Tulevaa ohjelmaa - Klubi
Suomalaisen Klubin tilaisuudet ovat avoimia jäsenille. Klubikokoukset alkavat normaalisti kello 18.00, muutoin tapahtuman kohdalla ilmoitettuun aikaan.
Toukokuu
 25.05.2012
Klo 07.30
Kevätretki Kuoreveden Halliin suomalaisen ilmailun syntysijoille ja nykypäivään

Veljekset Karhumäki Oy:n museo, Sotamuseon alainen Hallinportti-ilmailumuseo, Ilmavoimien Teknillinen Koulu, Ilmailunäytös Hallin lentokentällä.

Retken hinta 45 e/hlö sisältäen bussin, opastukset, pääsymaksut, lounaan ja kaksi kahvia. Varaukset 11.5. mennessä timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565. Retken hinta 45 e/hlö sisältäen bussin, opastukset, pääsymaksut, lounaan ja kaksi kahvia. Varaukset 11.5. mennessä timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.
Kesäkuu
 04.06.2012
Klo 12.00
Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla

Tilaisuuden järjestää Tampereen Varuskunta.
 04.06.2012
Klo 18.00
Kunniakäynti ja seppeleenlasku Marskin patsaalle Vehmaisissa

Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
 06.06.2012
Klo 18.00
Sota-ajan asemiesilta "Sota luo laulunsa" Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa
Koe sota-ajan asemiesillan tunnelma, tunne miten rintamalla vaihdettiin viihteelle. Seppo Hovi, Aimo Kokkola, Taina Piira, Raimo Laukka ja Ahti Jokinen ystävineen sekä Panssarisoittokunta tuovat eteenne sota-ajan asemiesillan.

Tervetuloa sotiemme veteraanit sekä kaikki te, jotka haluatte tukea ja osallistumisellanne tervehtiä isänmaan meille turvanneita veteraaneja. Myös teidän omaisenne ja ystävänne ovat tervetulleita.

Liput 12 e/hlö (4.5. jälkeen 15 e/hlö) ennakkoon Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565, sekä ovelta. Ennakkovarauksen tehneillä mahdollisuus myös päivälliseen klo 16.30 hinta 12 e/hlö (4.5. jälkeen 15 e/hlö). Asemiesilta on osa Suomen Sotaveteraaniliiton XXV liittopäiviä mutta on avoin kaikille.

Tervetuloa. Tilaisuuden järjestävät Suomen Sotaveteraaniliitto ja Pirkanmaan Sotaveteraanipiiri.

Lataa esite tästä
 15.06.2012
Klo 09.00
Soutujuhla halki Hämeen sinisten selkien

Klubin kirkkovenekerhon järjestämä 2011 juhlasoudun toisinto Hämeenlinnasta Tampereelle 15-16.6.2012.

Lisätiedot timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565
 30.06.2012
Klo 18.00
Musiikkia!Ruovesi

Lauantai-illan konsertti Pekkalan kartanon Tallissa Ruoveden Jäminkipohjassa.
Retken toteutuminen edellyttää, että saamme varattua lippuja myynnin alettua. Lipunmyynti alkaa helmi-maaliskuulla.
Heinäkuu
 08.07.2012
Klo 18.00
Kangasalan Ramppi-teatteri esittää: Poika varjoiselta kujalta. Jäähyväiset viisikymmentäluvulle

”Poika varjoiselta kujalta” on tarina ihmisistä 1950-luvun teollisuuskaupungin kyljessä. Se on tarina jälleenrakentamisesta, uskosta tulevaisuuteen, nuoruuden viattomuudesta ja kyvystä iloita vähästä, mutta se on myös kertomus pettymyksistä ja peloista, tarina sankareista vailla siipiä. Jotkut heistä elivät vielä tuolloin täyttä ja värikylläistä elämää kanssaihmistensä keskuudessa menettääkseen seuraavalla vuosikymmenellä laitokseen sijoitettuina persoonallisuutensa hohdon.

Käsikirjoitus Aulis Aarnio, ohjaus Jukka-Pekka Rotko, musiikkidramaturgia Eero Pekkonen.

Liput väliaikatarjoiluineen 22 e/hlö. Varaukset Irmeli Jokilampi, irmeli.jokilampi@idia.fi tai 050-595 1111, viimeistään 30.5.2012.
Elokuu
 05.08.2012
Klo 08.00
Hamina Tattoo 2012


Kansainvälisen sotilasmusiikki tapahtuman pääesitys Hamina Bastionin kentällä.
Liput 100 e/hlö sisältäen bussin, tattoolipun, lounaan ja väliaikatarjoilun. Varaukset timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565 viimeistään 30.6.2012.
Syyskuu
 03.09.2012
Klo 09.00
Mannerheimin matkassa halki Kiinan valtakunnan 3-13.9.2012

Klubin matka Silkkitielle ja tämän päivän Kiinaan. Matkaoppaina kenraalimajuri evp Kalervo Sipi ja Marja-Leena Tiensuu/Matkatoimisto Lomalinja Oy.

Varaukset timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.

Lataa matkaesite tästä
 
 
Menneet tapahtumat
Toukokuu
 10.05.2012
Klo 18.00
Suomalaisuuden päivän konsertti
Helge Nyman, laulu, Lena Eklund, piano.

Ohjelmassa Sibeliuksen, Kuulan ja Kilpisen lauluja, mm. Sibelius: Illalle ja på verandan vid havet; Kuula: Kesäyö kirkkomaalla ja Yö; Kilpinen: Elegia satakielelle ja ihme.

Vapaa pääsy, maksullinen kahvitarjoilu.
 01.05.2012
Klo 13.00
Wappulounas
Lounasisäntänä esimies Timo Tulosmaa. Palanpainikkeena vappuista musiikkia
Hinta 45 e/hlö. Pöytävaraukset Klubiravintolasta, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi.
Huhtikuu
 25.04.2012
Klo 19.00
Tampereen Teatteri Frenckell: Hugo Simbergin siivet

”Paras esitys, mitä olen koskaan nähnyt” -näyttelijä Pekka Laihon kommentti Tamperelaisessa.

Hugo Simbergin Siivet on teatterin keinoja villisti hyödyntävä yhden miehen näytelmä, jossa heräävät henkiin 100 vuotta sitten elänyt taiteilija ja hänen koskettavat maalauksensa. Simbergille ominainen omituinen huumori lennättää taiteilijaa yli aikojen ja paikkojen!

Tapahtumien keskiössä ovat aikoinaan kovia kiistoja aiheuttaneet Tampereen Tuomiokirkon maalaukset.

Käsikirjoitus ja ohjaus Ville Kurki, rooleissa: Ville Majamaa.

Liput 23 €/kpl, varaukset timo.tulosmaa@sci.fi viimeistään 24.3.
 16.04.2012
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Ins. MBA Eero Ikonen; Joseph Alanen – kalevalaisen kuvan tamperelainen taitaja

Joseph Alanen on Tampereen jugendtaiteen keskeinen hahmo. Hän valmistui 1905 sähköteknikoksi Tampereen teollisuuskoulusta ja opiskeli sittemmin Kaarlo Vuoren yksityisoppilaana piirustusta, maalausta ja anatomiaa. Hän jatkoi taideopintoja Tukholmassa, Berliinissä ja Dresdenissä vuosina 1906–1910 muun muassa Dahlin ja Lovis Corinthin (1858–1925) johdolla.

Maalauksissaan Alanen kuvasi Kalevalan aihemaailmaa omaperäisellä käsityötä muistuttavalla tyylillään. Tausta-ammatiltaan hän olikin piirustuksen ja väriopin opettaja Roineen käsityö- ja taideteollisuuskoulussa sekä useiden tamperelaislehtien kuvittajana. Hän oli Aamulehden taidearvostelija 1912–1916. Hän piti omia taidenäyttelyitä Helsingissä ja maaseutukaupungeissa 1910-luvulla.

Joseph Alanen oli Eero Ikosen äidin setä.
Maaliskuu
 27.03.2012
Klo 18.00
Taistelu Näsilinnasta 1918

Taistelu Näsilinnasta 1918 – elokuva kertoo vapaussotamme suurimmasta taistelusta ja sen ehkä merkittävimmästä yksittäisestä manööveristä keväällä 1918.

Valkoiset senaatin joukot hyökkäsivät läpi kaupungin. Huhtikuun 3. päivänä 1918 jääkäriluutnantti Erik Gunnar Melinin johtama komppania määrättiin rynnäköimään läpi kaupungin Kalevankankaalta Tammerkosken yli Mustanlahden kalliolle ja valloittamaan harjanteen päällä sijaitseva Näsilinna. Operaation tarkoitus oli tukea silloin alkanutta yleishyökkäystä kaupunkiin. Valkoisen armeijan kolmas hyökkäys Tampereen valtaamiseksi oli käynnistynyt aamuyöllä ennen näkemättömällä tykistökeskityksellä, johon puolustajat vastasivat.

Suomalaisen Klubin näytös Kino Plevnassa 27.3.2012 klo 18.00. Lipun hinta 10 e, lippuja voi lunastaa Klubiravintolan kassalta.
 12.03.2012
Klo 18.00
Kuukausikokous ja klubin kevätkokous (Vain jäsenille)
Esitelmävieraana kansanedustaja Arto Satonen: Ajankohtaista liikenteestä, viestinnästä sekä työelämästä

Kansanedustaja Arto Satonen on Tampereelle ja Pirkanmaalle tärkeän eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja. Tampereella on valmistelussa kaksi mittavaa liikennehanketta: pitkä tunneli ja pikaratikka. Kuulemme hänen ajatuksiansa alueen infrahankkeista. Viime kaudella hän oli puheenjohtajana työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, joka käsittelee mm. työvoimaa, työllisyyttä ja työperäistä maahanmuuttoa koskevia asioita. Molemmat sektorit ovat dynaamisessa vaiheessa ja ovat jatkuvasti esillä tiedotusvälineissä.
 01.03.2012
Klo 18.00
Tampereen Oopperan ensi-ilta: Richard Wagner: Tannhäuser
Kolminäytöksinen ooppera.
Musiikki ja teksti Richard Wagner. Kantaesitys Dresdenissä 19.10.1845. Uudistetun version kantaesitys Pariisissa 13.3.1861. Suomen ensiesitys Helsingissä 5.8.1857, Riian saksalainen ooppera johtajanaan Franz Thomé.

Esityskieli saksa, tekstitys suomeksi. Esityksen kesto noin 3 tuntia 40 min sisältäen kaksi väliaikaa.

Musiikinjohto Hannu Lintu. Ohjaus Vilppu Kiljunen. Visuaalinen suunnittelu Kimmo Viskari. Valosuunnittelu Jussi Kamunen. Kuorokapellimestari Heikki Liimola. Solistit Richard Decker, tenori (Tannhäuser), Elisabet Strid, sopraano (Elisabeth), Johanna Rusanen-Kartano, sopraano (Venus), Gabriel Suovanen, baritoni (Wolfram von Eschenbach), Mika Kares, basso (Hermann), Dan Karlström, tenori (Walther von der Vogelweide), Ville Rusanen, basso (Biterolf), Petri Bäckström, tenori (Heinrich von Schreiber), Petri Lindroos, basso (Reinmar von Zweter). Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro.

Ohjaaja Vilppu Kiljunen: ”Minulle Tannhäuser-ooppera on eräänlainen modernin ihmisen kärsimysnäytelmä. Sen näkökulma on yksilössä, siinä, joka syntyi 1800-luvun teollistumisen myrskyissä, kun suuret arkaaiset myytit alkoivat sortua. Tannhäuser hahmona on läheistä sukua Wagnerin Parsifalille ja sitä kautta kristillisen mytologiamme Kristukselle. Tannhäuser on tulkittava juuri tätä kautta: kapinallisena, ehdottoman kykenevänä rakastamaan, mutta epäsovinnaisena, kaksinaismoralismin hengettömyyttä vihaavana.”Minulle Tannhäuser-ooppera on eräänlainen modernin ihmisen kärsimysnäytelmä. Sen näkökulma on yksilössä, siinä, joka syntyi 1800-luvun teollistumisen myrskyissä, kun suuret arkaaiset myytit alkoivat sortua. Tannhäuser hahmona on läheistä sukua Wagnerin Parsifalille ja sitä kautta kristillisen mytologiamme Kristukselle. Tannhäuser on tulkittava juuri tätä kautta: kapinallisena, ehdottoman kykenevänä rakastamaan, mutta epäsovinnaisena, kaksinaismoralismin hengettömyyttä vihaavana.

Tannhäuser sijoittuu meidän maailmaamme, se tapahtuu meidän – näyttämökuvassakin hahmottuvan – taivaankantemme alla. Tämän taivaankannen alla, maan pinnalla, ovat vaeltaneet keskiaikaiset minne-laulajat, 1800-luvun säveltäjänerot, oman aikamme tulkitsijat, levottomina, tietoisina omasta riittämättömyydestään ja henkisen kilvoittelun tarpeesta, ja ahdistuneina siitä, minkä kokevat valheeksi. Tannhäuser on ajateltavissa kuvauksena luomisen pakosta, hurmioitumisesta, epäilystä ja rakkaudesta. Kuulija ei voi olla vakuuttumatta säveltäjän visionäärisestä haltioitumisesta aiheensa ääressä. Yksilön katkerienkin kokemusten yli kantaa usko korkeampaan voimaan, joka tuomitsee maallisen vallan oikeudettomat päätökset vääriksi. Viime kädessä meille jää aina armo.”

Liput 93 e/kpl (sis lippu ja väliaikatarjoilu), joita vielä klubin kiintiöön varattavissa 20 kpl. Varaukset 17.12.2011 mennessä timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.
 01.03.2012
Klo 12.00
Plakettikilpiä vuosien varrelta 1.3.-30.4.2012

Jyrki Kartila/Religraafi Oy on vuosien varrella suunnitellut parisensataa plakettikilpeä mm. puolustusvoimille ja pelastuslaitoksille. Kaikkiaan kilpiä on valmistettu 20-30 000 kappaletta.

