Tampereen Suomalainen Klubi ry
perustettu 22.9.1891
Säännöt ja järjestyssääntö
Tampereen Suomalaisen Klubin
säännöt
sääntömuutos on rekisteröity yhdistysrekisteriin
17.9.2002
1 §
Tampereen Suomalainen Klubi ry:n, myöhemmin näissä
säännöissä Klubi, kotipaikka on Tampereen kaupunki
ja sen toiminta-alueena on Pirkanmaa.
2 §
Klubin tarkoituksena on vaalia suomalaista kulttuuria, suomalaiskansallisia
perinteitä ja suomen kieltä, antaa jäsenilleen tilaisuus
kehittävään keskinäiseen kanssakäymiseen
suomalaiskansallisessa hengessä sekä toimia suomalaisuuden
hyväksi ylläpitämällä isänmaallisten,
sivistyksellisten, yhteiskunnallisten ja kansainvälisten kysymysten
harrastusta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Klubi järjestää kokouksia,
esitelmä- ja juhlatilaisuuksia ja retkiä. Klubi voi harjoittaa
alaansa koskevaa julkaisutoimintaa, tukea alan julkaisuja, jakaa
apurahoja ja stipendejä pääasiassa ei kuitenkaan
jäsenilleen, sekä antaa avustuksia sivistyksellisille
tai maanpuolustuksellisille yhteisöille sekä sotiemme
veteraanien järjestöille ja heidän perinteitään
vaaliville järjestöille.
Klubi voi toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja ja järjestää asianmukaisella luvalla
arpajaisia ja rahankeräyksiä. Klubi voi omistaa kiinteätä
ja irtainta omaisuutta.
3 §
Klubin varsinaiseksi jäseneksi voi johtokunta yksimielisesti
hyväksyä kirjallisen hakemuksen
perusteella isänmaalliseksi tunnetun oikeistomielisen maailmankatsomuksen
omaavan, hyvämaineisen Suomen kansalaisen, joka hyväksyy
klubin tarkoituksen ja jota kaksi Klubin jäsentä suosittelee.
Kunniajäseneksi Klubin varsinainen kokous voi johtokunnan
yksimielisestä esityksestä kutsua Klubin toiminnassa ansioituneen
jäsenen.
Johtokunta voi kutsua ulkojäseneksi sellaisen vieraan maan
kansalaisen, joka on ansiokkaasti edistänyt klubin tarkoitusta
ja toimintaa. Ulkojäseniä voi kerrallaan olla enintään
neljä henkilöä. Heillä ei ole äänioikeutta
klubin kokouksissa. Ulkojäsen on vapautettu jäsenmaksusta.
4 §
Jäsen voi erota Klubista ilmoittamalla siitä kirjallisesti
johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta
Klubin kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Johtokunta voi erottaa Klubista jäsenen, jos tämä
on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta
tai muute jättänyt täyttämättä ne
velvoitukset, joihin hän Klubiin liittymällä sitoutunut
tai on menettelyllään Klubissa tai sen ulkopuolella huomattavasti
vahingoittanut Klubia tai säännöissä mainittuja
jäsenyyden ehtoja.
5 §
Varsinaiset jäsenet suorittavat liittymismaksun ja vuosittaisin
jäsenmaksun. Sen suuruudesta päättää syyskokous.
Kunniajäsenet samoin kuin 30 vuotta jäsenenä olleet
ovat jäsenmaksusta vapaat.
6 §
Klubin asioita hoitaa hallitus, jota nimitetään johtokunnaksi
ja johon kuuluu syyskokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan valittavat
Klubin esimies ja varaesimies ja seitsemän jäsentä,
jotka valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, ja joista
on joka toinen vuosi kolme ja joka toinen vuosi neljä erovuorossa.
Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan,
ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin ja rahastonhoitajan,
jota kutsutaan isännöitsijäksi sekä muut tarvittavat
toimihenkilöt. Sihteeri toimii myös Klubin kokousten sihteerinä.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
olleessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan
aihetta tai kun vähintään puolet johtokunnan jäsenistä
sitä heiltä vaativat.
