Dipl.ins. Martti T Määttänen, s. 1941, on toiminut koko uransa erilaisissa päällikkö-, johtaja- ja toimitusjohtajatehtävissä samassa yrityksessä Strömberg/Kymmene-Strömberg/ABB vuosina 1965–2002. Varsinkin viimeiset vuosikymmenet työn painopiste oli globaalissa markkinoinnissa ja yritysjohdossa.

Eläkkeellä hän on toiminut pitkään sukunsa sukuseuran esimiehenä toimittaen kaksi sukukirjaa, missä yhteydessä erimuotoista sukututkimusta ei ole voinut väistää. Martti on Ruutiukkojen jäsen.
____________________________________________

Perinteinen sukututkimus nimisuvussa Määttänen onnistui varsin hyvin. Hyvänä perustana oli jo 1930-luvulla koottu sukuarkisto (kirkonkirjatiedot, perimätietoa, paikallistarinoita ja valokuvia), mikä tosin paloi täysin talvisodan alussa. 1950-luvulla koottiin hajatiedoista kolme hyllymetriä Mikkelin Maakunta-arkistoon, missä aineisto lepäili Herman Määttäsen arkistona yli 40 vuotta.

Sukuseuratyön alettua 1990-luvulla tiedostot kehitettiin sähköiseksi sukurekisteriksi. Nimisuvun päähaarassa päästiin noin 1580 syntyneeseen esi-isään, yllätyksenä todettiin sen olevan noin 1530 sukuun tullut vävyhaara, mikä vuoteen 1680 käytti kahta nimeä (Kalloin/Määttäin). Muissa sukuhaaroissa (6 kpl) päästiin 1640–1715 syntyneisiin esi-isiin. Maakirjat ja voudintilit veivät 1400-luvun lopulla syntyneisiin ”isäntälinjoihin”, päähaarassa pääsin noin 1505 syntyneeseen esi-isään. Tuomiokirjoista löytyi vähän lisätietoa, mutta sotilasarkistoista ja yleisestä historiasta taas paljon enemmän. Saimme painettua sukukirjan vuonna 2006 ja olimme siihen varsin tyytyväisiä.

Avoimia kysymyksiä jäi kuitenkin melkoisesti. Alkupäästä irrallisten sukuhaarojen sukulaisuus oli varmistettava, erilaisia kysymyksiä lähisuvuista oli useita, samoin suvun juurista laajemmassa mielessä. Niiden selvittämiseksi genetiikka oli lähes ainoa mahdollisuus. Teimme sukuseurassa päätöksen Y-DNA tutkimuksesta vuonna 2007. Sivutarkistukset mukaan lukien ”koe-eläimiä” kertyi 20. Kuten myöhemmin selvittelen, tulokset ylittivät kaikki odotuksemme. Tuloksena syntyi Sukukirjan Täydennysosa 1 keväällä 2010. Tämän jälkeen on tullut täsmennystä, muttei mitään ratkaisevasti uutta.