Kilvet ovat näytteillä klubin Pyynikki-kabinetissa maaliskuun alusta huhtikuun loppuun. Tervetuloa.
Helmikuu
 15.02.2012
Klo 19.00
Valkoisen Ruusun illallinen
Valkoisen Ruusun illallisjuhlaa vietetään vuoden aikana 80 vuotta täyttäneiden klubijäsenten kunniaksi.

Tämän kertaiseen juhlaan johtokunta kutsuu vuosina 2010 ja 2011 80 vuottansa täyttäneet klubin jäsenet puolisoineen. Arvokas ilta hyvän seuran ja illallisen parissa.

Vieraat kutsutaan juhlaan erikseen henkilökohtaisella kutsulla, muut varaavat paikkansa klubiravintolasta.
 13.02.2012
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Toimitusjohtaja Juha-Pekka Pystynen, Finavia Oy: Suomen ilmailun kehitysnäkymät.

Finavia Oy on palveluyritys, joka ylläpitää ja kehittää Suomessa 25 lentoaseman verkkoa sekä koko maan kattavaa lennonvarmistusjärjestelmää. Finavian lentoasemaverkkoon kuuluu 18 siviililentoasemaa, 4 yhteistoimintalentoasemaa ja 3 sotilaslentoasemaa. Lentoliikenteen yleinen voimakas kasvu on jatkunut vuoden 2011 aikana. Suomen lentoliikenteessä sekä toisen että kolmannen neljänneksen kasvuluvut olivat poikkeuksellisen suuria. Kasvuluvut johtuvat sekä nykyisten lentoyhtiöasiakkaiden volyymin kasvusta että uusien reittien ja lentoyhtiöiden tulosta Suomen markkinoille. Pohjoismaiden päälentoasemien kasvussa Helsinki-Vantaa otti johtopaikan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.
 01.02.2012
Klo 18.00
Kiina-ilta
Kalervo Sipi, Pentti Holopainen, Marja-Leena Tiensuu: Mannerheimin matkassa halki Kiinan valtakunnan.

Klubin syyskuun alkupuoliskoon sisältyy kiinnostava ja jännittävä klubimatka Kiinaan. Matkustamme vanhalla Kaukoidän kauppatiellä Silkkitiellä Mannerheimin ja hänen ratsunsa jäljissä aivan maan läntisimmässä kolkassa sijaitsevasta Kashgarista, Urumqin, Dunghuangin ja Xianin kautta pääkaupunkiin Pekingiin. Matkan varrella kuullaan kenraalimajuri Sipin hienot Mannerheim-esitelmät. Matkan aikana nähdään ja koetaan mystinen Kiina lännestä itään.

Klubin Kiina-illassa tutustumme ennakkoon tähän matkan kohdemaahan. Matkan Mannerheim-asiantuntijaksi lupautunut klubiveli, kenraalimajuri evp Kalervo Sipi kertoo piirteitä Mannerheimin ratsastuksesta 1900-luvun alussa. Tämän päivän Kiinassa Metson Kiinan yksikön toimitusjohtajana vajaan 10 vuotta työskennellyt Pentti Holopainen kertoo ja kuvittaa tämän päivän Kiinaa. Matkanjärjestäjä Lomalinja Oy:n Kiina-opas Marja-Leena Tiensuu kertoo matkan toteutuksesta. Tilaisuus pidetään Marskin salissa.

Kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.

Lataa matkaesite tästä
Tammikuu
 29.01.2012
Klo 15.00
Tammisunnuntain kirkkojuhla Tampereen Tuomiokirkossa

Tammisunnuntaita vietetään maamme vapaussodan alkamisen muistoksi. Vuodesta toiseen tämä kirkkojuhla kokoaa Tuomiokirkon täyteen väkeä. Kirkkoherra Lauri Salminen, rovasti Esa Eerola, Panssarisoittokunta, Poikakuoro Pirkanpojat. Kolehti Tarton Suomen-poikien huoltotyöhön, kansalaisjärjestöjen liput.

Tilaisuuden järjestävät Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry ja Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan Piiri ry.
 19.01.2012
Klo 18.00
Tervetuloa Suomalaiseen Klubiin
Klubiesittely uusille jäsenille.
Johtokunnan ja harrastekerhojen toimijat esittelevät klubin toimintaa. Kahvitarjoilu. Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Seppo Lehtiselle, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com.
 16.01.2012
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Sotiemme 1939-45 Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja, eversti evp Pentti Väänänen: Suomen tie talvisodasta jatkosotaan
 09.01.2012
Klo 11.00
"Syvältä syövereistä" - Antti Hervosen maalauksia

Näyttely Pyynikki-kabinetissa 9.1.-28.2.2012.

Antti Hervonen: Miksi maalaan?
Kysyn sitä usein itseltäni. Varsinkin silloin kun tuijotan tyhjää kangasta ja odotan että jotain tapahtuisi. Aina ei tapahdu. Mutta joskus, ennalta arvaamatta nousee pensseli, tärpättipullo aukeaa ja jonkinlainen sielunmaisema alkaa siirtyä kuvaksi. Joskus hyvin hitaasti, taukoja pitäen. Joskus raivoisasti, useita pohjia samanaikaisesti työstäen. Työhuoneen lattia täynnä keskeneräisyyttä, joka sitten saa muotonsa alitajunnasta. Abstraktiot hahmottuvat kuviksi. Kun maalauskohtaus on ohi valtaa mielen tyhjyys, katarsis, joka sitten taas joskus alkaa uudelleen täyttyä. Ehkä maalaan juuri siksi.

”Ura” kuitenkin alkoi v 1967, kun poikamieskolhoosin seinille oli pikaisesti saatava koristusta, koska vieraaksi oli saapumassa joukko viehättäviä missikandidaatteja. Taulujani luultiin silloin aivan oikean taiteilijan tuotoksiksi. Se rohkaisi sitten myöhemmin täyttämään omat ja lähisukulaisten seinät. Nyt näytteillä on poikkileikkaus parin viime vuoden maalauskohtauksista. Lisää linkin takana.

Tervetuloa tutustumaan.

Valikoima Antin maalauksia
Joulukuu
 19.12.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous ja klubin syyskokous(Vain jäsenille)
Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen: Aamulehti 130 vuotta
 06.12.2011
Klo 14.00
Tampereen Suomalaisen Klubin itsenäisyyspäivälounas
Huomaa kellonaika, joka johtuu Puolustusvoimien paraatista.

Lounaan hinta 45 e/hlö. Pöytävaraukset klubiravintolasta 03-2123150 tai tilaukset@ravintolasuomalainenklubi.fi
 06.12.2011
Klo 09.00
Puolustusvoimien Itsenäisyyspäivän tapahtumat Tampereella
Tervetuloa Puolustusvoimien valtakunnalliseen itsenäisyyspäiväparaatiin liittyviin tapahtumiin.

Klo 09.00
Kunniakäynti ja seppeleenlasku sekä seppelpartioiden lähettäminen Kalevankankaan sankaruhaudalla.

Klo 10.00
Jumalanpalvelus Tampereen Tuomiokirkossa.

Klo 12.00
Paraatikatselmus ja kenttähartaus Keskustorilla.

Klo 13.00
Ohimarssi Hämeenkadulla.
Marraskuu
 22.11.2011
Klo 16.00
Tampereen Tekijä: Vierailu Tampereen Ammattikorkeakoululle
Tampereen ammattikorkeakoulu tarjoaa koulutusta noin 10 000 nuorelle opiskelijalle seitsemällä koulutusalalla. Opetus TAMKissa painottuu erityisesti tekniikkaan, hyvinvointipalveluihin sekä liiketalouteen, matkailuun ja kulttuuriin.

Osana TAMKia toimii myös Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu, jossa voi suorittaa opettajan ja ammatillisen erityisopettajan kelpoisuuden. Lisäksi TAMK tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet osaamisen ylläpitämiseen erilaisissa täydennyskoulutusohjelmissa. Ammattikorkeakoulun tehtäviin kuuluu myös soveltava tutkimus- ja kehitystoiminta sekä työelämälähtöinen palvelutoiminta.

Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat Pirkanmaan maakuntakorkeakoulun, jossa laitokset toteuttavat koulutus-, tutkimus- ja kehitystoimintaansa laajemmin Pirkanmaan seutukunnissa ja tukevat niiden innovaatiotoimintaa.

Teemme Tampereen Tekijät-vierailun TAMKiin 22.11.2011 klo 16.00. Vierailua isännöi rehtori Markku Lahtinen.

Ilmoittautumiset Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565 viimeist. 17.11.2011.
 18.11.2011
Klo 11.00
Kädentaidot 2011: Ammattitaito, ilo ja inspiraatio
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa toteutettavassa messutapahtumassa keskitytään puhtaasti kotimaiseen kädentaidon osaamiseen. Kädentaidot 2011 kokoavat kahteen suurmessuhalliin Suomen laajimman ostoskeskuksen. Mukana on huikeat yli 600 näytteilleasettajaa.

Kokoonnutaan messujen avajaisiin klo 11.00, sen päätyttyä lounaalle Messukeskuksen yläravintolaan klo 13.00, jonka jälkeen tutustumista messuihin omaan tahtiin.

Pääsyliput 10 e/hlö hankitaan klubin toimesta etukäteen ilmoittautumisten perusteella ja jaetaan kuukausikokouksessa 14.11.

Ilmoittautumiset Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi viimeistään 10.11.2011.
 14.11.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Suomen Metsäyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Juhani Karvonen: Metsien käyttö pelastaa maailman.
 10.11.2011
Klo 17.00
Juhlasoututorstai-ilta
Tervetuloa kaikki klubilaiset istumaan iltahetki viime kesän juhlasoudun merkeissä.

Timo Ikkala Ruovedeltä on luvannut kuvin ja sanoin kertoa kirkkovenekulttuurista, joka Ruovedellä aikanaan on ollut hyvinkin vilkasta. Hän myös esittelee Ruoveden laivarannassa vuonna 1891 otetun valokuvan.

Seppo Nyrjä kertoilee viime kesän aluksemme ”Naakan” historiaa. Miten muutama ruutiveli meni metsään katselemaan puita väärii ja päättivät siltä katsomalta rakentaa kirkkoveneen. Tulevan ”Naakan”.

Itse olen varautunut vielä kerran esittelemään viime kesältä kameraan jääneitä otoksia.

Tervetuloa kaikki te, joita aihe viehättää. Mutta tulkaa jo klo 17.00, koska silloin ravintoloitsija Matti on luvannut tarjoilla keittämäänsä herkullista lohikeittoa (Hinta leipinensä 13 e/hlö). Pantatkaa siis päivän syömisiä sen verran.
Lokakuu
 24.10.2011
Klo 12.00
Pyynikki-kabinetissa: Kenttäposti jatkosodassa
Näyttelyn on koonnut Tampereen Filatelistiseura ry:n jäsen Uolevi Vapaa.

Vuoden 1941 sotapoliittinen tilanne oli ajautunut lähes täydelliseen maailmansotaan. Suomi oli pysytellyt puolueettomana mutta Neuvostoliiton uhka ja painostustoimet asettivat maamme valinnan eteen. Saksa tarjosi apua sotamateriaalin sekä joukkojen muodossa. Mahdollisuus Talvisodassa menetettyjen alueiden palauttamiseen ratkaisi myös päätöksenteon. Liikennekannallepano alkoi 18.6.1941. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Venäläiset lentovoimat tekivät hyökkäyksiä eri puolilla maatamme olevia asutuskeskuksia vastaan. Suomi oli jälleen joutunut sotaan 25.6.1941.

Kenttäposti on sota-ajan poikkeuksillisiin olosuhteisiin suunniteltu postinkuljetusjärjestelmä, joka perustui puolustusvoimien kenttäpostiorganisaation, posti- ja lennätinlaitoksen sekä rautateiden yhteistoiminnalle.

1930-luvun sotaharjoitusten kenttäpostikokemusten perusteella organisoitiin talvisodan kenttäpostitoiminta. Talvisodan kokemuksiin perustuen uusittiin toimintaa ohjaava kenttäpostisäännöstö kokonaisuudessaan kesällä 1941. Liikekannallepanon yhteydessä 18.6.1941 perustettavaan kenttäpostiorganisaatioon oli suunniteltu yhdeksän päämajan alaista keskuskenttäpostikonttoria ja 26 sotatoimiyhtymien, armeijakuntien, divisioonien ja prikaatien kenttäpostikonttoria. Postinohjaus perustui keskuskenttäpostikonttorin numerolle ja yksikön peiteluvulle.

Sotavuosien kuluessa kehitettiin kenttäpostitoimintaa edelleen ja asemasotavaiheessa 1943-44 voi kenttäpostin todeta toimineen yleisen postitoiminnan varmuudella kotiseudun ja joukkojen yhteydenpitäjänä. Vuosina 1941-44 kuljetti kenttäposti kaikkiaan noin 1040 miljoonaa kenttäpostilähetystä, jsota kotiseudulta joukoille 410 miljoonaa ja joukoilta kotiseudulle 630 miljoonaa lähetystä.

Näyttely on avoinna Pyynikki-kabinetissa 24.10-31.12.2011.
 17.10.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Satakunnan Lennoston komentaja, eversti Kim Jäämeri: Ilmavoimiemme kehittäminen.
 15.10.2011
Klo 09.00
Lapissa ja Euroopassa. Taideretki Helsinkiin
Helsingin Taidemuseo Tennispalatsi: Akseli Gallen-Kallela – Eurooppalainen mestari:
Suomen taiteen kultakauden voimahahmo esiintyy kotimaiselle yleisölle uudessa valossa näyttelyssä, jonka konseptista on pääasiallisesti vastannut ranskalainen Museé d’Orsay. Näytteille tulee noin yhdeksänkymmentä teosta teemallisiin kokonaisuuksiin jaoteltuina. Tunnetuimpia teoksia ovat mm. Ad Astra, Symposion, Palokärki ja Keitelejärvi.
Akseli Gallen-Kallelan keskeisimpien maalausten ohella esille nostetaan myös taideteollisuutta. Erityisen mielenkiintoinen on rekonstruktio Gallen-Kallelan suunnittelemasta Iris-huoneesta, joka oli osa vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn legendaarista Suomen paviljonkia.
Näyttely siirtyy Helsingin jälkeen Pariisin Musée d’Orsay -taidemuseoon sekä Museum Kunst Palastiin Düsseldorfiin.

