
Tampereen Suomalaisen Klubin Keskiviikkokerho alkoi muodostua, kun
aktiivinen klubilainen Seppo Leskinen kutsui muutamia klubiveljiä
palavereihin, jossa maisteltiin ja arvioitiin viinejä sekä
keskusteltiin niistä. Kohta tapaamisten ohjelmaan otettiin myös
lyhyt kirjaesittely. Ryhmä kasvoi niin, että siinä vuoden 2009
päättyessä oli 26 jäsentä, kaikki siis klubilaisia. Kokoontumisissa
oli mukana keskimäärin 18 jäsentä.
Ryhmä kokoontui runsaan vuoden ajan kahdessa tamperelaisessa
ravintolassa, kunnes se vuoden 2009 alkaessa siirtyi
"kotiin" omalle Klubille. Kerhon ensimmäinen kokoontuminen
Klubin Pirkanmaa-kabinetissa oli keskiviikkona 7. tammikuuta;
linkki.
Kirjan ja viinin merkeissä kokoontuvalle ryhmälle päätettiin antaa
nimeksi Keskiviikkokerho.
Klubin johtokunta hyväksyi kokouksessaan 12.1.2009
Keskiviikkokerhon Klubin viidenneksi harrastuskerhoksi.
Keskiviikkokerhon tapaamisten ohjelmaan kuuluu kirjaesittely -
"tämä kirja kannattaa lukea". Joku kerholainen vuorollaan
valmistelee ja pitää lyhyen esitelmän lukemastaan kirjasta. Kirjan
aiheesta myös keskustellaan.
Kokoontumisen toisena pääasiana on viinien maistelu ja arvostelu,
viineistä keskustelu sekä sen kautta viinien ja viinikulttuurin
tuntemuksen lisääminen. Kerhomestari valitsee kuhunkin istuntoon
neljä eri viiniä, jotka kuuluvat keskenään samaan hintaluokkaan.
Maisteltavat viinit ovat kohtuuhintaisia. Kukin laittaa viinit oman
mieltymyksensä mukaiseen makujärjestykseen ja keskiarvon laskennan
jälkeen viinit esitellään. Ohjelmaan kuuluu myös
"kakkuarpajaiset", jonka palkintona on - kuinka ollakaan -
viinipullo. Lopuksi syödään klubilounas ja jutellaan muistakin
asioista kuin viineistä.
Keskiviikkokerho kokoontuu Klubin Pirkanmaa-kabinetissa. Kokoonkutsujana ja kerhomestarina toimii Seppo Leskinen;
sepe1(at)elisanet.fi; 050-581 2233.
|