla vierailulle Aleksanteri Syväriläisen luostariin, jonne oli matkaa noin 25 km. Ainakin yhdelle bussille matka oli jarrujen kuumenemisen takia käydä ylivoimaiseksi.

Alunperin vepsäläinen, Novgorodin lähellä syntynyt Amos karkasi 1400-luvun lopussa vanhemmiltaan ja asettui Valamon luostariin. Munkkivuosien jälkeen hän siirtyi erakoksi Pyhityssaareen luolaan asumaan. Siirryttyään Syvärille Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisenä hän perusti Pyhän Kolminaisuuden luostarin vuonna 1506. Vanhan luostarin freskot olivat UPEAT ja niitä oli kirkon kaikki sisäseinät täynnä. Ne kannattaa nähdä.

Lue lisää Aleksanteri Syväriläisestä tästä
Lue lisää Pyhän Kolminaisuuden luostarista tästä

SYVÄRI
Syväri-virtaa pitkin ajetaan Laatokan ja Äänisen väliä. Liikenne on vilkas: Risteilyaluksia, säiliöaluksia, puutavararahtia, muuta rahtia. Syväri on osin leveä, osin kapea. Syväriä voidaan pitää Itä-Karjalan etelärajana, nykyisen Karjalan Tasavallan eteläraja kulkee hieman Syvärin pohjoispuolella. Joki on osa mittavaa Pietari-Moskova-vesireittiä. Joen pituus on runsaat 200 km. Täällä suomalaiset olivat Jatkosodan aikana etsimässä tulevaisuuttaan kolme vuotta.

Lotinanpellon lisäksi kohtasimme Syvärillä kaksi kanavasulkua, M-Realin Botnia-yksikön pari vuotta sitten käynnistetyn täysin modernin sahan, mittavan puutavaran laivauslaitoksen ja paljon laajoja metsiä.

Ennen Ääniselle tuloa pidettiin jälleen tanssit yläkannella ja laulettin tietysti George de Godzinskyn ja Georg Malmstenin "Äänisen aallot".
Lue lisää Syvärin virrasta tästä

ÄÄNINEN
Ennen nukkumaan menoa odotettiin silmä kovana Äänisen avautumista keulan eteen. Tälläkin järvellä pantiin kompassi miltei pohjoiseen ja niinpä aamulla löysimme aluksemme Unescon maailmanperintökohde Kizin saaren laiturista.

Äänisen seutu on alun perin ollut täysin suomensukuisten kansojen asuttama. Tältä seudulta on kotoisin Pariisin Invalidikirkossa lepäävän Napoleonin hautasarkofagin punainen hiekkakivi.

Ääniseltä pääsee vesireittejä pitkin Vienanmereen (Stalinin kanava), meidän käyttämäämme reittiä pitkin Itämereen ja Volgan kautta Kaspianmereen. Reittimme varrella aiemmin olleen Olhavanjoen kautta pääsee vesiä myöten Moskovaan ja edelleen vaikkapa Välimerelle.

Lue lisää Äänisestä tästä

KIZIN SAARI

Saarella sijaitseva Venäjän vanhin puukirkko on maailmankuulu ja ainutlaatuinen. Se on kokonaisuudessaan rakennettu ilman rautanauloja.

Saaren kirkoissa on yhteensä 33 haapapaanuilla päällystettyä kupolia eli yhtä monta kuin Jeesuksella elinvuosia. Haapa heijastelee eri väreissä vuorokauden eri aikoina ja paanujen kuivuuden mukaan.

Saaren nimi on karjalan kieltä ja merkitsee "kisoja", jotka ovat 1400 luvulla olleet saaren pogostakehityksen taustalla.

Kizin saari on nykyään suuri ulkomuseoalue, jonka eteläpäässä vihreiden ruohikkokenttien keskellä ovat nämä kuuluisat kirkot, muutama karjalainen maalaistalo, toimiva sepän paja ja muuta aiheeseen kuuluvaa. Aluetta rakennetaan ja täydennetään jatkuvasti. Saaren viitisenkymmentä vakituista asukasta asuvat pohjoispäässä.

Saarelle on jatkuva kantosiipialusyhteys Petroskoista, jonne on matkaa noin 70 km.

Lue lisää Kizin saaresta tästä
Lue lisää Unescon maailmanperintöluettelosta tästä

PETROSKOI
Äänislinnaksikin sodan aikana kutsuttu Karjalan Tasavallan pääkaupunki, jossa nykyään on noin 300 000 asukasta.

Ennakkomielikuva oli hiukan harmaantuneen kulunut kaupunki, jossa on O.V.Kuusisen patsas parhaalla paikalla. Oikeassa elämässä Petroskoi oli hiukan harmaa ja kulunutkin mutta parhaalla paikalla satamassa oli Pietari Suuren patsas. Keskustaa kierrellessä sen kadut avautuivat aurinkoisina ja nuorekkaina. Opiskelijakaupunkina, onhan kaupungissa kaksi yliopistoa ja reppuselkäistä nuorisoa oli paljon liikkeellä.

Julkinen valta pitää puolensa, sillä Karjalan Tasavallan ja Petroskoin kaupungin rakennuksistä tärkeimmät olivat kunnossa ja siistejä, vanha, komea pylväikön omaava teatteri oli rakennustelineiden takana remontissa. Muutamissa Tasavallan rakennusten ovenpielikylteissä teksti oli myös suomeksi. Kävelyllämme poikkesimme katukahvilaankin lehtipuiden suojaan. Mukava kokemus.

Petroskoi oli risteilymme pohjoisin kohta. Kun täältä irtauduimme, Vissarion Belinskij'n keula suunnattiin etelään kohti Syväriä, Laatokkaa, Nevaa ja Pietaria.

Lue lisää Petroskoista tästä

ESITELMÄT

Koko risteilyn ajan pyöri laivan konferenssisalissa esitelmäohjelma, jossa Ilmari ja Leena Hakala, risteilyisäntämme Jyrki Härkönen sekä Heikki Tervonen kertoivat risteily-ympäristöön liittyvistä asioista.

Esitelmien aiheet: Ilmari Hakala: Pähkinälinnan rauha ja sen rajat.
Jyrki Härkönen: Valamo vuonna 1924 - suomalainen vai venäläinen luostari.
Ilmari ja Leena Hakala: Ui Syvärin virralla Suomen purret.
Heikki Tervonen: Suomalais-ugrilaiset kansat. Heikki Tervonen: Kristinuskon tulo Karjalaan. Leena ja Ilmari Hakala: Sodan tunnelmia.
Ilmari Hakala: Suomalaiset Syvärillä.
Ilmari ja Leena Hakala: Sota-ajan kevyt musiikki.

Ja välillä Lulu Tanhuanpää viihdytti haitarilla ja laululla, laulatti meitä ja tanssitti meitä "kannella ylimmällä", ulapalla Äänisen, Syvärin ja Laatokan.

PÄÄTTÄJÄISET

Risteilyn päättäjäistilaisuudessa kajahti lopuksi Karjalaisten laulu. Kuitenkin viikon parhaat aplodit keräsi Matti Ponsi runollaan "Kuujärvi".

Teksti ja kuvat: Timo Tulosmaa

Lisää kuvia matkalta löydät Klubin verkkoalbumista.