Ateneum: Lapin taika.
Ateneumin huippunäyttely Lapin taika tarkastelee suomalaisen kuvataiteen välittämiä mielikuvia Suomen Lapista.
Näyttelyssä on mukana teoksia kymmeniltä taiteilijoilta aina tuntemattoman tekijän shamaanirummusta aivan äskettäin tehtyihin nykytaiteen teoksiin. Tekotapoja ja tyylejä on monia. Mukana on useita harvoin esillä olleita teoksia Ateneumin ja Kiasman kokoelmista, ja olemme saaneet lainaksi teoksia myös muista museoista, taiteilijoilta ja yksityiskokoelmista.

Yhteisretki Tampereen Harjun Kokoomuksen kanssa. Lähtö Tampereelta Vanhan kirkon kupeelta klo 09.00. Tennispalatsin ja Ateneumin näyttelyt, lounas, paluu Tampereelle noin klo 19 .00. Retken hinta 80 e/hlö (väh. 30 henkeä) sis. bussimatkan, näyttelyiden pääsymaksut opastuksineen sekä lounaan. Ilmoittautumiset Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565 viimeistään 7.10.2011.
Syyskuu
 22.09.2011
Klo 17.00
Tampereen Suomalainen Klubi 120 vuotta-pääjuhla Tampereen Yliopiston juhlasalissa
Syyskuun 22. päivänä tulee kuluneeksi tasan 120 vuotta siitä kun Tampereelle perustettiin suomalaisuutta, suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria vaaliva keskustelukerho, Tampereen Suomalainen Klubi.

Perustamisen tausta lepää aikansa kielellisten painopisteiden etsinnässä mutta vahvasti myös itsenäisyysajattelussa ja hallinnon demokraattisten menettelytapojen etsinnässä. Klubin johtoajatus on vuosien juoksussa löytänyt kiintopisteensä noissa kolmessa aatteellisessa tukipilarissa. Ajan juoksussa se on energisesti asemoitunut myös maamme itsenäisyyden synnyttämiseen ja vaikkapa tamperelaisen kunnallispolitiikan keskusteluforumiksi.

Nyt klubi elää jälleen vireää suomalaista elämää etsien tämän päivän ja huomisen suomalaisuuden ydintä . Juhlikaamme siis. On sen aika.

Juhlapuheen pitää Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, muina esiintyjinä Satakunnan Sotilassoittokunta, Inga Sulin ja Matti Heinivaho, joita säestää pianisti Maila Böhm, Suomen Voimisteluliiton liikuntaryhmä ja Viestiveljet-kuoro.
 15.09.2011
Klo 12.00
Pyynikki-kabinetissa: Ilmailua Tampereella 15.9.-20.10.2011.
Keväällä 2011 tuli kuluneeksi 100 vuotta moottorilennon aloittamisesta Suomessa. Aadolf Aarno teki ensimmäisen moottorilentoyrityksen Pyhäjärven jäältä Tampereella huhtikuun 20. päivänä vuonna 1911. Tampereen Suomalaisella klubilla järjestetään tapahtuman johdosta Tampereen ilmailun historiaa esittelevä "Ilmailua Tampereella" - näyttely, joka on avoinna Pyynikki - Kabinetissa 15.09. -20.10.2011.

Näyttely on samalla osa Tampereen Suomalaisen klubin 120 vuotta jatkuneen toiminnan esittelyä. Lentäminenhän on aina läheisesti liittynyt klubin jäsenten toimintaan tai työhön.

Näyttelyssä ovat esillä Suomen ilmailun alkuvaiheet, Valtion lentokonetehtaan toiminta Tampereella, Härmälän lentokenttä, Ilmavoimat Tampereella ja lentoliikenne yleensä.

Järjestelytyöryhmän muodostavat puheenjohtajana Jukka Uhari, eversti evp ja jäseninä Matti Antikainen eversti evp sekä Seppo Uolamo sotilasmestari evp.

Tervetuloa katsomaan!
 12.09.2011
Klo 19.00
Tattoo 2011-sotilasmusiikki- ja kuviomarssitapahtuma Hakametsän jäähallissa
Puolustusvoimien tattoo kiertää Suomea syyskuussa 2011. Näyttävässä sotilasmusiikkishowssa esiintyy kuudella paikkakunnalla yli 200 sotilassoittajaa Kaartin Soittokunnasta, Laivaston Soittokunnasta, Satakunnan Sotilassoittokunnasta, Karjalan Sotilassoittokunnasta, Rakuunasoittokunnasta sekä Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnasta. Lisäksi mukana on Grex Musicus -kuoro sekä solistit Jaakko Ryhänen, Saara Aalto ja Antti Tuisku.

TATTOO 2011 -kiertueella rakennetaan siltaa sukupolvien välille erityisesti veteraanisukupolven ja heidän lapsenlapsien sekä lapsenlapsenlapsien kautta. Ohjelman rakentamisessa huomioidaan kaikki nämä ikäryhmät muun muassa solisti- ja ohjelmistovalinnoilla. Tilaisuutta isännöi Maavoimien komentaja, kenraali Raimo Jyväsjärvi.

Liput 20 e/hlö, varaukset Seppo Lehtinen, susisepe@gmail.com tai 044-3773870.
 10.09.2011
Klo 14.00
Sibelius-festivaalin konsertti Lahden konserttitalossa - AVEC.
”Haluan omasta ja Sinfonia Lahden puolesta toivottaa yleisön tervetulleeksi tälle 12. kertaa järjestettävälle Sibelius-festivaalille.

Haluamme tällä festivaalilla esittää mestarin kaikki seitsemän sinfoniaa, jotta Teillä olisi tilaisuus matkata kanssamme se huikea nousu, kehityskaari joka tähän sarjaan sisältyy. Esitykset ovat kolmena perättäisenä iltana.

Ei aiheuttane soraääniä toteamus, että samankaltaisen ajattelun suuruuteen ovat yltäneet hänen lisäksensä vain Beethoven, Bruckner ja Brahms. Aloitamme Sturm und Drang -hengessä syntyneestä e-molli-sinfoniasta ja päädymme apollonista viisautta säteilevään seitsemänteen. Kullervo-sinfonia ja Lemminkäis-legendat kuuluisivat mukaan, mutta annamme Elina Vähälän loistaa viulukonserton solistina.

Sydämellisesti, Okko Kamu, taiteellinen johtaja, Sinfonia Lahden Sibelius-festivaali”

Tampereen Suomalaisen Klubin retki festivaalin pääkonserttiin lauantaina 10.9.2011.

Lähtö Pyynikintorilta klo 14.00, paluu konsertin jälkeen. Tampereella takaisin arviolta klo 21.00 aikaan. Hinta 85 e/hlö, sis. konserttilippu, matka, alkumalja, väliaikatarjoilu.

Varaukset 2.8.2011 mennessä Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.
 07.09.2011
Klo 18.00
Tervetuloa Suomalaiseen Klubiin
Uusien jäsenten ilta, jossa klubin toimijat esittelevät klubia ja sen toimintaa kahvitarjoilun kera. Ilmoittautumiset jäsenkirjuri Seppo Lehtiselle, susisepe@gmail.com tai 044-3773870. Tervetuloa kevätkaudella klubiin liittyneet ja muutkin, mikäli ette ole esittelyssä olleet.
Heinäkuu
 20.07.2011
Klo 18.00
Pyynikin Kesäteatteri esittää: Rauta-aika - AVEC
Me lähes kaikki muistamme TV 2:n palkitun produktion vuodelta 1982, jonka ohjasi Kalle Holmberg, käsikirjoitti Paavo Haavikko ja sävelsi Aulis Sallinen. Pyynikin “Rauta-ajan” ohjaaja Kari Heiskanen sanoo kuitenkin, että “Unohtakaa Rauta-aika”.

Hinta 33,50 e/hlö sis teatterilippu ja väliaikatarjoilu. Varaukset Irmeli Jokilampi, irmeli.jokilampi@idia.fi tai 050-5951111.
 02.07.2011
Klo 18.00
Musiikkia!Ruovesi- AVEC.
Lauantai-illan konsertti Pekkalan kartanon Tallissa Ruoveden Jäminkipohjassa.

Retken toteutuminen edellyttää, että saamme varattua lippuja myynnin alettua.
Kesäkuu
 17.06.2011
Klo 09.00
Suomalaisen Klubin kirkkovenesoutu Virroilta Tampereelle - AVEC
 15.06.2011
Klo 19.00
Kangasalan Ramppi-teatteri esittää: Muistat sie Monrepos'n? - AVEC
Jalkinemestari Lindell kertoo oman tarinansa niin kuin asiat näki ja muilta kuuli. Näytelmä kuvaa vaaran vuosia 1941-45. Näytelmä on ytimeltään kertomus Karjalasta. Sen sisältönä on kaipuu. Ainoa joka menetetystä kotiseudusta jäi. Yksi kaipuun symboli on Viipurin Monrepos, sen "kaunehimmat kaarisillat, ihanimmat kuudanyöt". Ne ovat uni, jota ei kukaan voi ottaa pois niiltä, jotka kerran ovat tallettaneet unen sydämeensä. Aihepiiri kattaa toisaalta paljon muutakin kuin sodan muistot ja evakkojen asian. Kuinka Suomi selvisi vaaran vuosista? Uhkana oli sodasta juuri ja juuri selviytyneen maan ajautuminen Viron ja Tshekkoslovakian tielle.

Hinta 21 e/hlö väliaikatarjoiluineen. Varaukset Irmeli Jokilampi, irmeli.jokilampi@idia.fi tai 050-5951111.
 04.06.2011
Klo 18.00
Seppeleenlasku Marskin patsaalle Vehmaisissa - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
 04.06.2011
Klo 12.00
Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Varuskunta.
Toukokuu
 01.05.2011
Klo 13.00
Wappulounas - AVEC.
Palanpainikkeena vappuista musiikkia

Hinta 45 e/hlö. Pöytävaraukset Klubiravintolasta, puh. 03-212 3150 tai
sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi.
Huhtikuu
 23.04.2011 Pääsiäisristeily Reinillä 23-30.4.2011 - AVEC
Rein on yksi Euroopan pisimmistä joista. Sen pituus Sveitsin Graubundenistä Pohjanmereen on kaikkiaan 1 230 kilometriä. Yhdessä Tonavan kanssa se muodosti aikoinaan Rooman valtakunnan pohjoisrajan. Joki saa alkunsa Sveitsin Alpeilta, josta se virtaa Bodenjärven etelärantaan ja jatkaa kohti merta järven länsirannalta. Reinin varrella olevat maat ovat Sveitsi,Liechtenstein, Itävalta, Saksa, Ranska ja Alankomaat. Rein on Alankomaita lukuun ottamatta monin paikoin myös kyseisten valtioiden rajajoki.

Tampereen Suomalainen Klubi osallistuu huhtikuun lopussa 2011 Kristina Cruises -varustamon jokiristeilyyn. Reitti kulkee vanhaa vesireittiä Amsterdam – Düsseldorf – Köln – Alken – Rüdesheim – Speyer – Strasbourg – Basel halki ydin-Euroopan, läpi lukuisten historiallisten alueiden ja kaupunkien, joissa poiketaan retkille. Aluksena on m/s Swiss Diamond, jossa 2 hh hyttimme sijaitsevat ylemmällä kannella. Risteilyllä on täysihoito. Koko alus on risteilyn järjestäjän käytössä. Matka on luonnollisesti avec.

Risteilyn hinta on 2 155 €/hlö (1 hh lisämaksu 890 €). Hintaan sisältyvät lennot Helsinki-Amsterdam ja Zurich-Helsinki, risteily m/s Swiss Diamond-laivalla kahden hengen hytissä 2. kannella, ohjelma ja täysihoito laivalla (aamiaiset, lounaat ja illalliset), matkaohjelman mukaiset retket, jotka tulkataan suomeksi, kuljetukset lentokenttä – laiva – lentokenttä sekä Kristina Cruises -matkanjohtajien palvelut sekä lentokenttäverot ja satamamaksut.

Tiedustelut Timo Tulosmaa 040-7440565 tai timo.tulosmaa@sci.fi. Pyydä erillinen matkaesite.
 11.04.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Historioitsija Vesa Määttä: Matti Laurila - lakeuksien eversti
 11.04.2011
Klo 11.30
Matti Laurila-näyttelyn avajaiset Pyynikki-kabinetissa
Maaliskuu
 14.03.2011
Klo 18.00
Klubin kevätkokous (Vain jäsenille)
Esitelmävieraana professori Heikki Vapaatalo: Lääkkeen tie: Ajatuksesta apteekkiin.
 05.03.2011
Klo 15.00
Wolfgang Amadeus Mozart: Taikahuilu (Ensi-ilta) - AVEC
Tampereen Oopperan kevään 2011 produktion ensi-ilta. Ooppera esitetään suomeksi. Ohjaus Tuomas Parkkinen.
Helmikuu
 17.02.2011
Klo 18.00
Viestiveljet-kuoron konsertti Marskin salissa (Vain jäsenille)
Viestiveljet on yhteiskristillinen kuoro, joka syntyi Tampereen Kansanlähetyksen piirissä. Mukana on veljiä useista eri kirkkokunnista ja myöskin esiintymisiä on eri seurakunnissa.

Viestiveljet on pienestä alusta kasvanut vuosien saatossa ja tällä hetkellä laulajia viitisenkymmentä, joista klubin konsertissa esiintyy 30-35. Kuoro laulaa ”niitä hyviä vanhoja hengellisiä lauluja”.

Kuoroa johtaa Jarmo Ojanperä yhdessä Elna Muhosen kanssa. Säestykset hoidetaan akustisella kitaralla, kosketinsoittimilla, harmonikalla ja joskus mukana on myös viulu.

Konsertti on maksuton klubin jäsentapahtuma. Tauolla on kahvitarjoilu, jonka hinta on 10 e.
 14.02.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
HTT Pasi-Heikki Rannisto: Suomalaisuuden virrassa - Tampereen Suomalainen Klubi 120 vuotta
Tammikuu
 30.01.2011
Klo 15.00
Tammisunnuntain kirkkojuhla Tampereen Tuomiokirkossa - AVEC
Tilaisuuden järjestää Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry.
 27.01.2011
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.

