Tampereen Suomalaisen Klubin osallistuminen suojeluskuntaan

Vuosien 1917 ja 1918 käänteentekevät tapahtumat vaikuttivat merkittävästi myös Tampereen Suomalaisen Klubin toimintaan. Kun Klubi siihen asti oli toiminut ennen muuta kunnallispolitiikan alalla, sen mielenkiinto ja vaikuttaminen alkoivat kohdistua yhä enemmän valtiollisiin tapahtumiin. Klubi otti voimakkaasti kantaa maan itsenäisyyden puolesta. Klubin vuosijuhlassa 20.10.1917 esimies Vilho Osonen lausui mm.: ”Kansallisuusaatteen täydellinen toteuttaminen edellyttää valtiollista itsenäisyyttä, sillä vasta suvereenisena voi kansa täysin määrin kehittää kaikkia kykyjänsä ja vasta valtiollisen vapauden turvissa ja siitä voimansa imien puhkeaa kansallinen sivistys kauneimpaan kukkaansa”.

Marraskuun 5. päivänä 1917 Klubin kokouksessa käsiteltiin suojeluskuntakysymystä. Alustuksen pohjalta käydyssä parituntisessa keskustelussa Klubi totesi yksimielisesti suojeluskuntain tarpeellisuuden ja niiden tärkeän tehtävän kansalaisten hengen, omaisuuden ja vapauden turvaamiseksi punakaartilais- ja sotilasanarkian valtaamassa maassa. Suojeluskuntiin liittymistä ja suojeluskunta-aatteen levittämistä päätettiin edistää Klubin käytettävissä olevien keinoin.

Vapaussodan jälkeen Tampereen suojeluskuntaa järjesteltiin uudelleen, useaankin otteeseen. Vuonna 1918 Tampereen suojeluskunnassa oli kuusi komppaniaa ja lisäksi Ratsuosasto ja Sairashoitokomppania sekä myöhemmin myös Ikämiesosasto, Panssariauto-osasto, Tiedonanto-osasto ja Tykistöosasto. Perustamisvaiheessa 1. komppanian muodostivat lähinnä Tampereen tehtaiden ja pankkien henkilökunta, 2. komppanian Kauppaseuran jäsenet, 3. komppanian Tampereen oppikoulujen oppilaat, 4. komppanian Teknillisen opiston oppilaat, 5. komppanian Tampereen Suomalaisen Klubin jäsenet ja 6. komppanian Tampereen aseman rautatieläiset. Myöhemmisssä järjestelyissä monen komppanian järjestysnumero muuttui.

Pohjois-Hämeen suojeluskunnat kuuluivat ensimmäisessä järjestelyssä Hämeen suojeluskuntapiiriin. Alkutalvesta 1919 piiri jaettiin kahtia ja samalla siirryttiin armeijan mukaiseen organisaatioon. Muodostettiin Pohjois-Hämeen suojeluskuntaprikaati ja siihen Tampereen, Kangasalan ja Vilppulan rykmentit. Tampereen rykmentissä oli kolme pataljoonaa: I Kalevan pataljoona, II Pyynikin pataljoona ja III Pirkkalan pataljoona. Tampereen Suomalaisen Klubin piirissä perustettu komppania kuului Pyynikin pataljoonaan.

Klubin komppania v. 1918-1921

Syksyllä 1918 Tampereen Suomalainen Klubi sai Tampereen suojeluskunnalta kirjeen, jossa kehotettiin kaikkia Klubin miespuolisia jäseniä liittymään suojeluskuntaan. Johtokunnan ehdotuksesta kokouksessa marraskuun 4. päivänä päätettiin yksimielisesti perustaa Klubin oma suojeluskuntakomppania. Asian jatkokäsittelyä varten perustettiin toimikunta, johon nimettiin Kustaa Helminen, F.V. Urrila ja J. Lähteenmäki sekä myöhemmin lisäksi Emil Leppänen, Lauri Arajärvi, Väinö Tuomola ja Aarne Tiihonen. Komppaniaan liittyi heti noin 50 jäsentä.