Genetiikassa sukututkijalle on keskeistä muutama perusasia

- Koko genomissa on noin 3,2 miljardia emäsparia ja valtaosa niistä kehittyy vanhempien perimätekijöitä sekoitellen. Koko genomin tutkimista voidaan käyttää vain ihmiskunnan monimuotoisuutta tutkittaessa.
- Miehen Y-kromosomi periytyy muuttumattomana isältä pojalle, tarjoten erinomaisen mahdollisuuden suoran isälinjan määrittelyyn. Lähes ehdottoman tarkka tulos ihmisryhmien kehityksestä saadaan tutkimalla sen SNP-mutaatioiden (tikapuuna kuvatun DNA-ketjun yksittäisen pienan muuttumisten) kehitystä, koska nämä ovat lähes ainutkertaisen harvinaisia. Menetelmä varmistaa yksilön haploryhmän, mutta kelpaa muutoin vain antropologiaan.
- Y-kromosomin 60 miljoonan emäsparin joukosta löytyy kuitenkin myös sopiva määrä sellaisia DNA-ketjun pätkiä (DYS-segmenttejä), joiden STR-mutaatioita (DYS-segmentin alleelien eli toistumakertojen muutoksia) seuraamalla ihmisten ja sukujen läheisyyttä toisiinsa voidaan arvioida. Koko ihmiskunnan tarkasteluun riittää parisataa valittua, mutta esimerkiksi Pohjois-Euroopassa puolisen sataa on yleensä täysin riittävä.
- Tulos on aina todennäköisyyslaskennan keskiarvo, mutta myös hajonta voidaan arvioida. Analysoitujen DYS-segmenttien (markkerien) määrää lisäämällä hajontaa voidaan pienentää, merkittävästikin. Samoin usean henkilön testaaminen pienentää voimakkaasti sattumien aiheuttamaa hajontaa.
- Mitokondrio on vain äidiltä muuttumattomana periytyvä solun osa, jossa on vain noin 16 500 emäsparin DNA. Se kelpaa periaatteessa sukututkimukseen kuten Y-kromosomi, mutta mutaatioiden luonne sopii paremmin vain pitkäaikaisen kehityksen tarkasteluun antropologiassa. Lisäksi lähes kaikki muu sukutieto on rakenneltu isälinjoittain, joten tukevaa nimitietoutta ja muuta sukuhistoriaa on häviävän heikosti.

Perimässä DNA-tutkimusten määrittämät Y-kromosomin ja mitokondrion haploryhmät ja haplotyypit ovat vain ”liputusmerkkejä”. Varsinaiset perinnölliset ominaisuudet tulevat koko geenistön suuresta massasta.

Käytännön sukututkimus kannattaa tehdä järjestelmällisesti

- Tarkoin suunniteltu testausohjelma suvun eri haaroista varmistaa päätelmät ja säästää kustannuksia. Nykyisin on kuitenkin tarjolla erityistarjouksia sukuseuroille, joten jopa Y67 taso kaikille pysyy kohtuudessa.
- Keskitetty tulosten analysointi (suvun peruslinjan haku keskiarvoilla ja/tai yleisimmillä mutaatioilla) auttaa näkemään päälinjat ja myös hajonnan.
- Vertailut lähiryhmiin ovat oleellisen tärkeitä tulosten tulkinnassa (myös sukujen oman historiatiedon vertailu). Käytin sähköpostiviestintää lähes kaikkien lähiosumien kanssa muiden sukutietojen vertailuun, erityisesti ulkomaille, ja saatu lisäinfo oli erittäin valaisevaa.
- Kannattaa tilata analyysit laitokselta, mikä tarjoaa parhaan vertailevan tietokannan. Esimerkiksi FamilyTree organisaatio tarjoaa jo nyt tietokannassaan tulosten automaattisen vertailun yli 1800 suomalaisen miehen ja koko maailmassa noin 220 000 vahvuisen miesjoukon kanssa. Erityisen hyödyllinen on FTDNA´n kanssa tehtävä Suomi-DNA projekti.