Johtokunnan ja harrastekerhojen toimijat esittelevät klubin toimintaa. Kahvitarjoilu. Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Seppo Lehtiselle, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com.
 17.01.2011
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille)
Kansanedustaja Harri Jaskari: Suomen menestyksen askelmerkit.
Joulukuu
 20.12.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous ja klubin syyskokous(Vain jäsenille):Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen: Yleisradion menestyksen kulmakivet
98% suomalaisista seuraa Ylen tv- tai radio-ohjelmaa tai nettiä joka viikko. Päivittäin Ylen palveluja käyttää 83 % suomalaisista. Yksi pitää uutisista, toinen urheilusta, kolmas kulttuurista. 63 senttiä päivässä ja 19,25 euroa kuukaudessa on tv-maksun hinta vuoden 2010 alusta. Sillä saa laajan paketin ohjelmia ja palveluita, joista on varaa valita. Samalla summalla saisit reilun puoli litraa maitoa päivässä. Ylellä on 4 tv-kanavaa, 6 radiokanavaa, teksti-tv, mobiilipalvelut ja internetin yle.fi. Yle ei päätä rahoituksestaan itse, vaan rahoitustavan ja määrän päättää eduskunta. Tv-maksu on tavallisin tapa rahoittaa yleisradiotoimintaa Euroopassa. Suomalaiset maksavat Pohjoismaiden pienintä tvmaksua. 75 % kotimaisesta tv-ohjelmistosta on Ylen tuottamaa. Radiossa Ylen osuus kotimaisesta toimitetusta ohjelmasta on 90 %. Lisäksi Yle hankkii valikoituja ohjelmia kaikkialta maailmasta, viime vuonna 62 maasta. Ylellä on toimituksia 25 paikkakunnalla Hangosta Utsjoelle. Alueellista ohjelmaa tehdään radioon, televisioon ja nettiin. Tuloksena on paikallisia kuulumisia ja uutisia.
 06.12.2010
Klo 13.00
Tampereen Suomalaisen Klubin itsenäisyyspäivälounas
Varaukset klubiravintolasta.
 06.12.2010
Klo 12.00
Kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla
Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
Marraskuu
 25.11.2010 Tutustuminen museokeskus Vapriikin näyttelyihin
Vierailu on siirretty myöhempään ajankohtaan.
 19.11.2010
Klo 11.00
Kädentaidot 2010-messut
It-osaamisen ohella kädentaidot ovat arvokasta suomalaisten osaamispääomaa, jolla on merkitystä koko kansakunnan kehityksen kannalta. Klubi tutustuu Euroopan suurimpiin kädentaitomessuihin. Kädentaidot keskittyy suomalaiseen käden osaamiseen yli 500 osaajan voimin. Tarkemmat tiedot: Seuraa nettisivua ja syksyn jäsenlehteä.
 08.11.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous(Vain jäsenille):Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ilkka Aspara: Maavoimien kehittäminen ja näkökohtia puolustusvoimien uudistamiseen
Maavoimien päätehtäviä ovat vastuu valtakunnan maa-alueen puolustamisesta, muiden viranomaisten tukeminen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa sekä vastuu kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden johtamisesta ja toteuttamisesta. Maavoimat vastaa myös maapuolustuksen suorituskyvyn suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta ja tarvittaessa sen käytöstä. Asevelvollisuusasiat, muun muassa kutsuntojen toteuttaminen, on myös määrätty maavoimien tehtäväksi. Lisäksi maavoimat tukee yleishuollossa puolustusvoimien kaikkia joukkoja ja laitoksia. Maavoimien suorituskyky rakentuu neljästä tärkeästä osatekijästä; johtamisesta, liikkuvuudesta, tulivoimasta ja suojasta. Kaikkia osatekijöitä kehitetään tasaisesti ja varustamisessa otetaan huomioon aselajikohtaiset tarpeet. Maavoimien kehittämiskohteina ovat viime vuosina olleet etenkin valmiusprikaatien varustaminen ja maavoimien tehokkaan suorituskyvyn luominen. Kehittämisen tuloksena on kolmesta valmiusprikaatista muodostunut tulivoimaisia ja liikkuvia kokonaisuuksia.
Lokakuu
 28.10.2010
Klo 18.00
Ooppera-ilta. Wolfgang Amadeus Mozart: Taikahuilu
Ohjaaja Tuomas Parkkinen esitelmöi Tampereen Oopperan ensi maaliskuussa ensi-iltaan tulevasta produktiosta.

Klubilla on varattuna aitiopaikkalippuja Taikahuilun ensi-iltaan lauantaina 5.3.2011 klo 15.00. Liput väliaikatarjoiluineen 96 €/hlö. Varaukset timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565 viimeistään 15.12.2010.
 18.10.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous (Vain jäsenille): Erikoislääkäri Heikki Karinen: Suomalainen retkikunta Mount Everestillä 2009
Laskuvarjojääkärikillan retkikunnan tavoitteena oli nousta Mount Everestin huipulle keväällä 2009. Onnistuessaan retkikunta olisi ensimmäinen suomalainen ryhmä, joka kiipeää maailman korkeimmalle vuorelle. Suurimmaksi haasteeksi arvioitiin elimistön oma fysiologia eli ryhmän jäsenten kyky sopeutua ääriolosuhteisiin. Lähes kaksi kuukautta kestävä yhtäjaksoinen rasitus asetti myös henkisen kestävyyden koetukselle. Ryhmän jäsenenä olevan lääkärin johdolla retkikunta teki samalla tieteellistä tutkimusta ihmisen toimintakyvystä ääriolosuhteissa sekä testasi suomalaisten varustevalmistajien tuotteita. Kyseisenlaisen projektin onnistuminen edellytti tarkkaa suunnittelutyötä ja suorituskyvyn ylläpitoa. Turvallisuudesta ei tingitty missään olosuhteissa. Retkikunta halusi omalla toiminnallaan tuoda esille suomalaista sisua ja peräänantamattomuutta. Huolellisella valmistautumisella, tarvittavien taitojen hankkimisella ja voimakkaalla tahdolla on mahdollisuus päästä aivan huipulle. Katso lisää www.everest.fi/expedition.aspx.
 14.10.2010
Klo 18.00
YH-päivän juhla
Maanpuolustusjuhla Kalevan lukiossa. Tilaisuuden järjestää Sotiemme 1939-45 Perinneyhdistys ry.
 08.10.2010
Klo 14.00
Tampereen tekijät: Tampereen yliopisto 50 vuotta
Tutustuminen 50-vuotiaaseen, johdattelijoina hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo ja rehtori Kaija Holli. Kokoontuminen klo 13.45 Päätalon pääaulassa. Ilmoittautuminen Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565 viimeistään 1.10.2010.
Syyskuu
 16.09.2010
Klo 18.00
Tervetuloa klubiin uudet jäsenet
Ilta kevätkauden 2010 uusille jäsenille. Klubin johtokunnan ja muut toimijat esittelevät klubin aatetta, toimintaa ja tiloja. Kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen Seppo Lehtiselle, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com.
 13.09.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous(Vain jäsenille):Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi: Perustuslain uudistamisen tarpeesta.
Suomen korkeimpien valtioelinten välistä vallanjakoa ohjaa Suomen perustuslaki. Se on kansallisen normijärjestelmän ylimmänasteinen säännös, joka määrittelee oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmän perusteet ja joka on saatettu voimaan ns. vaikeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä. Suomen korkein perustuslakia tulkitseva valtioelin on eduskunnan perustuslakivaliokunta vastoin kuin monissa maissa oleva perustuslakituomioistuin tai korkein oikeus. Suomen perustuslailla ohjataan kansalaisten perusoikeuksia, ylimpien valtioelinten valintatapaa ja valtasuhteita sekä sitä menettelyä, jolla alemmanasteisia oikeusnormeja voidaan pätevästi antaa. Maamme nykyinen perustuslaki astui voimaan 1.3.2000. Kuluvan vuoden alussa antoi mietintönsä perustuslain tarkistamiskomitea, ns. Taxellin komitea, jonka tehtävänä oli etsiä ratkaisuja perustuslain uudistamistarpeisiin ja joka mietintö herätti vilkkaan keskustelun. Perustuslakivaliokunta valmistelee parhaillaan lopullista muutosesitystä eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Perustuslaista http://www.om.fi/74.htm
 11.09.2010 Sibelius - sinfonisen muodon takoja - AVEC.
Lahden Sibelius-festivaalin 2010 pääkonsertin ohjelmassa ovat Sibeliuksen sävelruno”Tapiola” ja sinfonia ”Kullervo”. Solisteina Jorma Hynninen ja Helena Juntunen. Sinfonia Lahti-orkesteria johtaa Jukka-Pekka Saraste.

Lähtö Vanhan kirkon kupeelta klo 14.00, paluu konsertin jälkeen. Hinta 80 €/hlö. Ilm. viimeistään 2.8. Timo Tulosmaa, 040-7440565 tai timo.tulosmaa@sci.fi.
Elokuu
 08.08.2010 Hamina Tattoo-marssishow Haminan Bastionissa - AVEC.
Kansainvälinen Hamina Tattoo-sotilasmusiikkitapahtuma täyttää 20 vuotta. Vierailumme kohde on Haminan Bastionissa pidettävä näyttävä iltapäivämarssishow, jossa mukana upea joukko kansainvälisiä sotilassoittokuntia.

Lähtö bussilla Vanhan kirkon kupeelta klo 09.00. Retken hinta 115 e/hlö vähintään 30 hengen ryhmällä. Hinta sisältää bussimatkan, marssishowlipun, buffetruokailun pikkubastionissa ennen esitystä, sekä väliaikatarjoilun. Ilmoittaudu viimeistään 11.5. Timo Tulosmaa 040-7440565 tai timo.tulosmaa@sci.fi.
Heinäkuu
 03.07.2010
Klo 18.00
Musiikkia!Ruovesi- AVEC.
Lauantai-illan konsertti "Taiturimaista" Pekkalan kartanon Tallissa Ruoveden Jäminkipohjassa.

Virtuoosikappaleita halki vuosisatojen mm. Liszt, Paganini, Ysaÿe, Sibelius, Bizet’n aarioita oopperasta Carmen.

Lilli Paasikivi, Henri Sigridsson, Ismo Eskelinen, Osmo Vänskä, Anders Engström, Ville Hiilivirta, Denis Goldfeld, Marko Ylönen, Samuli Peltonen; juonto Tapani Länsiö.

Lippuja varattu 20 kpl a' 40 e, matkat omalla autolla. Varaukset Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa@sci.fi tai 040-7440565.
Kesäkuu
 30.06.2010 Kangasalan Ramppi-teatteri: "Kuinka löytäisin sen laulun".- AVEC.
Mobilian Ramppi-teatterin kesän 2010 produktio. ”Kuinka löytäisin sen laulun” ei edusta tavanomaista kesäteatteritarjontaa. Se on totutusti ja turvallisesti Ramppi-teatterin vuosia sitten valitsemalla ohjelmistolinjalla. Näytelmä kyllä kuljettaa katsojaan musiikin ja laulujen mukana muistoihin, nostaa ajatuksen yli ja ohi pahojen asioiden. Mutta se myös käsittelee arkaa aihetta Suomen historiassa, vuosia 1941-1948. Varsinkin Itä-Karjalan valloituksen ja miehityshallinnon kaksia kasvoja. Monet noihin vuosiin liittyvät teot ja tapahtumat ovat kuuluneet vaiettujen totuuksien joukkoon. Niitä koskeva laulu on ollut kadoksissa tai se on painettu tahallisesti unohduksiin. Nyt sekin laulu voidaan laulaa.

”Kuinka löytäisin sen laulun” ei kuitenkaan ole sotanäytelmä, vaikka se sodasta ja sen jälkeisestä ajasta kertookin. Sota-ajan ohella näytelmän pääteema on siirtokarjalaisten kohtalo. Hehän joutuivat oikeastaan kaiken maksamaan. Evakkojen asuttaminen ja kotouttaminen oli ajan oloissa liki yli-inhimillinen urakka. Liki 500.000 ihmiselle oli luotavat uudet elämisen edellytykset. Se saattoi toteutua vain siten. että Suomessa pantiin toimeen Euroopan historian kenties merkittävin rauhanomainen maareformi. Vaikeuksilta ei vältytty, mutta ne voitettiin. Sen vuoksi näytelmä on myös kunnianteko karjalaisväestölle. Se etsii karjalaisten omaa laulua. He olivat valmiit rakentamaan kodin uuteen paikkaan, vaikka Karjala ja kotiseutu ei milloinkaan jäänyt pois mielestä.

Evakot saivat monin paikoin kokea kovia. Jotkut asuivat karjasuojissa, muutamat tilapäisesti kyhätyisssä asumuksissa, mutta enimmät kanta-asukkaiden kodeissa. Olot olivat kurjat, ja vastaanottokin joskus nurjaa. Kieli ja tavat herättivät ihmetystä, jopa kyräilyä.

Karjalaisten kotoutumista helpotti ja lopulta sen laukaisi positiiviseen suuntaan karjalaisten halu ryhtyä työhön uudella kotiseudulla. He eivät jääneet kädet suorina odottamaan apua, vaan tarttuivat työhön. Ja sitä riitti kaikille.

Kivulla ja kitkalla synnytettiin uudenlainen Suomi. Siinä karjalaiset olivat rikkaus niin luonteensa iloisuuden, kielensä ilmavuuden ja kulttuurinsa monipuolisuuden kuin uusien tapojensa, jopa uusien ruokalajien vuoksi. Me selvisimme sittenkin voittajina. Löytyi suomalaisten laulu, Suomen laulu.

Varaukset viimeistään 28.5. Irmeli Jokilampi 050-595 1111 tai irmeli.jokilampi@idia.fi.
 11.06.2010 Matka suomalaisen kulttuurin juurille 11-12.6.2010. - AVEC.
Punkaharju, Kerimäki, Mikkeli.

Matkan ohjelmassa Suomen Metsämuseo Lusto, Taidekeskus Retretti, Punkaharjun kansallismaisema, Salpalinja, Hotelli Herttuan sotahistorianäyttely ja Päämajamuseo. Yöpyminen Hotelli Herttuassa Kerimäellä. Kaksipäiväinen retki tehdään tilausbussilla.

