Tapahtumien muistiot

<< Palaa
09

 

FT Tuomas Hoppu käsitteli esitelmässään aluksi I Maailmansodan syttymistä ja sen vaikutusta Venäjän tilanteeseen. Vuonna 1914 Itävalta-Unkarin kruununperillinen murhattiin Sarajevossa, minkä jälkeen Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle. Saksa asettui tukemaan Itävalta-Unkaria ja Venäjä Serbiaa. Venäjällä oli aseissa 15 miljoonaa miestä, joista kaatui 2 - 3 miljoonaa ja vangiksi otettiin 2 miljoonaa miestä. Venäjä menetti siis sodassa yhden kolmasosan asevoimistaan. Suomesta sotaan osallistui n. 200 Venäjän asevoimissa palvellutta upseeria ja noin 700 sodan alussa lähtenyttä vapaaehtoista. Venäjä suunnitteli Suomessa liikekannallepanoa, mutta tämä ei toteutunut.

Vuonna 1917 armeija oli kyllästynyt sotaan. Pietarissa puuttui ruokaa ja syntyi mellakoita. Järjestystä yrittivät pitää yllä kaartin reservipataljoonat. Niissä oli kuitenkin huono kuri ja ne kieltäytyivät ampumasta mellakoitsijoita. Sen sijaan ne liittyivät kapinaan mukaan. Tsaari päätti hajottaa duuman, mutta duuma kieltäytyi hajoamasta, jolloin tsaari lähetti Yrjön pataljoonan kukistamaan kapinaa. Pohjoisrintaman johto ei lähtenyt tähän mukaan, vaan pidätti Pietariin matkalla olevan tsaarin Pihkovassa. Tsaari Nikolai II luopui kruunusta veljensä Mikaelin hyväksi. Mikael kuitenkin kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan ja valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle, jonka johdossa oli  Aleksandr Kerenski.

Suomessa olevan venäläisen laivaston komentaja amiraali Nepenin pidätti väliaikaisen hallituksen käskystä kenraalikuvernööri Seynin ja senaatin talousosaston varapuheenjohtajan Borovitinovin ja lähetti heidät vangittuna Pietariin. Väliaikainen hallitus antoi ns. vapausmanifestin, jolla kumottiin Suomessa aikaisemmin annetut venäläistämismääräykset. 

Tsaarin kukistuttua maaliskuussa piti päättää, oliko korkein valta Suomessa Venäjän väliaikaisella hallituksella vai suomalaisilla itsellään. Tästä ei aluksi päästy yksimielisyyteen. Laivaston miehet surmasivat upseereitaan, santarmit riisuttiin aseista ja poliisit pantiin viralta. Työväestö ryhtyi perustamaan omia järjestyskaartejaan järjestyksen ylläpitämiseksi. Saksassa olevat jääkärit ryhtyivät miettimään, oliko koko koulutus ollut turhaa, kun tsaari oli nyt kaadettu. Jääkärit Hornborg ja Heinrichs laativat Suomen kansalle tarkoitetun julistuksen, jossa jääkärit ilmaisivat olevansa edelleen valmiita taistelemaan venäläisiä vastaan. Sitä ei kuitenkaan voitu julkaista Suomessa. Jääkäri Hornborg oli valittu eduskunnan hajotuksen jälkeen kansanedustajaksi ja hän otti tehtävän vastaan keväällä 1917 kertomatta taustaan. Tokoin senaatissa oli puolet sosiaalidemokraatteja ja puolet muita, mutta mukana oli myös kenraalikuvernööri, jonka ääni ratkaisi. Svinhufvud palasi maanpaosta Siperiasta ja hänet nimitettiin prokuraattoriksi.

Heinäkuussa eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi ja antoi valtalain. Se julistettiin kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä ja hyväksyttiin 2/3 enemmistöllä. Väliaikainen hallitus ei sitä kuitenkaan hyväksynyt, vaan hajotti eduskunnan. Uudet vaalit pidettiin 17.10.1917 ja uusi eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917.

 

Kokouksessa oli runsaasti kuulijoita ja esitelmöitsijältä kysyttiin mm. Svinhufvudin roolista Suomen itsenäistymisessä. Esitelmöitsijä palkittiin Lauri Lehtosen, Timo Lienen ja Ohto Mannisen kirjalla Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia.

Ennen esitelmää onniteltiin ruutiukkoveli Erkki Vahermoa 70-vuotispäivän johdosta ja uutena jäsenenä esittäytyi Jorma Salovaara.

Teksti: Ilkka Mäntyvaara

Kuvat: Markku Rauhalahti

FT Tuomas Hoppu: Venäjän kevät 1917 ja Suomi