Johtokunta on päätösvaltainen viiden jäsenen
saapuvilla ollessa.
Klubin esimiehen tehtäviin kuuluu johtaa Klubin aatteellista
toimintaa, vastata Klubin kokousten asiasisällöstä
ja johtaa niissä puhetta.
Johtokunnan tehtävänä on hoitaa Klubin taloudellisia
asioita, kantaa ja vastata Klubin puolesta sekä edustaa sitä.
7 §
Klubin nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja,
sihteeri ja rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
Johtokunta voi kuitenkin valtuuttaa Klubin sihteerin, rahastonhoitajan
tai muun nimeämänsä toimihenkilön yksin allekirjoittamaan
Klubin kirjeenvaihtoon liittyvät tai taloudenhoidossa tarvittavat
asiakirjat, ei kuitenkaan velkasitoumuksia.
8 §
Klubin tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja johtokunnan
vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään
kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee
antaa kirjallinen lausuntonsa johtokunnalle viimeistään
kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.
9 §
Johtokunta kutsuu Klubin kokoukset koolle vähintään
seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla
tiedonannoilla, tai Klubin kotipaikkakunnalla ilmestyvässä
sanomalehdessä julkaistavalla kokouskutsulla.
10 §
Klubi pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Klubin kevätkokous pidetään helmi-maaliskuussa ja
syyskokous marras-joulukuussa johtokunnan määräämänä
päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun Klubin
kokous niin päättää tai kun johtokunta katsoo
siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa
(1/10) Klubin äänioikeutetuista jäsenistä sitä
johtokunnalta kirjallisesti vaati ilmoitettua asiaa varten. Kokous
on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä,
kun vaatimus sen pitämiseksi on esitetty johtokunnalle.
Klubin kevätkokouksessa käsitellään seuraavat
asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään edellisen tilikauden vuosikertomus, tilinpäätös
ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja
muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut johtokunnan esittämät
asiat.
Klubin syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa
kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. päätetään seuraavan toimintavuoden liittymis-
ja jäsenmaksusta
6. käsitellään johtokunnan esitys seuraavan toimintavuoden
tulo- ja menoarvioksi
7. toimitetaan Klubin esimiehen ja varaesimiehen vaalit seuraavaksi
kalenterivuodeksi
8. valitaan jäsenet erovuorossa olevien johtokunnan jäsenten
tilalle
9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet
10. toimitetaan jäsenten vaalit niihin toimikuntiin, jotka
katsotaan tarpeellisiksi Klubin toiminnalle
11. käsitellään muut johtokunnan esittämät
asiat.
Syyskokousta edeltävässä Klubin kokouksessa valitaan
viisijäseninen valitsijalautakunta, joka tekee syyskokoukselle
ehdotuksen siinä valittavista esimiehestä, varaesimiehestä,
johtokunnan jäsenistä ja tarpeellisiksi katsottujen toimikuntien
jäsenistä. Syyskokouksessa voidaan esittää myös
muita ehdokkaita.
11 §
Klubin kokouksissa on jokaisella varsinaisella- ja kunniajäsenellä
yksi ääni.
Klubin kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä
ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut
yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa
kuitenkin arpa.
12 §
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta
tai Klubin purkamisesta on tehtävä kahdessa, vähintään
kuukauden väliajalla pidettävässä kokouksessa
ja tätä tarkoittavien myönteisten päätösten
tekemiseen vaaditaan, että kummassakin kokouksessa vähintään
kaksi kolmasosaa äänestyksessä annetuista äänistä
kannattaa ehdotusta.
Jos Klubi purkautuu, käytetään varat jonkin yleishyödyllisen,
suomalaiskansallisen tarkoituksen edistämiseksi, josta jälkimmäinen
purkamisesta päättävä kokous tarkemmin päättää.
13 §
Muuten noudatetaan Klubin toiminnassa yhdistyslakia ja Klubin johtokunnan
hyväksymiä järjestyssääntöjä.