Lähtö Tampereelta perjantaina 11.6. klo 6.30 Vanhan kirkon edestä ja klo 6.40 Virastotalolta, Uimalankatu 1 ja paluu lauantaina 12.6. klo 19. Retken johtajana ja oppaana klubiveli Markku Rauhalahti, Luston ex-johtaja ja entinen punkaharjulainen.

Retken hinta sisältäen matkat, majoituksen, ruokailut ja sisäänpääsyt on 235 e/hlö, 1 hh-lisä 32 e/hlö. Ilmoittautumiset 16.03. mennessä: Markku Rauhalahti, rauhalahti(at)kolumbus.fi
 04.06.2010
Klo 18.00
Seppeleenlasku Marskin patsaalle Vehmaisissa - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
 04.06.2010
Klo 12.00
Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Varuskunta.
Toukokuu
 11.05.2010
Klo 15.00
Kevät Hervannassa - AVEC.
Keväinen tutustumisretki Hervantaan oppaana perushervantalainen, 43 vuotta Suomalaisen Klubin jäsenenä ollut herastuomari Ilkka Hietaniemi. Lähtö Vanhan kirkon kupeelta klo klo 15.00, kesto n. 2 tuntia. Hinta 20 e/hlö. Ilmoittaudu viimeistään 6.5. Seppo Lehtinen, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com.
 08.05.2010 Kevät- ja äitienpäiväkonsertti - AVEC.
Helsingin Suomalaisen Klubin kuoron iltapäiväkonsertti Tampereen Yliopiston juhlasalissa klo 14.00. Kuoroa johtaa oopperalaulaja Henrik Lamberg. Kuulemme lauluja keväälle, lauluja äideille ja lauluja isänmaalle.

Tervetuloa Tampereen Kauppaseuran, Tampereen Teknillisen Seuran ja Tampereen Suomalaisen Klubin jäsenet perheineen ja läheisineen.

Liput 10 € ovelta ja ennakkoon Seppo Lehtinen 044-3773870 tai Mariitta Hurme 050-5175606.

Konsertin jälkeen KONSERTTIKARONKKA klo 16.00 Suomalaisella Klubilla. Tarjolla Karppasen Keittoa, mukana Henkka ja Pojat. Akateemisen reilu meininki.
Pöytävaraukset karonkkaan klubiravintolasta puh. 03-212 3150. Hinta 25€/hlö. Avaa esite tästä
 01.05.2010
Klo 13.00
Wappulounas - AVEC.
Palanpainikkeena vappuista musiikkia: Harri Topi sellon ja ystävänsä kanssa.

Hinta 40 €/hlö. PÖYTÄVARAUKSET Klubiravintolasta, puh. 03-212 3150 tai
sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi.
Huhtikuu
 28.04.2010
Klo 16.00
Tampereen Tekijät
Kanavajohtaja Ilkka Saari: TV 2.
Vierailu Tohlopin TV-keskukseen, joka on eittämättä yksi kaupunkimme julkikuvaa rakentava laitos. Sanotaan, että ”TV 2:n ohjelmistopolitiikalla oma sielu”. Kunnon mediatoimijan tavoin TV 2 aina joskus myös säväyttää. Kanavajohtaja Ilkka Saaren alustus, tutustuminen taloon, kahvitarjoilu.

Ilmoittaudu viimeistään 21.4. Seppo Lehtinen, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com. Osallistujia enintään 40.
 12.04.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous
FT Jyrki Pietilä: Kysymys suomen kielen päivänä: Riittääkö meille puolisuomi?
 08.04.2010
Klo 17.00
Skruuvi-pelin näytöspeli
Helsingin Suomalaisen Klubin viisihenkinen skruuvi-iskuryhmä saapuu Pellervo Erkkilän johdolla Tampereelle demonstroimaan skruuvi-korttipeliä Tampereen Suomalaisen Klubin ja Kauppaseuran väelle. Tilaisuus pidetään Kauppaseuran tiloissa (Aleksis Kivenkatu 15, 4. krs; ovisummeri). Se kestää parisen tuntia ja sen aikana nähdään mitä skruuvi on ja kuinka sitä pelataan. Jotta saamme käsitystä kiinnostuksen asteesta, pyydetään ilmoittautumaan osoitteeseen timo.tulosmaa@sci.fi.
 07.04.2010
Klo 18.00
Kirjanmerkki-kerho - Professori Martti Häikiö: V.A.Koskenniemi - suomalainen klassikko 1 ja 2
V. A. Koskenniemi (1885–1962) oli 1900-luvun suomalaisen kulttuurielämän näkyvimpiä hahmoja. Hänestä tuli Suomen Akatemian ensimmäinen kirjailijajäsen, joka vaikutti myös Turun yliopiston kirjallisuuden professorina ja rehtorina.

Professori Martti Häikiön kymmenen vuoden urakka sai ansaitsemansa päätöksen kun hänen V.A. Koskenniemi - suomalainen klassikko teokset julkistettiin. Kirjat avaavat V.A. Koskenniemen syntymän 125-vuotisjuhlavuoden ja antaa lähtölaukauksen sen moniin eri tapahtumin. Professori Martti Häikiö kuvaa Koskenniemen vaiheita erityisesti hänen kirjallista kehitystään seuraten. Suomen kielen ja isänmaallisuuden puolesta voimakkaasti puhunut Koskenniemi piti arvokkaana antiikin ja renessanssin humanistista perintöä. Hän eli vahvasti monen kulttuuritaistelun keskiössä. Kansalliskirjailijaa tarkasteltiin myös kriittisesti. Teokset eivät keskity ainoastaan Koskenniemen elämään ja uraan vaan niiden ohella luodaan kuva 1900-luvun Suomen suurista kansallisista ja kirjallisista linjoista.
Maaliskuu
 25.03.2010 Jean Sibeliuksen jalanjäljillä Wienissä 25-28.3.2010. AVEC.
Valsseistaan ja kahviloistaan kuulu Wien kiehtoo ympäri vuoden. Puolentoista miljoonan asukkaan Wien on Tonava-joen varrelle kasvanut suurkaupunki, jonka anti Euroopan historialle on ollut valtava. Tutustumme itävallan historiaan muun muassa vierailemalla entisen kuningasperheen kesä- ja talvipalatseissa sekä tutustumme myös musiikin historiaan Jean Sibeliuksen ja itävaltalaisten mestareiden jäljillä. Matkan aikana kuulemme esitelmiä Sibelius-tuntemuksen huipulta tutkija Markku Hartikaiselta sekä kulttuuriattasea Peter Kislingeriltä.

Tervetuloa nauttimaan Wienistä kanssamme!

Ohjelmassa ohjattua ja vapaamuotoista tutustumista Wieniin, esitelmiä Jean Sibeliuksen elämästä ja työstä, hänen ajastaan Wienissä sekä hänen panoksestaan maailman musiikille.

Vierailut Schönbrunnin ja Hofburgin palatseissa, Kunsthistorisches Museum'ssa ja Heeresgeschichtliches Museum'ssa, Strauss ja Mozart-konsertti Schönbrunn Orangerie'ssa, Osterklang Wien 2010 aloituskonsertti kuuluisassa Musikvereinin salissa, sunnuntai-aamun hartaus Wienin poikakuoron messussa Hofburgin kappelissa.
 22.03.2010
Klo 18.00
Kirjanmerkki-kerho - Professori Professori Panu Rajala: Yrjö Jylhä - talvisodan runoilija
Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli (1941) on merkittävin talvisodasta kertova teos, mutta sen suosiosta huolimatta Jylhä on jäänyt ihmisenä tuntemattomaksi.

Panu Rajalan ja Vesa Karosen yhteistyön tuloksena saadaan nyt runsaasti uutta tietoa Yrjö Jylhästä ja hänen elämästään: painopiste on sotavuosissa, mutta teoksessa selvitetään myös Jylhän nuoruusvuosien kiihkeä runous, rakkaudet ja avioliitto sekä jatkosodan aika Aunuksen rintamalla ja traagiset loppuvaiheet.

Jylhä taisteli talvisodan Taipaleenjoella komppanianpäällikkönä. Hän kirjoitti kokemuksistaan myös kirjeissään, suoraan tulilinjoilta. Tähän asti tuntemattomina pysyneet kirjeet kertovat Taipaleen raivokkaista torjuntataisteluista, mutta myös mm. Jylhän suhteesta vaimoonsa.Vesa Karonen on kirjallisuuskriitikko ja sotahistorian asiantuntija.

Panu Rajala on filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kirjailija.
 15.03.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous
Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Teija Tiilikainen: Euroopan Unioni 2015
 12.03.2010
Klo 12.00
Valtiokonsernin talousohjauksen tila - tuki vai taakka?
Ruutiveli Juhani Kivelän väitöstilaisuus. Tampereen Yliopiston Pinni B-rakennus, sali no 1100. Tilaisuus on julkinen.
 10.03.2010
Klo 18.30
Rikhard Wagner: Lohengrin - AVEC - ENSI-ILTA
Tampereen Oopperan vuoden 2010 produktio on saksalaisen säveltäjä Rikhard Wagnerin "Lohengrin". Päärooleissa nähdään Kirsi Tiihonen, Helen Lokuta, Endrik Wottrich, Jukka Rasilainen, Jaakko Ryhänen ja Jaakko Kortekangas. Esityksen ohjauksesta vastaa Kasper Bech Holten, lavastuksesta ja puvuista Steffen Aarfing ja valosuunnittelusta Jesper Garde Kongshaug. Musiikista huolehtii Tampere Filharmonia, jota johtaa Jan Latham-König, ja Tampereen oopperan kuoro.

Tiedustele lippuja Tampere-talon lipunmyynnistä.
Helmikuu
 19.02.2010
Klo 19.00
Valkoisen Ruusun Juhla - AVEC
On jälleen aika muistaa klubimme vuonna 2009 80-kymppisensä täyttäneitä ja laittaa heille ruusu rintaan. Juhlaesitelmä prikaatikenraali Antti Numminen: Talvisodan sanoma.

Musiikki Ulla-Riikka Kuisma (sello) ja Steven Wilkinson (kitara).

Hinta 40 e/hlö sis. alkucoctail, illallinen ja ohjelma.

Pukeutumissuositus smokki tai tumma puku.

Varaukset klubiravintolasta 03-03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi viimeistään 12.2.2010.
 15.02.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous
Dosentti Lassi Saressalo: Kuoleeko Vepsä?.
 04.02.2010
Klo 11.00
Taideretki Helsinkiin.
Tutustuminen ”Kauneuden pauloissa – aarteita Tretjakovin galleriasta vuosilta 1809-1917”-näyttelyyn Taidemuseo Tennispalatsissa sekä ”Finlandia 200 - muotokuvia suomalaisista ja suomalaisuudesta”-näyttelyyn Taidemuseo Meilahdessa.

Lähtö Vanhan kirkon kupeelta klo 11.00, paluu n. Klo 21.00. Hinta 90 e/hlö sis. bussimatkan, pääsyliput näyttelyihin, opastukset ja päivällisen ennen kotiin lähtöä. Ilm. viimeistään 28.1. Timo Tulosmaa, 040-7440565 tai timo.tulosmaa@sci.fi.
Tammikuu
 25.01.2010
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.

Johtokunnan ja harrastekerhojen toimijat esittelevät klubin toimintaa. Kahvitarjoilu. Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Seppo Lehtiselle, 044-3773870 tai susisepe@gmail.com.
 18.01.2010
Klo 18.00
Kuukausikokous
Tekniikan tohtori Matti Kataja: CERN - mitä ja miksi?.

Ranskan ja Sveitsin rajalle, maan alle 100 m syvyyteen on rakennettu lähes 30 km mittainen ympyrän muotoinen luola ja sinne laite nimeltä "Large Hadron Collider", jolla toivotaan löydettävän Higgsin bosoni. Miksi? Ja jos se löydetään, niin mitä sitten?
Joulukuu
 21.12.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Arkkipiispa Jukka Paarma: Alkavan vuosikymmenen haasteet kirkollemme.

Joulun aika on hyvä hetki vuodesta paneutua paitsi itse Joulun sanomaan, myös yhteiskunnan henkiseen johtajuuteen ja sille asetettuihin haasteisiin, joita aina tuntuu riittävän niin globaalisti kuin kotoisestikin.
 20.12.2009
Klo 17.00
Suomalainen joulukonsertti- AVEC.
Klubinaisten järjestämä konsertti klubilaisille ja heidän läheisilleen. Konsertissa laulaa ja laulattaa upea 50 laulajan sekakuoro Pikantit Kangasalta. Rovasti Esa Eerolan hyvänjouluntoivotus.

Ohjelmat 10 €. Saatavissa syksyn aikana Klubinaisten jäseniltä Klubin tilaisuuksissa.
 06.12.2009
Klo 13.00
Itsenäisyyspäivän lounas - AVEC
Itsenäisen Suomen syntymäpäivätunnelmaa. Ravintoloitsijoiden Matti ja Seija Karppasen kattamaa juhlalounasta säestävät musiikilla Kaisa Kuusela ja Lari Kettunen. Itsenäisyyspäivän kunniaksi esiinnymme tummassa puvussa ja isoissa kunniamerkeissä. Hinta 40 €/hlö.
lmoittautumiset: Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi
 06.12.2009
Klo 12.00
Kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla. - AVEC.
Puheen isänmaalle pitää kenraalimajuri Raimo Jyväsjärvi. Ohimarssi klo 12.45, itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kalevan kirkossa klo 13.00.
Marraskuu
 30.11.2009
Klo 17.00
Talvisodan ilta: Kunniamme päivät.
Marraskuun 30.päivänä tulee kuluneeksi päivälleen 70 vuotta maamme dramaattisimman 105 päivän jakson alkamisesta. Tuolloin alkoi Talvisota. Sota, jonka päätyttyä Suomi epäinhimillisten ponnistusten jälkeen joutui luovuttamaan kymmenesosan maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin Neuvostoliitolle. Sota tunnetaan erityisen vaikeista talviolosuhteista, suomalaisten mottitaktiikasta, puna-armeijan valtavista miestappioista, Talvisodan hengestä sekä Pirkanmaalla Tampereen pommituksista. Talvisodan torjuntavoitto oli osoitus suomalaisten yksimielisyydestä, puolustustahdosta ja peräänantamattomuudesta.