Talviretkellä

”Tampereen Suomalaisen Klubin komppanian” järjestysnumero oli perustamisvaiheessa viides, mutta kohta siitä tehtiin 6. komppania ja se liitettiin Pyynikin pataljoonaan. Saman tien kuudennen komppanian nimellä perustetusta ”Tampereen aseman rautatien komppaniasta” tuli 7. komppania.

Kuudennessa komppaniassa oli kolme joukkuetta. Jo marraskuussa 1918 aloitettiin harjoitukset, joita pidettiin ensin Reaalilyseolla, sitten Tyttölyseolla ja sittemmin Yhteiskoulun pihamaalla. Alkuun harjoittajana toimi jääkärivääpeli Saarikoski Kajaanin Sissipataljoonasta, mutta myöhemmin harjoituksia johti oma upseeristo ja alipäällystö. Osallistuminen harjoituksiin oli ”keskinkertaista”, koska komppanian miehistöllä, joka oli keski-ikäistä ja sitä vanhempaa ikäpolvea, oli monesti työ- tai muita esteitä.

Kenttäpuhelin

Komppanian ensimmäisenä päällikkönä toimi 1.4.1920 asti K. A. Rydman ja hänen jälkeensä v.t. päällikkönä kaupunginvoudin apulainen Verner Vattula runsaan vuoden ajan. Joukkueiden johtajina toimivat parin ensimmäisen vuoden aikana V. Vattula, Kalle Rentto, Aarne Tiihonen ja A. Niskanen. Vääpeleinä toimivat näinä vuosina Kalle Cajanus, Mauri Pesonen, Antero Niskanen ja J. E. Helminen sekä apulaisvääpelinä Yrjö Ojala. Asemestarina toimi Kalle Helminen ja varusmestarina E. A. Sjöström sekä lipun kantajana (Pyynikin pataljoonan lippu) korpraali Santeri Aikkola.

Komppanian tärkeimpiä asioita käsiteltiin yleisissä kokouksissa, jotka pidettiin Tampereen Suomalaisen Klubin huoneistossa. Tärkeimpiä asioita olivat mm. illanvietot sekä uusien sk-pukujen hankinta. Varoja pukujen hankintaan saatiin kannattajilta, mutta hyvin moni kustansi itse pukunsa. Komppaniaa lähellä olevat naiset valmistivat vuonna 1920 sille lipun, mutta kun todettiin, että komppania ei käytä lippua, siitä tuli Pyynikin pataljoonan lippu.

Heinäkuun alussa 1921 toteutetussa uudelleen järjestelyssä 6. komppania liitettiin uuteen 5. komppaniaan, sen 1. joukkueeksi. Näin Klubin komppania alkoi sulautua yhä kiinteämmin muuhun suojeluskuntaan. Suojeluskunnissa oli siirrytty aluejakojärjestelmään, joka Pohjois-Hämeen sk-piirissä otettiin käyttöön 1.6.1921. Klubin komppanian nimi säilyi Tampereen suojeluskunnassa vielä pitkään. Esimerkiksi vuonna 1932, kun Mäntsälän kapinan johdosta lisättiin suojeluskuntien valmiutta, Suomalaisen Klubin komppanian mainitaan osallistuneen Tampereen silloisen sk-talon Ratinanlinnan vartiointiin.

Teksti: Markku Rauhalahti
Kuvat: Pohjois-Hämeen suojeluskunnat -julkaisusta
Lähteet:
- Sinisalo,Uuno 1932. Tampereen Suomalainen Klubi 1891-1931, 40-vuotiskertomus; Tampereen Suomalainen Klubi.
- Pohjois-Hämeen suojeluskunnat; Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiiri, 1921. Kuudennen komppanian raportin ko. julkaisuun on laatinut Verner Vattula, entisen 6. kompp. v.t. päällikkö.
- Tienari,Artturi 1943. Pirkan perintö; Pirkka-Hämeen sk-piiriesikunta.