Esimerkkejä tuloksista Määttää/Määttäin kantasukumme osalta

Kantasuku kuuluu kokonaisuudessaan haplotyyppiin N1c1-Laatokka, mikä syntyi noin 1000 vuotta sitten Laatokan kaakkoispuolella. Yksittäisiä poikkeamia on toki sivuhaaroina: vävyjä, ottopoikia, ”geenilainaa” yms. Nimisuvun päähaarat näyttävät olevan samalta juurelta, haarautumat noin aikavälillä 1400–1650. Määttästen nimisuvun perusosa (kantasuku) ja Määtät ovat siten täysin yhtä ja samaa sukua. Tätä Määttää-kantasukua on nykyisin noin 7 000 henkeä Nimisuku on syntynyt ilmeisesti ainakin jo 1200-luvulla Äyräpäänjärven rannoilla. Se lienee ollut karjalaisten ”savolaisvaelluksessa” eturivin kulkijoita varsin lukuisten paikannimien perusteella. Mikään muu suursuku ei ole edennyt yhtä pitkälle pohjoiseen (”kuusamolaisten tusinassa on kymmenen Määtteä ja Lämpsä molemmassa peässä”). Hyvin läheisiä sukuja näyttää olevan satoja. Tähän ”laatokkalaisten klaaniin” kuuluu kaikkiaan noin 17% kaikista suomalaisista eli lähes 0.9 miljoonaa henkeä.

Esimerkkejä tuloksista Kalloin/Määttäin vävyhaarassa

Tämä ”määttästynyt” vävyhaara kuuluu haplotyyppiin I1d3a ja siihen kuuluu noin 1 500 henkeä. Kirkonkirjojen tieto kaikkien sen haarojen kuulumisesta noin 1580 syntyneen Heikki Määttäsen jälkeläisiin näyttää pitävän paikkansa (hän on melkoisen varmasti MatinHeikinPekanHeikki, joista Matti on syntynyt noin 1505). Hyvin läheisiä 1400-1550 syntyneitä muita nimisukuja on ainakin kymmenkunta, kaikki varsin vahvasti ”sotilassukuja” (jotka miehiä sotiin varustamalla hoitivat verojaan ja hankkivat lisämaita). Läheisimpiä näyttävät olevan Nevalaiset, Kortelaiset ja Kaartiset. Tämän ”savokarjalaisen” I1d3a ryhmän nimisukuihin kuuluu ainakin muutama kymmentä tuhatta henkeä. Kaikkiaan haplotyyppin I1d3 ”pohjalaisklaaniin” kuuluu noin 22% kaikista suomalaisista, henkilömääränä yli 1,1 miljoonaa.

Lisätarkastelusta savokarjalaisessa I1d3a ryhmässämme

Tiesimme vävyhaaran saapuneen Äyräpäänjärvelle Määttälän kylään Määttäin-taloon vuoden 1530 tienoilla. Testitulosten vertailu yhdessä lähisukujen kanssa, topologiset analyysit, fylogeneettiset kaaviot yms. antoivat varsin selkeän yleiskuvan aiemmasta yleiskehityksestä. Savokarjalainen ryhmämme syntyi Savonlinnan tienoilla 1400-luvun alussa. Tätä ennen esi-isämme ovat olleet Pohjanmaalla parisataa vuotta. Sitä ennen vuosisatoja Satakunnassa, mistä on lähdetty pohjoiseen viimeistään vuoden 1200 tienoilla. Haplotyyppi I1d-Bothnia on syntynyt Satakunnassa noin 1000 vuotta sitten.

Germaanis-skandinaavista I1d ryhmää on tullut maahamme vähän kerrallaan tuhansia vuosia. I1d-Bothnia kuuluu yli 1500 vuotta sitten saapuneeseen toiseen pääaaltoon, mikä suomalaistui nopeasti. Se on levinnyt yli koko maan. Myös seuraava viikinkiajan aalto suomalaistui, mutta on levinnyt lähinnä vain Länsi-Suomeen. Ruotsalainen miehityshallinto, kristinusko ja järjestelmällinen asuttamispolitiikka viimeisenä aaltona toi pysyvän kieliryhmän rannikoille. Sen jäsenistä osa on kuitenkin ruotsalaistuneita kantasuomalaisia.