Talvisodan illassamme kunnioitamme veteraaniemme meille jättämää perintöä seuraavalla ohjelmalla:

Pirkka-hämäläisten talvisota-näyttelyn avajaiset Museokeskus Vapriikissa klo 17.00.

Bussikuljetus Tampere-talolle klo 18.15.

Marssilaulu. Kansanooppera Talvisodan tunnelmista.
Oopperan libretto on kirjailija Panu Rajalan, sävellys Pentti Tynkkysen ja ohjaus Sina Kujansuun käsialaa.

Illan hinta 30 e hengeltä sis. näyttelyn avajaiset Vapriikissa, bussikuljetus sekä oopperalippu. Tilaisuus on AVEC.

Varaukset Markku Rauhalahti, puhelin 050-68 980 tai sähköposti rauhalahti@kolumbus.fi tai Timo Tulosmaa, puhelin 040-7440565 tai sähköposti timo.tulosmaa@sci.fi.
 16.11.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Maavoimien materiaalilaitoksen johtaja, kenraalimajuri Raimo Jyväsjärvi: Ajankohtaista maavoimien materiaalivalmiuden kehittämisestä.

Maavoimien Materiaalilaitos on Maavoimien komentajan alainen sotilaslaitos, joka vastaa Maavoimien sekä muiden puolustushaarojen yhteisestä sotavarustuksesta sekä huollon järjestelyistä kaikissa valmiustiloissa. Materiaalin elinjaksoon kuuluu tuotekehitystä, hankintaa, ohjeistusta, korjaus- ja huoltotoimintaa, varastonpitoa ja materiaalipalvelua sekä materiaalin käytöstä poistamista. Laitoksen vuosibudjetti on noin 600 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 1700 seitsemässä hallintoyksikössä eri puolilla maata. Vuoden 2008 alusta Materiaalilaitos siirrettiin Maavoimien alaisuuteen.

Maavoimien Materiaalilaitos on saanut uuden johtajan kuluvan vuoden heinäkuun alusta.
 11.11.2009
Klo 16.00
Tampereen Tekijät - AVEC
Päätoimittaja Matti Apunen: Aamulehti Tampereen ja Pirkanmaan rakentajana.

Klubivierailu Aamulehteen. Aamulehti on perustettu vuonna 1881 - kymmenen vuotta ennen kuin Klubimme syntysanat lausuttiin. Lähes 130 vuoden aikana lehti on ottanut merkittävän roolinsa maansa, maakuntansa ja kotikaupunkinsa rakentajana. Aamulehden roolia on luonut rivi tunnettuja ja vaikutusvaltaisia journalisteja, joista tämän lehtitalovierailun yhteydessä kuulemme vastaavan päätoimittajan tuolin nykyistä haltijaa, päätoimittaja Matti Apusta.Kokoontuminen Aamulehden auditoriossa Finlaysonilla.

Ilmoittautuminen viimeistään 6.11: Seppo Lehtinen, puh.044-3773870 tai pia.lehtinen0@saunalahti.fi.
Lokakuu
 22.10.2009
Klo 18.00
Oopperailta - AVEC
Tampereen Ooppera jatkaa ensi maaliskuussa vuosittaisia produktioitaan Richard Wagnerin oopperalla “Lohengrin”. Säveltäjästä ja hänen oopperastaan, sen sisällöstä ja historiallisesta taustasta kertoo meille Suomen Wagner-seuran hallituksen jäsen, musiikkipedagogi, säveltäjä Martti Parkkari.
 12.10.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Toimitusjohtaja Mikael Jungner: Median murros - mikä on julkisen palvelun rooli tulevaisuudessa.

Tiedonvälityksen kenttä on ennenkaikkea tietotekniikan mukanaan tuomien muutosten keskellä. Isona toimijana tämän muutoksen keskiössä on Yleisradio YLE. Toimitusjohtaja Jungner valottaa kansallisen viestinnän asemia.
 08.10.2009
Klo 18.00
Kunnallishallinnon ilta.
HTT Kauko Heuru ja pormestari Timo P. Nieminen: Pormestarimalli teoriassa ja käytännössä.

Tampere otti maassamme ensimmäisenä käyttöön Heurun kehittämän kunnan johtamisen mallin, ns. pormestarimallin. Ovatko suunnitelmat toteutuneet käytännön elämässä vai onko tilaa paikkauksille? Mallin kehittäjä ja toteuttaja kertovat ja odottavat palautetta Klubin kunnallishallinnon illassa.

Noutopöytäillallinen 20 euroa. Isäntänä Timo Tulosmaa.
Syyskuu
 21.09.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale: Itsenäisyyssenaattori Juhani Arajärven elämä ja työ.

Klubimme esimies 1912-14, Juhani Arajärvi, oli itsenäisen Suomen mittainen mies. Hänen uransa Urjalasta Honkolan kartanon pehtorin kodista Svinhufvudin itsenäisyyssenaatin jäseneksi kattoi harvinaisen monipuolisen kirjon vaikuttamista kansanvalistuksessa, paikallisessa, alueellisessa ja valtakunnan politiikassa, Aamulehden johtamisessa ja KOP:n johtamisessa Paasikiven aisaparina ja monessa muussa.
 15.09.2009
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.
Klubin sekä harrastustoimikuntien vetäjät tekevät klubin tutuksi. Kahvitarjoilu.Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Ilkka Saariselle, puh. (03) 33900100 tai email: ilkka.saarinen@iisoy.fi.
 12.09.2009 Lahden Sibelius-festivaalin konsertti - AVEC

Vuoden 2009 festivaalin teemana on "Sibelius, suuntana Eurooppa".

Lauantain konsertin ohjelmassa on Sibeliuksen neljäs sinfonia, sinfoninen fantasia Pohjolan tytär sekä sävelrunot Bardi, Aallottaret ja Öinen ratsastus ja auringonnousu.

Hinta: 75 €/hlö sis, bussin, konserttilipun ja väliaikatarjoilun. Edellyttää 25 lähtijää. Lähtö Vanhan kirkon kupeesta klo 14.00. Ilmoittautumiset: timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565 viimeistään 2.8.2009. Koska kiintiömme on jo vahvistettu paikkoja ei voida taata ilman etukäteisvarausta.
Elokuu
 05.08.2009
Klo 10.15
Heikki Asunta In Memoriam 50 vuotta 5.8.2009. - AVEC
Ruovesiläisen kirjailija, runoilija, kuvataiteilija, kotiseutumies Heikki Asunnan kuolemasta tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Risteily Ruovedelle Mustalahdesta Runoilijan tietä pitkin höyrylaiva Tarjanteella. Perillä Asunta-ateljee, Ruoveden kotiseutumuseo, Kallenaution kievari. Matkan eri vaiheissa Asunnan runoja metsänhoitaja Olavi Aulamon esittämänä, hanurimusiikkia. Paluu bussilla. Ruoveden paikallisisäntänä klubin jäsen, Ruoveden kunnanvaltuuston phj Timo Ikkala. Retken hinta 95 e/hlö sis. laivamatka, bussi, lounas laivassa, pääsymaksut, iltapäiväkahvi.

Ilmoittautumiset: timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565 viimeistään 3.7.2009.
Heinäkuu
 12.07.2009
Klo 15.00
Kangasalan Ramppi-teatteri: "Viisi sisarusta" - AVEC
Ramppi-teatterin vuonna 2003 esittämä ”Haaveiden talo” oli yleisön rakastama ja arvostelijoiden kiittämä. Vuosien varrella ”Haaveiden talo” on myös se Ramppi-teatterin näytelmistä, jonka uusintaa on eniten toivottu.

Sellaisena kuin Ilmonit olivat näyttämöllä vuonna 2003 Ramppi-teatteri ei heitä enää estradille tuo. Mutta yleisön toivomuksiin on haluttu vastata. Ilmonit palaavat Kangasalan kesäteatteriin vuonna 2009. Kantaesitettävän näytelmä nimi on ”Viisi sisarusta”. Se tuo Ilmonit entisille ja uusille katsojille tutuiksi erilaisen näyttämöllepanon muodossa, mutta yhtä herkkinä, yhtä hellyttävinä kuin kuusi vuotta sitten.

Ei ole epäilystä, etteivätkö isä Hjalmar ja äiti Fanny sekä lapset Einar, Helmi, Aino, Olof ja Arne valloita taas katsojien sydäntä. Myös vuonna 2009 tarjoutuu tilaisuus elää heidän mukanaan pala sellaista Kangasalan kulttuurielämää, joka oli kerran, mutta joka ei koskaan enää palaa. Todellisuutta, joka on samalla todellinen ja epätodellinen.

”Viisi sisarusta” kirvoittaa naurun mutta se nostaa myös kyynelen silmänurkkaan. Olivathan Ilmonit osa Kangasalan elämää, vaikka he olivatkin eriskummallisia ja etäisiä kuin lapset toisesta todellisuudesta.

Esitys on katetussa Kangasalan kesäteatterissa Längelmäveden rannalla Mobilia-museon vieressä. Hinta 19,50 €/hlö sis. lipun ja väliaikakahvin. Lisätiedot ja varaukset 29.5.2009 mennessä: Irmeli Jokilampi, irmeli.jokilampi@idia.fi tai GSM 050-5951111.
Kesäkuu
 23.06.2009 Tsaarien vesitie 23-29.6.2009 - AVEC
Jokiristeily Moskovasta Äänisen kautta Pietariin. Junalla Suomesta Moskovaan, risteillen takaisin. Matkalla tutustutaan mm. Romanovin tsaariperheen historiaan sekä Suomen sotahistoriaan.

Tämä yhtenäinen reitti oli Pietari Suuren toteutumaton haave - yhtenäinen jokireitti Moskovasta Pietariin. Tänään tuo reitti on olemassa, ja se kulkee kymmenen eri vesistön kautta miljoonakaupungista toiseen. Reitin varrella ovat Euroopan kaksi suurinta järveä, Laatokka ja Ääninen, sekä Euroopan pisin joki, Volga. Pituutta tälle historian harrastajan unelmalle kertyy 1300 kilometriä.

Lisätiedot ja varaukset Suomalaisen Klubin kiintiöön 31.1.2009 mennessä: Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565.

Hinnat hyttikategoriasta riippuen 998 - 1598 e hengeltä. Pyydä esite.

Matkanjärjestäjä Lomalinja Oy.
 04.06.2009
Klo 18.00
Seppeleenlasku Marskin patsaalle Vehmaisissa - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
 04.06.2009
Klo 12.00
Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla - AVEC

Tilaisuuden järjestää Tampereen Varuskunta.
Toukokuu
 09.05.2009
Klo 09.00
Laukko Historicum, laivalla Laukosta Laukontorille - AVEC
Bussi- ja laivaretki Vesilahdelle Laukon kartanoon. Lähtö 9.5. klo 09.00 Vanhan kirkon kupeesta. Perillä barokkikahvi ja opastettu tutustuminen Laukkoon ja sen historiaan, paluumatka Hopealinja Oy:n aluksella, jossa lounas. Perillä Laukontorin rannassa ollaan n. klo 15.00.

Retken hinta 105 €/hlö (edellyttää 30 hengen ryhmää).

Ilmoittautumiset: timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565 viimeistään 8.4.2009.
 01.05.2009
Klo 13.00
Vappulounas - AVEC.
Palanpainikkeena vappuista musiikkia: Saila Märkjärvi flyygeli ja Krista Rosenberg viulu. Lopputanssahdukset Matti Talasmäen haitarin tahdissa. Hinta 40 €/hlö.

PÖYTÄVARAUKSET:
Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai
sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi.
Huhtikuu
 20.04.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Varatuomari Pekka Paavola: Minun Tampereeni.

Varatuomari Paavola on Tampereen pitkäaikainen kaupunginjohtaja ja ennen viime vuoden vaihteessa tapahtunutta "vapaavuosille" jäämistään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Tampereella meitä muistuttavat hänestä monet mittavat rakennushankkeet, joita ilman Tampere ei olisi Tampere.
Maaliskuu
 18.03.2009 Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljissä Pariisissa 18-21.3.2009 - AVEC
Taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Siren'in ja hänen vaimonsa, tutkija Sonja Lenden johdolla tutustumme Pariisii ja sen taidemaailmaan Akseli Gallen-Kallelan näkökulmasta. Tutustumme Louvren taidemuseoon, käymme katsomassa missä Akselin Pariisin aikainen taidekoulu sijaitsi, Sacre Coeur'in kirkko ja kukkula maalaustaiteen mestareiden kokoontumispaikkana. Orsayn museo, Quai Branly-museo, paikkoja, joissa Akseli maalasi. Aikaa myös Eiffel-tornille ja ostoksille.

Matkan majoitus on hotelli Regence’ssä, joka on Champs-Elysee’n ja Riemukaaren läheisyydessä sijaitseva laadukas kolmen tähden hotelli. Finnairin lennot Tampereelta ja Tampereelle.
 16.03.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
FT Liisa Lagerstam: Laukon herra Gabriel Kurki.

FT Lagerstam on Vesilahdella Laukon kartanossa syntynyt filosofian tohtori. Taide- ja kulttuurihistorioitsijana hän on erikoistunut vanhempien aikojen kartanokulttuuriin ja henkilöhistoriaan. Näitä hän käsitteli myös väitöskirjassaan "A Noble Life: the Cultural Biography of Gabriel Kurck" (2007), joka sai Suomalaisen Tiedeakatemian väitöskirjapalkinnon.
 03.03.2009
Klo 18.30
Don Carlos-ooppera - AVEC
Muutettuaan Tampere-taloon Tampereen Oopperan ensimmäinen produktio oli Verdin Don Carlos. Tulevassa maaliskuussa ooppera palaa tähän suosittuun teokseen.

Suomalaisella Klubilla on paikkoja varattuna jäseniään sekä heidän seuralaisiaan ja ystäviään varten sekä permannolla että etuparvekkeella. Lippujen hinnat ovat 92 €/lippu ja se sisältää oopperalipun ja väliaikatarjoilun omassa pöydässä. HUOMAA ESITYKSEN ALOITUSAIKA KLO 18.30.