**************
Tampereen Suomalaisen Klubin järjestyssääntö
hyväksytty johtokunnan kokouksessa 20.4.2009.
1 §
Tampereen Suomalaisen Klubin ravintola on klubin jäsenille ja
yleisölle avoinna arkisin kello 11.00-14.00 välisenä aikana ja muina
aikoina ravintola toimii tilausravintolana.
Klubi ja sen
toimikunnat, työryhmät ja jäsenet voivat tilata tilausravintoalan
palveluksia käyttöönsä taksoilla, jotka vuosittain yhdessä sovitaan.
Juhlapyhinä sekä kesälomien aikana klubiravintola on suljettu.
Täsmällisistä kiinnioloajoista sovitaan vuosittain klubin ja
ravintolan kesken.
Jäsenille
tarkoitetut tilat, biljardisali, perinnehuone, peräkamari ja Aaretti
sen sijaan ovat jäsenten käytettävissä kaikkina aikoina, juhlapyhiä ja
kesälomia lukuun ottamatta. Kulku tiloihin tapahtuu 70 Euron panttia
vastaan isännöitsijältä saatavalla avaimella Kuninkaankadun
puoleisesta ovesta. Avain tunnistaa vierailijat ja kellonajat, jolloin
he käyvät tiloissa. Yöpyminen tiloissa ei ole sallittua.
Biljardipelihuoneessa on juoma-automaatti, jossa on tarjolla
virkistysjuomia ja olutta. Juomapalvelu toimii
itsepalveluperiaatteella, ”ota kaapista, maksa kassaan.” Ravintola
ylläpitää palvelua ja toimikunnat ja työryhmät vastaavat siitä, että
maksut ovat kunnossa. Juoma-automaatin käytöstä on biljardisalin
tiloissa ohjeet.
Tarjoilu
lopetetaan puolituntia ennen sulkemista.
Jäsen, jota ei
tunneta, todistakoon vaadittaessa jäsenyytensä.
2 §
Jäsenellä on oikeus tuoda vieraita klubihuoneistoon. Jäsen vastaa
vieraansa käyttäytymisestä Klubissa.
3 §
Kirjasto ja pelihuoneet ovat yksinomaan jäsenten käytössä.
Kirjastossa älköön
häirittäkö lukijoita äänekkäällä keskustelulla. Kirjastosta ei saa
kuljettaa pois sanomalehtiä ja julkaisuja.
4 §
Klubin kokousten ja
juhlien aikana ovat biljardi ja muut pelit kielletty.
Uhkapeli on
Klubissa kielletty.
5 §
Suomalaisen Klubin perinteet edellyttävät, että Klubi on sen
jäsenille viihtyisä vapaahetkien viettopaikka, missä hyviä tapoja
vaalitaan. Tämä asettaa velvoituksia jokaiselle jäsenelle.
Klubihuoneistossa
noudatettakoon siisteyttä, hyvää järjestystä, hyviä tapoja ja
vältettäköön muita jäseniä häiritsevää käyttäytymistä.
Johtokunnan
jäsenet ja isännöitsijä valvovat näiden järjestyssääntöjen
noudattamista ja on heidän antamiaan määräyksiä ehdottomasti
noudatettava.
Joka vahingoittaa
Klubin omaisuutta, korvatkoon viipymättä vahingon.
6 §
Kaikki muistutukset, joihin jäsenen tai vieraiden käyttäytyminen
antaa aihetta, tehtäköön johtokunnalle.
7 §
Klubin jäsenelle, joka rikkoo näitä järjestyssääntöjä, voi
johtokunta antaa varoituksen taikka erottaa jäsenen Klubista joko
määräajaksi tai kokonaan.
8 §
Jäsenmaksut on
suoritettava viipymättä ja viimeistään toukokuun kuluessa.
Nämä järjestyssäännöt on johtokunta hyväksynyt huhtikuun 20. päivänä
2009 pitämässään kokouksessa.
JOHTOKUNTA
|