Omat tuloksemme voidaan yhdistää yleiskuvaan nykyihmisen leviämisestä

- Nykyihminen kehittyi Itä-Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten, levisi alkuun vain Afrikassa.
- Lähes tuhoutui 74 000 vuotta sitten, henkiin jäi vain muutama tuhat. Eteni Euraasian etelärantaa pitkin ehkä jo noin 70 000 vuotta sitten (meri noin 70 m alempana), saapuen Australiaan saakka noin 50 000 vuotta sitten.
- Pääsi Lähi-Idästä läpi pohjoiseen noin 50 000 vuotta sitten (vastassa mannerjäätiköt laajimmillaan).
- Sai muutaman prosenttia geenistöä Euroopan ja Aasian aiemmilta ihmislajeilta (eniten neanderthalilaisilta). Afrikkalaisilla ihmisillä ei näitä geenejä ole.
- Haploryhmä I kehittyi jääkauden huippuaikana 25 000 vuotta sitten Balkanin refugissa ja I1 Pohjois-Ranskassa, skandinaavinen perustyyppi I1a Tanskan salmien tienoilla.
- N kehittyi jossakin eteläisessä Aasiassa; sitä löytyy kaikkialla (Han-kiinalaisissakin 14%).
- N1 kehittyi Uralin takana noin 14 000 vuotta sitten.
- N1c kehittyi ehkä Kama-joen tienoilla noin 11 000 vuotta sitten ja eteni nopeasti miesten valtalinjaksi pitkin vetäytyvän mannerjään reunaa aina Atlantille saakka. Sen vahvimmaksi alueeksi on jäänyt Itä-Suomi, Pohjois-Venäjä ja Baltia.

Suomen yleisimmät mieslinjat koko väestössä:
         N ”suomensukuisia” 58 %
         I ”germaaneja” 28 %
         R1a ”slaaveja + baltteja” 7 %
         R1b ”kelttejä” 4 %
         Muita yhteensä 3 %

Mieslinjojemme perimä on poikkeuksellisen yksipuolinen (lähes kaikki ovat veljiä keskenään). 1000 vuotta sitten sukuja lienee ollut vain muutamia satoja (väestö alle 100 000). Päähaplotyyppejä (sukuryhmiä) on enintään vain muutamia kymmeniä. Noin 1000 vuotta sitten syntyneet kaksi ”klaania” Bothnia ja Laatokka ovat yhdessä jo 39% kaikista Suomen miehistä.

_________________________________

Esitelmän kuva-aineistosta näytteeksi yksi kuva. Sen sisältö on tiedon pakkaustapa solun DNA-ketjuissa sekä selostus SNP- ja STR-mutaatioiden erosta. Vm. on yleensä selostettu kirjallisuudessa niin monimutkaisesti, että se on arvoitus useimmille DNA-analyysejä itsestään tilanneillekin.
________________________________

- Tieto on solussa pitkinä kemiallisina DNA-ketjuina
- Peruselementti voidaan kuvata tikapuina ja niiden ”pakkaustapaa” tiukkoina kaksoiskierteinä
- Tikapuun piena on yksi happo-emäspari (8-järjestelmän halkeava tavu, mikä mahdollistaa tiedonsiirron solunjakautumisessa ja automaattisen oikeellisuusvalvonnan)
- SNP-mutaatio tarkoittaa yhden pienan muuttumista eli tavuvirhettä, minkä toden- näköisyys on yhtä markkeria ja yhtä sukupolvea kohti 0.00001-0.0001.
- Lähes ainutkertaisina ne sopivat tuhansien vuosien yleiskehityksen tarkasteluun (antropologiaan). Nämä mutaatiot tulevat näkyviin ainoastaan mutaatioketjujen tarkastelussa. - STR-mutaatio tarkoittaa vastaavaa pienajakson toistumiskertojen muutosta, toden- näköisyys 0.001-0.035, joten ne sopivat enintään muutaman tuhannen vuoden muutosten tarkasteluun (sukututkimukseen). Nämä muutokset ovat perusinfo DYS-markkerien alleeleissa, mikä numero tarkoittaa toistumisten määrää.

Teksti: Martti Määttänen
Henkilökuva: Jorma Hautala