Varaukset 27.11.2009 mennessä Timo Tulosmaa, timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565.
Helmikuu
 16.02.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Viron talouskehitys 1991-2008.
1.sihteeri Kristi Karelsohn, Viron Suurlähetystö.

Suomella on eteläisenä naapurina noin 1,5 miljoonainen veljeskansa Viro. Sen taloudellinen ja poliittinen kehityshistoria ennen ”uutta itsenäistymistä” vuonna 1991 oli sidoksissa silloiseen Neuvostoliittoon. Sen kehityshistorian lopputuloksen me kaikki hyvin tunnemme.

Tuon vuonna 1991 tapahtuneen ”uuden itsenäistymisen” jälkeen Viron taloudelliset ja henkiset kahleet vapautuivat. Otettiin uusi alku maan ja sen talouden nostamiseksi siivilleen.

Tästä on nyt kulunut kohta 20 vuotta. On hyvä hetki luoda katsaus naapurimme talouskehitykseen. Miten se tehtiin, missä on onnistuttu, missä epäonnistuttu? Millaisen sykäyksen EU:iin liittyminen antoi? Onko NATO:on liittymisellä ollut taloudellisia ulottuvuuksia? Miten tästä jatketaan eteenpäin?
 06.02.2009
Klo 19.00
Valkoisen Ruusun Juhla - AVEC
Vietämme juhlaa Kalevala 160 vuotta merkeissä. Kunniavieraiden kukitus valkoisella ruusulla. Juhlaesitelmä: Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela: Kalevala ympärillämme. Illallinen, musiikkia Kaisa Kuusela, laulu; Lari Kettunen, piano ja laulu, tanssia. Hinta: 40 €/hlö sis. alkucoctail, illallinen ja ohjelma.

Pukeutumissuositus smokki tai tumma puku.

ILMOITTAUDU: Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenKlubi.fi viimeistään 2.2.2009.
Tammikuu
 27.01.2009
Klo 14.30
Minun isänmaani Suomi. Näin rakennettiin Suomea ja Tamperetta
Seminaari Tampereen Suomalaisella Klubilla tiistaina 27.tammikuuta 2009 klo 14.30-17.30. Seminaarin juontaa kansanedustaja Harri Jaskari.

OHJELMA

Seminaarin avaus
Esimies Timo Tulosmaa
Tampereen Suomalainen Klubi

Suomalaisuuden puolustamisen aate
Maakuntaneuvos Matti Hokkanen
Tampereen Suomalainen Klubi

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön tulevaisuus ja haasteet
RUL:n puheenjohtaja, professori Mika HannulaRUL:n puheenjohtaja, professori Mika Hannula
Tampereen Teknillinen Yliopisto

Kaukoidän mallit esimerkkeinä suomalaisuuden rakentamisessa
Toimitusjohtaja Jukka Lahtinen
Avaintulos Oy

Kahvitarjoilu

Suomalaisuus ja Tampere
Pormestari Timo P. Nieminen
Tampereen kaupunki

Suomalaisuus teknologian kehittämisessä
Johtaja Satu Eskelinen
Technopolis Oyj

Suomalaisen työn säilyminen Pirkanmaalla
Johtokunnan puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo
Tampereen Suomalainen KlubiI

lmoittautumiset seminaariin Sihteeristö Oy 03-212 4802 tai leena.arkia@aitiopaikka.eu.
 22.01.2009
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.

Kahvitarjoilu. Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Ilkka Saariselle, puh. (03) 33900100 tai email: ilkka.saarinen@iisoy.fi.
 19.01.2009
Klo 18.00
Kuukausikokous
Finanssikriisi ja maamme eläkejärjestelmä.
Toimitusjohtaja Sixten Korkman, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos, Elinkeinoelämän Valtuuskunta.

Valtiotieteiden tohtori Sixten Korkman (s. 1948) on nykyisessän toimessaan Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLAn sekä Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn toimitusjohtaja. Aiemmin hän on työskennellyt Euroopan Unionin ministerineuvoston pääsihteeristön pääjohtajana (vastuualueena talous- ja finanssikysymykset, EU:n budjetti sekä työllisyys- ja sosiaalikysymykset). Hän on työskennellyt valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtajana, Helsingin Yliopiston kansantaloustieteen dosenttina, Suomen Pankin toimistopäällikkönä, Helsingin Yliopiston kansantaloustieteen vt. Professorina, OECD:n kansantalous- ja tilasto-osaston Principal Administrator’ina, Työväen Taloudellisen Tutkimuslaitoksen erikoistutkijana sekä Suomen Pankin tutkijana.

Toimitusjohtaja Korkman’illa on laaja ja monipuolinen julkaisutoiminta seuraavasti:

The Nordic Model, Embracing globalization and sharing risks, yhdessä Torben M. Andersenin, Bengt Holmströmin, Seppo Honkapohjan, Hans Tson Söderströmin ja Juhana Vartiaisen kanssa, Taloustieto Oy, 2007.

Euro: valuutta vailla valtiota, teoksessa Kansantaloustiede, talouspolitiikka ja hyvinvointivaltio – juhlakirja Jukka Pekkarisen kunniaksi, Palkansaajien Tutkimuslaitos, 2007.

Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa?, yhdessä Jukka Lassilan, Niko Määtän ja Tarmo Valkosen kanssa, Taloustieto Oy, 2007.

Onko tupolla tulevaisuutta?, Taloustieto Oy, 2007,

Economic Policy in the European Union, Palgrave Macmillan, 2005.

The Ecofin Council and the Euro group, teoksessa Westlake, M. ja Galloway, D. (toim.): The Council of the European Union, John Harpers, 2004.

EU:n toimielinten välinen tasapaino ja Suomi, yhdessä Allan Rosasin kanssa (Antti Satulin muistokirjassa), 2004.

Exchange Rate Policy, Employment and External Balance (väitöskirja), Suomen Pankki, Sarja B: 33, 1980.

Lukuisia raha- ja finanssipolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita kansainvälisissä ja kotimaisissa tieteellisissä aikakauskirjoissa, kokoomateoksissa ja julkaisusarjoissa.

Useita talouspoliittisia aiheita käsitteleviä kolumneja tai muita kirjoituksia eri lehtiin (ml. Suomen Kuvalehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Financial Times).
 13.01.2009
Klo 15.00
Tampereen Tulevaisuuden Tekijät: Tampereen Teknillinen Yliopisto. AVEC.
Tampereen teknillinen yliopisto on tekniikan ja arkkitehtuurin tieteellistä tutkimusta harjoittava ja näiden alojen ylintä koulutusta antava yliopisto. Se toimii kiinteässä vuorovaikutuksessa elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa ja tuottaa niille tehtäväalaansa kuuluvia korkeatasoisia palveluja.

TTY on Suomen kansainvälisin yliopisto mitattuna vierailevien tutkijoiden määrällä.

TTY:n huippututkimusaloja ovat signaalinkäsittelyyn perustuvat teknologiat, nanofotoniikka, biotekniikka sekä älykkäät liikkuvat koneet ja hydrauliikkajärjestelmät.

TTY:ltä valmistuvat diplomi-insinöörit ja arkkitehdit sekä tekniikan ja filosofian tohtorit työllistyvät lähes sataprosenttisesti, suurin osa elinkeinoelämän palvelukseen.

Vuonna 1965 perustettu yliopisto on kasvanut merkittäväksi teknologiavaikuttajaksi Suomessa ja kansainvälisesti. TTY:llä on keskeinen asema Pirkanmaan ja koko Länsi-Suomen elinkeinoelämän, kansainvälistymisen ja hyvinvoinnin edistäjänä. TTY on Tampereen viidenneksi suurin työnantaja.

Sarjassa Tampereen Tekijät Suomalainen klubi tekee tiistaina 13.1.2009 retken TTY:oon Hervantaan. Kuulemme rehtori Markku Kivikosken alustuksen yliopiston säätiöittämisen nykyvaiheesta sekä tutustumme Hydrauliikan ja automatiikan laitokseen sen johtajan professori Matti Vileniuksen johdolla. Laitoksen huippututkimusaloja ovat digitaalinen hydrauliikka, fuusioenergian synnyttämiseen liittyvät osakehitysalat sekä älykkäät liikkuvat koneet.

Lähtö Länsi-Linjojen tilausbussilla Vanhan kirkon edestä klo 14.30. Bussin hinta 5 €/hlö. Vierailu päättyy n. klo 17.00.

Ilmoittautumiset: Seppo Lehtinen, sposti: pia.lehtinen0@saunalahti.fi tai GSM 044-377 3870 viimeistään 9.1.2009.
Joulukuu
 08.12.2008
Klo 18.00
Kuukausikokous
Evankelis-luterilaiseen kirkkoomme kohdistuvat odotukset.
Piispa Matti Repo, Tampereen Hiippakunta.

Repo (s. 7. maaliskuuta 1959 Mikkeli) on Tampereen hiippakunnan seitsemäs piispa 1. kesäkuuta 2008 alkaen. Hänet valittiin virkaansa 26. maaliskuuta 2008. Koulutukseltaan Repo on teologian tohtori. Viimeksi ennen piispaksi tuloaan hän työskenteli Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteerinä vuodesta 2002 lähtien.

Repo vihittiin papiksi vuonna 1985, ja hän toimi Tampereen Messukylän seurakunnan pastorina vuosina 1985–2002. Hän valmistui teologian lisensiaatiksi 1992, ja hänen tohtorinväitöksensä "Uskon lahja vai rakkauden päämäärä?" Johann Arndtin käsitys vanhurskauttamisesta ja uniosta tarkastettiin Helsingin yliopistossa vuonna 1997.
 06.12.2008
Klo 13.00
Itsenäisyyspäivän lounas - AVEC
Itsenäisen Suomen syntymäpäivätunnelmaa, musiikkia Kaisa Kuuselan ja Lari Kettusen tarjoilemana, maittava Suomalaisen Klubin lounas. Hinta 40 €/hlö.
lmoittaututumiset: Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi
Marraskuu
 25.11.2008
Klo 16.00
Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseo 5 v - AVEC
Klubivierailu Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseossa. Isäntinä Markku Rauhalahti ja Timo Tulosmaa.
 17.11.2008
Klo 18.00
Kuukausikokous
Taideyhteisön johtamisen haasteita ja iloja.
Pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, Suomen Kansallisooppera.

Kärkkäinen (o.s. Nummi) on Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja. Ennen pääjohtajakauttaan hän työskenteli Yleisradiossa YLE Asia ja Kulttuuri -ohjelmistoalueen ohjelmistopäällikönä 2006–2007.

Kärkkäinen valmistui filosofian maisteriksi 1979 ja suoritti 1985 Tampereen yliopistossa filosofian lisensiaatin tutkinnon pääaineinaan suomen kieli ja tiedotusoppi. Sen jälkeen hän opiskeli viestintää Asla Fulbright -stipendiaattina Ohion valtionyliopistossa Yhdysvalloissa 1988–1989. Hän täydensi opiskelujaan vielä 2000 suorittamalla Helsingin kauppakorkeakoulussa JOKO-johtamiskoulutusohjelman.

Kärkkäinen on työskennellyt Tampereen yliopiston tuntiopettajana 1977–1978 ja lehtorina 1978–1991. Yleisradiossa hän on toiminut TV2:n freelancetoimittajana ja -juontajana 1986–1988, toimittajana 1991–1994, ohjelmistopäällikkönä 1994–2001 ja ohjelmajohtajana 2002–2006. Lisäksi Kärkkäinen on ollut Suomen elokuvasäätiön hallituksessa 1999–2001. Kärkkäinen on tehnyt televisio-ohjelmia TV 2:lle 1986–1994 ja julkaissut teoksen Puhuja, puhetilanne ja kieli (Tampereen yliopisto 1983).
Lokakuu
 20.10.2008
Klo 18.00
Don Carlos-ooppera, sen sisältö ja tausta - AVEC
Tampereen SUomalaisen Klubin esimies 1989-96, professori, oopperalaulaja Jaakko Malmivuo kertoo. Malmivuo on työskennellyt Tampereen Oopperassa vuosina 1976-92 laulaen mm. munkin roolin oopperan ensimmäisessä Don Carlos-produktiossa.

Tampereen Oopperalla on jälleen 3.3.2009 ensi-illassa tämä illan kohteena oleva esitys ja klubilla siihen lippuja. Hinta 92 €/lippu sisältäen lipun etupermannolla tai etuparvekkeella ja väliaikakahvin leivonnaisineen.

Lippuvaraukset Timo Tulosmaa, email:timo.tulosmaa@sci.fi, GSM 040-7440565 viimeistään 27.11.2008.
 16.10.2008
Klo 18.00
Kunnallispoliittinen teemailta:
Tampereen kaupungin ja erityisesti kaupunkikeskustan kehittäminen 2009-2012.

Pormestari Timo P.Nieminen, Tampereen kaupunki.

Nieminen (s. 20. tammikuuta 1944) on Tampereen pormestari 2007 alkaen kaksivuotiskauden. Nieminen on ammatiltaan vuokratalosäätiön talousjohtaja ja hän on toiminut Tampereen kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodesta 1995. Hän kuuluu kokoomuksen valtuustoryhmään.
 13.10.2008
Klo 18.00
Kuukausikokous
Rahamaailma tänään.
Varakonserninjohtaja Markku Pohjola, Nordea.

Pohjola (s. 1948) on Nordean varakonsernijohtaja ja vuonna 2002 perustetun Konserniprosessit ja -teknologia -yksikön johtaja, Nordean Suomen maajohtaja, Nordea Pankki Suomi Oyj:n toimitusjohtaja ja Nordea Bank AB (publ) Group Executive Managementin jäsen.
 01.10.2008 Viron vapaussodasta 90 vuotta.
Alkuvuodesta tuli kuluneeksi 90 vuotta eteläisen naapurimme Viron itsenäisyysjulistuksesta, jonka maapäivät antoi 24.2.1918. Klubin Pyynikki-kabinetissa on 1-31.10. välisen ajan Viron vapaussotaa esittelevä näyttely, joka liittyy Tampereen Viro-viikkoihin.
Syyskuu
 23.09.2008
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.
Johtokunnan puheenjohtaja Matti Hokkanen, klubin esimies Paavo Hoikka sekä harrastustoimikuntien vetäjät tekevät klubin tutuksi. Kahvitarjoilu.Kokoontuminen ravintolassa.

ILMOITTAUDU Ilkka Saariselle, puh. (03) 33900100 tai email: ilkka.saarinen@iisoy.fi.
 16.09.2008
Klo 15.00
Tampereen Tekijät: Tammerkosken partaalla TAKO.
Vierailu M-Realin Takon tehtaalle sekä professori Raimo Seppälän esitelmä "Maamme paperiteollisuuden tamperelaiset juuret".

Kokoontuminen Takon portilla, Hallituskatu 1 klo 15.00. Osallistujia voidaan ottaa enintään 40. Tilaisuus päättyy n. klo 17.30.

ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN 8.9.2008:
Seppo Lehtinen GSM 044-3773870 tai
sposti: pia.lehtinen0(at)saunalahti.fi.
 15.09.2008
Klo 18.00
Kuukausikokous
Kalevalan merkitys suomen kielelle ja suomalaisille.
Professori Kaisa Häkkinen, Turun Yliopisto.

Häkkinen on professori ja kielitieteilijä. Hän työskentelee Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina ja opettaa suomen kieltä sekä kielikunnan historiaa. Hänen mielenkiinnon kohteitaan ovat muun muassa suomen kirjakielen ja sen sukukielten historia, etymologia sekä fennistiikan ja fennougristiikan oppihistoria.

Tunnetuksi hän on tullut kuitenkin lähinnä suomen kielen kehitystä koskevista tutkimuksistaan sekä niistä kertovista teoksistaan. Häkkinen on ollut erityisen kiinnostunut esimerkiksi vanhoista suomalaisista sanoista ja pyrkinyt selvittämään niiden alkuperän. Tutkimuksen kohteisiin on kuulunut myös se, miten ja millaisiksi sanat ovat muodostuneet ja millaisia muunnelmia niistä on käytössä nykyään.

Lähes jokainen kielitieteen opiskelija Suomessa törmää Häkkiseen jossain yhteydessä. Hänen teoksensa Kielitieteen perusteet on valittu suomen sekä suomalais-ugrilaisten kielten laitoksen pääsykoekirjaksi lähes kaikkiin yliopistoihin useamman kerran peräkkäin. Kirja tarjoaa kattavan pohjatiedon lingvistiikan osa-alueista sekä johdattaa kielitieteelliseen ajatteluun.

Häkkinen on palkittu Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla, Suomen Tietokirjailijat ry:n tietokirjailijapalkinnolla sekä Elias Lönnrot –palkinnolla. Professoriliitto on myös valinnut hänet vuoden 2007 Vuoden Professoriksi. (Wikipedia)
 13.09.2008
Klo 14.00
Lahden Sibelius-festivaalin pääkonsertti AVEC.
Sinfonia Lahti, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste ja Dominante-kuoro esittävät Sibeliustalossa klo 17.00:
Snöfrid op. 29, Vapautettu kuningatar, Sinfonia nro 1, Finlandia.

Hinta 85 €/hlö sis bussi, konsertti ja väliaikatarjoilu. Edellyttää 20 lähtijää.

ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN 6.8.2008:
Timo Tulosmaa GSM 040-7440565 tai email: timo.tulosmaa@sci.fi.

Lähtö Tampereelta Vanhan kirkon edustalta klo 14.00, paluu n. klo 22.00.

Vieraile www.sinfonialahti.fi.
Kesäkuu
 29.06.2008 Laatokan ja Äänisen risteily 29.6.-4.7.
Asiantuntijoiden matkassa huippuristeily Pietarista Valamon, Syvärin ja Kizhin kautta Petroskoihin. Tuotanto Lomalinja Oy.
Lisätiedot ja varaukset: Timo Tulosmaa GSM 040-7440565 tai timo.tulosmaa(at)sci.fi. Matkaesite
Heinäkuu
 13.07.2008
Klo 15.00
Kangasalan Ramppi-teatteri: "Sudenhetki".

Professori Aulis Aarnion käsikirjoittama näytelmä kertoo 1920- ja 1930-lukujen kansasta, joka vaikeuksien kautta kasvaa riittävän yhtenäiseksi ja voimakkaaksi kestämään talvisodan koettelemukset.

Klubilla oma lippukiintiö. Lipun ryhmähinta 12 €, sisältäen lipun ja väliaikatarjoilun leivonnaisineen.

Varaukset viimeistään 31.5.2008 Irmeli Jokilammelle GSM 050-5951111 tai email:irmeli.jokilampi@idia.fi.

Vieraile www.ramppiteatteri.net.
Kesäkuu
 04.06.2008
Klo 18.00
Seppeleenlasku Marskin patsaalle Vehmaisissa.
Tilaisuuden puheen pitää Tampereen Suomalaisen Klubin johtokunnan puheenjohtaja, maakuntaneuvos Matti Hokkanen, rukous rovasti Esa Eerola, lauluyhtye Green Fields, johtaa Vesa Haapaniemi, "Kesäpäivä Kangasalla".

Tilaisuuden järjestää Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta.
 04.06.2008
Klo 12.00
Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankarihaudalla.

Tilaisuuden järjestää Tampereen Varuskunta.
Toukokuu
 09.05.2008 Vapautemme vartiossa.
Kevätretki Etelä-Pohjanmaalle 9.-10.5.
 08.05.2008
Klo 18.00
Tampereen Tekijät: Kauppaneuvos Emil Aaltonen.
Vierailu Pyynikinlinnassa, os. Mariankatu 40. Prof. Raimo Seppälä: Emil Aaltonen ja hänen elämäntyönsä. Tutustuminen museoon, johdattelijana museonjohtaja Mika Törmä. Emil Aaltonen oli Tampereen Suomalaisen Klubin jäsen.Hinta: 3 €/hlö. Tilaisuus on AVEC.

ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN 5.5.2008:
Seppo Lehtinen GSM 044-3773870 tai
sposti: pia.lehtinen0(at)saunalahti.fi.
Voit ilmoittautua tilaisuuteen myös tästä (Mikä tilaisuus, ilmoittautujien nimet, puhelin)
 01.05.2008
Klo 13.00
Vappulounas AVEC.
Palanpainikkeena vappuista musiikkia viululla ja harmonikalla: Eija Laru ja Sami Varvio. Hinta 40 €/hlö.

PÖYTÄVARAUKSET:
Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai
sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi.
Voit varata pöydän myös tästä (Mikä tilaisuus, ilmoittautujien nimet, puhelin)
Huhtikuu
 24.04.2008
Klo 11.15
Turvassa. Puolustusvoimat 90 vuotta.
Vierailu Satakunnan Lennostossa. Ilmavoimien esittely, lennoston esittely, lentotoiminnan ja johtokeskustoiminnan esittely, kone-esittely. Tilaisuus aloitetaan hernekeitto- ja pannariaterialla klo 11.15 Lennoston ruokalassa. Bussi-kuljetus klubin edestä klo 10.45. Kuljetuksen ja lounaan hinta yhteensä 10 €/hlö. Vierailu on AVEC ja päättyy n. klo 15.00.

ILMOITTAUDU VIIMEISTÄÄN 14.4.2008:
Timo Tulosmaa GSM 040-7440565 tai
sposti: timo.tulosmaa(at)sci.fi. Myös henkilötunnus.
Voit ilmoittautua tilaisuuteen myös tästä
 14.04.2008
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
Kun sähkövalo syttyi Plevnan kutomosaliin.
Fil.maisteri Kyllikki Helenius.
 06.04.2008
Klo 12.00
Tampereen Taistelut-kierros. AVEC.
Tampereen valtauksella ratkaistiin Suomen suunta. Tutustumme runsaan kolmen tunnin bussikierroksen aikana valtauksen tärkeisiin paikkoihin Keskustorilla, Suinulassa, Vehmaisissa, Kalevankankaalla ja Pyynikillä. Yhteistyössä Vapaussodan Tampereen Seudun Perinnetyhdistyksen kanssa. Retken vetää Kari Turpeinen. Hinta: 15 €/hlö.

ILMOITTAUDU:
Seppo Lehtinen GSM 044-3773870 tai
sposti: pia.lehtinen0(at)saunalahti.fi.
Voit ilmoittautua tilaisuuteen myös tästä (Mikä tilaisuus, ilmoittautujien nimet, puhelin)
Maaliskuu
 17.03.2008
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
Autonomisen Suomen synty Suomen sodan 1808 – 1809 jälkeen.
Dosentti Martti Häikiö, Helsingin Yliopisto.
 05.03.2008
Klo 19.00
Giuseppe Verdi: Requiem (Ensi-ilta) AVEC.
Verdin suurteoksen näyttämöversio Tampere-talossa Tampereen Oopperan ja Tampere Filharmonian produktiona. Oksana Dyka, sopraano, Jordanka Milkova-Bamert, mezzospraano, Kaludi Kaludow, tenori, Jaakko Ryhänen, basso. Ohjaus Jiri Nekvasil. Väliajalla kahvitarjoilu.
Helmikuu
 15.02.2008
Klo 19.00
Suomalaisen Klubin Perinnejuhla AVEC
Vietämme juhlaa Vapaussodan perinteen merkeissä. Juhlaesitelmä: Kenraalimajuri Kalervo Sipi: Vapaussodasta nykypäivään. Klubin Perinneritarit, illallinen, musiikkia Eeva Oksala, viulu; Sami Varvio, harmonikka; Kaisa Kuusela, laulu;Lari Kettunen, piano ja laulu, tanssia. Hinta: 35 €/hlö sis. alkucoctail, illallinen ja ohjelma.
ILMOITTAUDU: Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenKlubi.fi viimeistään 11.2.2008.
 11.02.2008
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
Dosentti Teppo Varilo, Kansanterveyslaitos: Suomalaisväestön geneettiset erityispiirteet ja niihin liittyvät sairaudet.
Tammikuu
 29.01.2008
Klo 18.00
Klubiesittely uusille jäsenille.
Johtokunnan puheenjohtaja Matti Hokkanen ja klubin esimies Paavo Hoikka tekevät klubin tutuksi. Kahvitarjoilu. Kokoontuminen ravintolassa.
ILMOITTAUDU Ilkka Saariselle, puh. (03) 33900100 tai email: ilkka.saarinen(at)iisoy.fi.
 28.01.2008 Aika taistella, aika rakentaa.
Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin historian kertova näyttely klubilla 16.3.2008 saakka.
Vapaa pääsy. Saatavana 28-sivuinen A4-koossa oleva kuvitettu vihko, hinta 5€.
 17.01.2008
Klo 18.00
Tampereen Tekijät: Kultaseppä Kustaa Hiekka.
Vierailu Hiekan Taidemuseossa, os. Pirkankatu 6. Kustaa Hiekkaan ja museoon johdattelevat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Paavola ja museonjohtaja Liisa Rintala. Esittely painottuu teemaan Kustaa Hiekan merkitys Tampereelle. Kustaa Hiekka oli Tampereen Suomalaisen Klubin perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja. Tilaisuus on AVEC.
Hinta: Aikuiset 5 €, eläkeläiset 3 €. (Ei pankkikorttia)
ILMOITTAUDU: Seppo Lehtinen GSM 044-3773870 tai sposti: pia.lehtinen0(at)saunalahti.fi viimeistään 14.1.2008.
 14.01.2008
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
Pormestari Timo P.Nieminen: Tampere tänään.
Pormestari, kaupunkineuvos Timo P. Nieminen aloitti Tampereen ensimmäisenä pormestarina 1.1.2007. Hänen toimikautensa kestää valtuustokauden eli vuoden 2008 loppuun. Lue lisää www.tampere.fi.
Joulukuu
 17.12.2007
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
Ajankohtaista Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta.
Viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, Puolustusministeriö.
 06.12.2007
Klo 13.00
Itsenäisyyspäivän lounas AVEC
Itsenäisen Suomen syntymäpäivätunnelmaa, musiikkia, maittava Suomalaisen Klubin lounas. Hinta 35 €/hlö.
lmoittaututumiset: Klubiravintola, puh. 03-212 3150 tai sposti: tilaukset(at)ravintolasuomalainenklubi.fi
Marraskuu
 12.11.2007
Klo 18.00
Kuukausikokouskutsu
"Keitä he olivat, mitä he tekivät, miksi he kuolivat? Työnä joukkohaudat ja massakatastrofien uhrit".
Professori Helena Ranta, Finnish Forensic Expert Team, Oikeuslääketieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Lokakuu
 15.10.2007 Kuukausikokouskutsu
Professori, emeritus Yrjö Varpio: "Väinö Linna ja kirjailijan siviilirohkeus". Tampereen yliopisto.
Syyskuu
 17.09.2007 Kuukausikokouskutsu
Huomaa muuttunut ajankohta! Huomaa myös että syyskuun klubikokous siirtyy pidettäväksi 17.9.
Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Jarl-Thure Eriksson: "Korkeakoulumaailman näkymät".
Toukokuu
 24.05.2007 Klubiretki
Klubiretki "Viron kartanoromantiikkaa ja taidetta" 24-26.5.2007. Ilmoittautumiset viimeistään 30.3.2007 osoitteeseen timo.tulosmaa(at)sci.fi tai GSM 040-7440565.
Huhtikuu
 23.04.2007 Kuukausikokouskutsu
Toimitusjohtaja Leif Fagernäs, Elinkeinoelämän Keskusliitto: "Suomen talouden tilanne ja uuden hallituksen haasteet"
Maaliskuu
 12.03.2007 Kuukausikokouskutsu
Professori Markus Pessa: "Uuden teollisuuden syntyminen Tampereen kaupunkiseudulla"
Helmikuu
 23.02.2007
Klo 18.30
Viihteellinen perinneilta
Viihteellinen perinneilta Klubilla perjantaina 23. helmikuuta klo 18.30.
 12.02.2007 Kuukausikokouskutsu
Valtiosihteeri Risto Volanen: "Suomen kaksoishaaste, mistä on kysymys"
Tammikuu
 15.01.2007 Kuukausikokouskutsu
Professori Seikko Eskola: "Sivilisaatioiden taistelu"